
Kalliolan Nuoret ry. käynnisti 1.3.2011 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tuella MY W.A.Y.- nuorten työllistämishankkeen.
Tavoitteena on tarjota hankkeeseen osallistuville nuorille positiivinen kokemus työelämästä koulutus- ja ohjausmallin kautta.
Nuorten osalta prosessi jakautuu kahdenpäivän alku- ja loppuleiriin, valmennukseen, työharjoitteluun, vertaisryhmätoimintaan ja yksilötukeen.
Valmennuksen ( 8 vkoa) sisältönä ovat mm.
• osaamisen tunnistaminen ja tavoitteiden asettaminen
• elämäntaidot ja ”minä itse”
• työelämävalmiudet
• ATK-taidot
• työn hakeminen
Työharjoittelupaikka pyritään löytämään yhdessä nuoren kanssa nuorta kiinnostavalta alalta (kesto 1-3 kk). Työharjoittelupaikassa nuorella on oma ”kummi” ohjaamassa työntekoa
Nuoret vertaisohjaajat ohjaavat ryhmätoimintaa nuorille kaksi kertaa viikossa koko prosessin ajan.
Prosessin aikana nuori saa myös yksilöohjausta elämäänsä liittyvissä asioissa, harjoittelupaikan löytämisessä yms. Lisäksi jokaisen kanssa suunnitellaan jatkopolkuja eteenpäin.
Kohderyhmä
• 17-25 -vuotiaat nuoret
• nuoret, jotka ovat vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta esim. elämänhallintataidoissa olevien puutteiden takia
• nuoret, joille tämänkaltainen kokonaisuus antaisi ponnahduksen elämässä eteenpäin ja halua saada positiivisen kokemus työelämästä
• mukaan valittavilta nuorilta edellytetään peruskoulun päättötodistusta ja riittävää suomen kielen taitoa.
Ajankohtaista syksyllä 2011 (pdf)
Lisätiedot
projektikoordinaattori Mari Karilahti
mari.karilahti@kalliola.fi, p. 050-467 9265