Etusivu | Palaute | Työpaikat | Yhteystiedot | In English

Nuorisotyö

 
Vanhuus Rokkaa
Konserttikiertue suomalaisen vanhustyön hyväksi. Helsingissä 29.3.
Lue lisää...

Kalliolan Nuoret lyhyesti 

Kalliolan Nuorten kaikissa toiminnoissa lähtökohtana on sosiaalinen nuorisotyö, joka on yksilöllisistä lasten ja nuorten tarpeista käsin rakentuvaa ennaltaehkäisevää ja korjaavaa moniammatillista työtä, johon yhdistyy vapaaehtoisten antama työpanos. Työssä pyritään tarttumaan nuorten elämään vaikuttaviin ajankohtaisiin ongelmiin (esim. työttömyys, päihteet, vanhemmuuden puute).

Sosiaalisessa nuorisotyössä käytetään ja kehitetään nuorten myönteisiä voimavaroja etsiviä ja tukevia toimintamalleja. Nuorten tilanteesta ja työlle asetetuista tavoitteista riippuu, mitä toimintamalleja milloinkin käytetään. Työssä pyritään erityisesti vahvistamaan ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyviä taitoja. Se tapahtuu toiminnallisilla menetelmillä, vuorovaikutuksessa toisten lasten, nuorten ja aikuisten kanssa.

Työ pyrkii myös osallistamaan nuoria ja integroimaan heitä lähiympäristöön ja yhteiskuntaan. Lisäksi työllä pyritään vaikuttamaan yhteiskunnallisten palvelujen kehittämiseen.

Kalliolan Nuorten toimintojen kohderyhmänä ovat 6-29-vuotiaat lapset, nuoret ja heidän perheensä. Kaikissa toiminnoissa on mukana erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.

Kalliolan Nuorten toimintoja ovat iltapäivätoiminta, leirit, Kivikon kumppanuusnuorisotalo, Tyttöjen Talo, työllistämistoiminta ja useat erilaiset kehittämishankkeet, joista kaikista löytyy tarkempaa tietoa ohesta.

Kalliolan Nuorten arvot

* tasa-arvoisuus
* yksilön oikeuksien kunnioittaminen
* luottamus ihmisen ja yhteisön kykyyn ratkaista itsenäisesti ongelmia
* erilaisuuden hyväksyminen
 


 

 

 
Avoimia työpaikkoja Kalliolassa
Sairaanhoitaja, ohjaaja ja kesäloman sijainen nuorisokotiin, ohjaaja ryhmäkotiin. keikkatyöntekijöitä lastensuojelun eri yksiköissä.
Lue lisää...

 

Ajankohtaista
2.12.2011 Jokainen tyttö on arvokas - Auta Tyttöjen Taloa auttamaan Lue lisää...

 

Kalliolan Nuoret ry
Keskustoimisto
Toinen Linja 3, 3 krs.
00530 Helsinki
Puh. (09) 7701 2345
Fax. (09) 7710 2202

nuoret@kalliola.fi
www.kalliolannuoret.fi