ALKOHOLISMI
Alkoholismi on riippuvuussairaus. Sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia riippumatta käytön aiheuttamista sosiaalisista ja terveydellisistä haitoista. Juominen voi olla kausittaista tai jatkuvaa. Noin 10 % alkoholia käyttävistä ihmisistä sairastuu alkoholismiin.
Alkoholismi on primääri (ensisijainen), krooninen, parantumaton ja kuolemaan johtava sairaus, jolle on tyypillistä kontrollikyvyn menetys. Sairauden kehitykseen ja oireisiin vaikuttavat geneettiset, psykososiaaliset ja ympäristötekijät. Alkoholismi etenee usein asteittain ja siihen kuuluu juomisen hallinnan menettäminen, ajatusten keskittyminen päihteisiin ja oman tilanteen / alkoholihaittojen kieltäminen. Alkoholistinen juominen haittaa myös alkoholistin läheisten ja työyhteisön elämää.
Alkoholin jatkuva käyttö altistaa tapaturmille ja monille hengenvaarallisillekin somaattisille sairauksille (mm. haimatulehdukset ja maksakirroosi). Alkoholiriippuvuutta voi hoitaa, vaikka sen perimmäistä syytä ei tiedetäkään. Oleellista toipumisen käynnistymisessä on, että ihminen tiedostaa kontrollikykynsä menetyksen ja riippuvuutensa alkoholiin.
Myllyhoidossa toteutettavan Minnesota-mallin mukaan alkoholismista voi toipua kuntoutuksen ja hyvän jatkohoidon tuella. Kokemusten mukaan alkoholisti ei pysty palaamaan kohtuukäyttäjäksi, joten suosituksena on täysraittius.
Kalliolan Nurmijärven klinikalla sekä Helsingin Avo- ja jatkohoitoyksikössä tarjotaan Myllyhoitoa.
HUUMERIIPPUVUUS
Huumeriippuvuudella tarkoitetaan riippuvuutta laittomiin aineisiin, jotka vaikuttavat ihmisen hermostoon ja psyykeen. Kalliolan päihdetyön käsityksen mukaan huumeriippuvuuden keskiössä on ihminen - ei päihde. Huumeriippuvuutta hoidetaan vaikuttamalla ihmiseen itseensä ja hänen lähiympäristöönsä. Huumeongelmaisen tilanne on yleensä kaoottinen: ongelmia on useilla elämän alueilla ja yhteisesti sovittujen sääntöjen merkitys on hämärtynyt.
Kiskon yhteisöhoidossa® huumeriippuvuutta hoidetaan terapeuttisessa yhteisössä. Terapeuttiset yhteisöt ovat hoitaneet huumeriippuvaisia eri puolilla maailmaa menestyksekkäästi jo 40 vuoden ajan. Hoidon ensi sijainen menetelmä on yhteisö, jossa yhteisöä opitaan käyttämään oman toipumisen välineenä. Yhteisöhoidon lisäksi käytössä on useita terapiamenetelmiä ja sosiaalikuntoutusta, joiden avulla huumeriippuvaisen elämäntilanne korjaantuu sellaiseksi, että päihteetön elämäntapa voi rakentua narkomaanin elämäntavan tilalle. Hoidon tavoitteena on aina yksilöllinen muutos.
Kalliolan Kiskon klinikalla tarjotaan pitkäkestoista yhteisöhoitoa huumeriippuvuudesta kärsiville. Helsingin Avo- ja jatkohoitoyksikössä tarjotaan kuntoutusta avohoitona.