Etusivu | Palaute | Työpaikat | Yhteystiedot | In English

Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta

 
Vanhuus Rokkaa
Konserttikiertue suomalaisen vanhustyön hyväksi. Helsingissä 29.3.
Lue lisää...

Naistietoinen vapaaehtoistoiminta 

Tyttöjen Talon vapaaehtoistoiminnan hankkeella halutaan vahvistaa naisten välistä yhteisöllisyyttä sekä hoivan ja huolenpidon kulttuuria keskuudessamme. Toiminta on tarkoitettu naisille, jotka tahtovat olla mukana Tyttöjen Talon toiminnassa antamalla oman läsnäolonsa tyttöjen ja nuorten naisten hyväksi.

Tyttöjen Talon moninaisessa arjessa voi toimia isosiskona ja turvallisena aikuisena ollen läsnä talon avoimissa illoissa, erilaisissa tapahtumissa ja teemailloissa sekä leiritoiminnassa.  Vapaaehtoinen voi esimerkiksi auttaa läksyissä, leipoa tai pelata tyttöjen kanssa.  Osallistua voi myös talon monipuoliseen toimintaan  yhdessä tyttöjen kanssa ja  oma sijansa on myös hiljaisella yhdessäololla.

Vapaaehtoistoiminta tapahtuu pääsääntöisesti arki-iltaisin ja  satunnaisesti viikonloppuisin.  Vapaaehtoinen voi itse räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tavan toteuttaa vapaaehtoisuutta. Vapaaehtoisena voi toimia esimerkiksi kerran viikossa tai muutaman kerran kuussa.

Tyttöjen Talon vapaaehtoistoiminnan kaksipäiväinen koulutus on
keskiviikkona 5.11 klo 17 – 20 ja lauantaina 8.11 klo 11 – 18.
Koulutukseen hakeudutaan haastattelun kautta.
 
Ota yhteyttä Tyttöjen Talo, Porthaninkatu 2, 00530 Helsinki
Henna Lehtinen p. 041-505 73 66, henna.lehtinen@tyttojentalo.fi

www.tyttojentalo.fi

 

 
Avoimia työpaikkoja Kalliolassa
Keikkatyöntekijöitä lastensuojelun eri yksiköissä.
Lue lisää...

 

Ajankohtaista
9.1.2012 Raha-automaattiyhdistys esittää myönnettäväksi Kalliolan setlementin toimintaan 1,34 miljoonaa euroa Lue lisää...

 

Kalliolan setlementti
Sturenkatu 11
00510 Helsinki