Kalliolan Nuorten keskeinen toimintatapa on kumppanuus. Kumppanuustoimintaa tehdään Helsingin kaupungin eri virastojen kanssa ja Setlementtinuorten liiton kanssa mm. Tyttöjen Talolla ja Kivikon kumppanuusnuorisotalolla.
Kumppanuusajattelun lähtökohtana on molemminpuolinen sitoutuminen ja tasavertainen yhdessä toimiminen. Kumppanuuden osapuolet tuovat oman taustaorganisaationsa vahvuudet työhön ja saavat uutta osaamista kumppanuudesta.
Kalliolan setlementin kanssa tehdään yhteistyötä mm. kehittämis- ja vapaaehtoitoiminnassa.
Setlementtliiton koulutus- ja kehittämistoiminnan kautta tehdään yhteistyötä setlementtikentän kanssa. Setlementtiliiton Uudenmaanpiirin kanssa järjestetään yhdessä leirejä ja retkiä ja tehdään kehittämistyötä.
Kalliolan Nuoret tekee yhteistyötä pääkaupunkiseudulla toimivien nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen kanssa Helsinki Team -yhteistyöelimen puitteissa. Lisäksi eri toimintojen kautta Kalliolan Nuoret on edustettuina erilaisissa yhteistyöelimissä ja toimikunnissa.
Kalliolan Nuorten toiminnan suurimmat rahoittajat ovat Raha-automaattiyhdistys ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, nuorisoasiainkeskus, opetusvirasto ja terveysvirasto sekä opetusministeriö.