Monthly Archives: heinäkuu 2016

Kalliolan setlementtitalo rakentuu olohuoneeksi asukkaiden ideoille ja yhteistyöllä

Rupla ajatuksistasi -vaikuttamiskahvilassa kahviteltiin ja ideoitiin olohuoneen toteutusta. Ideoita syntyi sisustuksesta monikulttuurisiin ruokafestareihin.

Toukokuisena lauantaina Helsingin Rupla-kahvilassa vietettiin setlementtiaiheista iltapäivää. Paikallisia asukkaita oli kutsuttu ideoimaan kalliolaisten omaa olohuonetta, joka avaa ovensa syksyllä, kun Kalliolan setlementtitalon remontti valmistuu.

Ideoita haettiin ennen muuta remontoidun talon ykköskerroksen suureen aulatilaan. Tähän asti Sturenkadulla sijaitseva setlementtitalo on mielletty ennen muuta kansalaisopistoksi. Nyt talosta halutaan yhdessä asukkaiden kanssa rakentaa paikka, jossa kohdataan, toimitaan yhdessä ja luodaan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan lähiympäristöön.

Ihmisiä oli kutsuttu kahteen eri ruokakattaukseen. Varsinkin ensimmäinen kattaus veti kahvilan täyteen väkeä. Setlementtiliiton kansalaistoiminnan suunnittelija Pihla Ruuskanen toivoi, että tapahtuma tavoittaisi myös vähemmän aktiivisia asukkaita. Näin myös kävi. Paikalla oli eri ikäisiä ihmisiä erilaisista taustoista. Monet eivät tunteneet setlementtityötä entuudestaan.

Ideoita toiminnasta sisustukseen

Vaikuttamiskahvilan aikana ihmiset kirjasivat pöytäryhmissä paperille ideoita, joista sitten seulottiin suosikit. Ideoita tuli paljon, ja ihmiset olivat innokkaita miettimään, minkälaista toimintaa uudistuneen setlementtitalon aulassa voitaisiin järjestää.

– On hienoa, että järjestetään tällaista toimintaa, joka vie selkeästi yhteiskuntaa eteenpäin. Suomessa tarvitaan nyt erityisen paljon kansalaistoimintaa ja yhteisöllisyyden henkeä. Tuntuu hyvältä, kun pääsee tällä tavalla vaikuttamaan, Anni tiivisti pöydän ajatuksia.

Ideoita tuli muun muassa open mic –tilaisuuksista, monikulttuurisista tapahtumista sekä terveysvalmennuspäivien ja vanhusten ruokapalvelun järjestämisestä. Tapahtumaan osallistunut Linda ehdotti, että aulaan rakennettaisiin työpisteitä, joissa kalliolaiset voisivat viettää etäpäivää koulusta tai työpaikalta. Aulatila sai vaikuttamiskahvilan väeltä myös ekologisia retro-sisustusvinkkejä. Ainakin yhdessä pöydässä toivottiin, että muun muassa huonekalut olisivat kierrätettyjä. Kaikkien tuolien ei tarvitse olla samanlaisia. Eiväthän sellaisia ole niiden käyttäjätkään. Yhteenveto ideoista jutun liitteenä.

Ideoista käytäntöön

Lähtökohtana on, että asukkaiden ideoita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan ja yhdessä asukkaiden kanssa. Yhteenvedon ideoita käsitellään setlementtitalon sisäisissä tapaamisissa alkusyksystä 2016, jonka jälkeen asukkaita kutsutaan mukaan toteutukseen. Ideoista monet ovat hyvin konkreettisia eivätkä ne vaadi suurta rahallista panostusta.  Rupla ajatuksistasi -vaikuttamiskahvilassa osa osallistujista oli kiinnostuneita osallistumaan ideoiden toteuttamiseen ja antoi järjestäjille yhteystietonsa. Yhteystietonsa antaneihin otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Lisäksi tulevasta toiminnasta tiedotetaan Setlementtiliiton (www.setlementti.fi) ja Kalliolan setlementin (www.kalliola.fi) kotisivuilla ja Facebook-sivuilla sekä mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi Kallio-lehdessä.

Jos sinulla on kiinnostusta osallistua ideoiden toteuttamiseen tai haluat tietoa ideoiden toteutumisesta, otathan yhteyttä Pihlaan tai Leenaan.

Pihla Ruuskanen

Setlementtiliitto

pihla.ruuskanen(at)setlementti.fi

puh. 040 552 7716

Leena Ruskomaa

Kalliolan setlementti

leena.ruskomaa(at)kalliola.fi

puh. 046 850 9283