”Kannusta nuorta, niin ihmeitä alkaa tapahtua”

Arvoruletin toisessa osassa puhuttiin nuorista ja heidän unelmistaan. Viesti aikuisille oli selvä: kannusta nuorta. Yksikin sana voi saada unelman toteutumaan. 

 

Vuonna 1965 Kalliolan setlementtitalossa keskusteltiin nuorista ja siitä, onko heillä oikeus olla olemassa. Nyt aika on toinen, mutta onko mikään oikeasti muuttunut? Nuorista, unelmista ja tulevaisuudesta keskusteltiin toisessa Arvoruletissa nimeltään UnelmaKapina.

Unelmoimassa ja kapinoimassa olivat tubettaja ja räppäri Hassan Maikal, Vuoden homo -palkittu Tuure Boelius, uusi kunnanvaltuutettu Anna Rukko, japanilaisen katumuodin ystävä ja tubettaja Namikolinx, yläastelainen Tilda Lassila Ruudin ydinryhmästä sekä suomirock-genreä uudistaneen Tiisun laulaja Henrik Illikainen.

Haastettavina aikuisina olivat kansanedustaja, mahdollinen apulaispormestari Nasima Razmyar, Stupido recordsin toimitusjohtaja Joose Berglund, tasa-arvoisen avioliittolain puolustaja ja pastori Kari Kanala, tutkija ja nuorten turvatalojen johtaja Leena Suurpää sekä äiti Kirsi Könönen Kamalat äidit -ryhmästä.

Unelma voi olla suuri tai pieni, yksityinen tai koko maailmalle kerrottu. Kun Nasima Razmyar kertoo lapsuutensa unelman olleen pelastaa kaikki Afganistanin tytöt ja naiset, menee Joose Berglund hämilleen.

– Lähtökohtani on ollut aivan eri, koska olen syntynyt ja kasvanut stadissa. Minun ei ole tarvinnut miettiä tuollaisia asioita.

Kaikenkokoisia unelmia kuitenkin tarvitaan, jotta oma juttu voisi löytyä. Ennen kuin ihmisestä kasvaa aivan tavallinen, keski-ikäinen hiippari, on hän hetken aikaa nuori.

– Unelmani on ollut tehdä yksi tai useampi levy, ja nyt sain ison levydiilin vuoden alusta. Järjestelen aikani niin, että unelmat voisivat toteutua. Unelma on tavallaan koko ajan kuin pyramidin huipulla, Tuure Boelius kertoo.

– Unelmien toteutumiseen vaikuttavat monet asiat: tuuri, omat lahjat, synnyinpaikka. Kaikki ne sattumat, joita omassa elämässä onkaan. Siksi kaikilla ei ole mahdollisuuksia saavuttaa omia unelmiaan. Tajusin juuri, että elän omaa unelmaani, lisää Henrik Illikainen.

 

Unelmien esteet

 

Unelmien tiellä on joskus esteitä, joita täytyy raivata. Usein ne liittyvät ulkopuolelta tuleviin asenteisiin. Tubettaja Namikolinx kertoo kohdanneensa vihapuhetta, mutta aivan alkuun se ei tuntunut missään.

– Olin tottunut siihen, ettei minusta tykätä. Kun YouTube-kanavalleni tuli lisää tilaajia, olin että häh, minähän olen se nolo tyyppi. Kesti hirveän kauan ymmärtää, ettei minua vihatakaan. Oletan helposti vieläkin, että minua vihataan.

Illikaisen mukaan tärkeintä on uskoa itse omaan juttuunsa. Silloin myös negatiivinen palaute voi toimia polttoaineena. Tärkeintä on, että ympärillä on muita samaan asiaan uskovia ihmisiä. Boelius on samaa mieltä.

– Teen videoni yksin ja pääasia on, että olen niihin itse tyytyväinen. Kun päälleni heittää bensaa, mä räjähdän. Negatiivinen palaute saattaa vain lisätä intoa.

Tästä on myös todisteita. Kun Boelius kertoi unelmoivansa 100 000 seuraajasta YouTubessa, piti kaveri ajatusta hulluna. Nyt tuo luku on mennyt reilusti rikki.

 

Mieti sanojasi, aikuinen

 

Yllättäen nuoret nimesivät sekä suurimmaksi esteeksi että voimavaraksi aikuiset. Monille oma vanhempi tai opettaja on ollut se tärkein ihminen, joka on tuonut itsevarmuutta.

Illikaisella iso kannustus on tullut äidinkielen- ja musiikinopettajilta ja myöhemmin omilta bändikavereilta. Lassilalle tukea on antanut nuoriso-ohjaaja.

Namikolinxiin uskoa on valanut oma mummi.

– Koulussa yritin parin viikon ajan miellyttää muita, jotta saisin kavereita. Sitten kyllästyin siihen. Mummi huomasi ja sanoi, että täällä sinun ei tarvitse esittää. Päätin että olen kaikille kiltti, Namikolinx kertoo.

 

Kilttikin voi kapinoida

 

Mitä sitten ovat ne suuret esteet, joita vastaan kapinoida? Suurpään mukaan Suomessa nuoret työnnetään liian aikaisin pois kotoa.

– Meillä on kova ideaali nopeaan itsenäistymiseen riippumatta siitä onko tahtoa tai taitoa. On hirveän pitkä, epävarma nuoruus. Tavallaan nuoruus venyy tosi pitkäksi, toisaalta pusketaan nuoret tosi aikaisin ulos. Kaikille tämä ei välttämättä ole hyvä asia.

Berglund on huolissaan yhteiskunnan tukiverkkojen ohuudesta.

– Moni muusikko roikkuu toimeentulon rajoilla. Tukijärjestelmää tulisi viedä siihen suuntaan, että voisi tehdä musiikkia ja taidetta niin, että pärjää.

– Jos nuori putoaa, tuen saaminen vie älyttömän kauan. Kriisihetkeen ei saa tukea mistään. Silloin se voi olla jo liian myöhäistä, Könönen sanoo.

Razmyar kertoo aina ajatelleensa, että on se kiltti tyttö, joka ei kapinoi. Kapinointi voi kuitenkin olla muutakin kuin barrikadeilla huutamista.

– Tämän päivän kapinointini on sitä, että seison ihmisten kanssa huutamassa tasa-arvoisen avioliittolain ja ihmisoikeuksien puolesta. Tajusin, että olen kapinoinut vaikka mitä vastaan. Esimerkiksi omaa yhteisöäni vastaan kapinoin, kun menin Tanssii tähtien kanssa -kisaan, ja näytin, että muslimitaustainen nainen voi olla esillä ja olla samalla kunniallinen.

Suurpää on samaa mieltä. Työssään hän auttaa nuoria uskomaan itseensä ja unelmiinsa. Nykymaailma on vaativa, ja samaan aikaan suurten mahdollisuuksien rinnalla on vähintään yhtä suuri epävarmuus.

– Kapinointi ei välttämättä ole sitä, että huudetaan lujaa, vaan että ollaan arjessa valppaita ja katsotaan asioita ennakkoluulottomasti. Sukupolveani pidetään tosi kilttinä, minusta se on ihan ok. Unelmat eivät ole sattumaa. Kyse on siitä, luottaako yhteiskunta nuoriin.

Kanalan mukaan nuoruuden ei tulisi unohtua ihmisen vanhetessa.

– Pitäisi kuunnella ja samaistua, muistaa, millaista se oli. Yhteiskunnan ongelma ei ole terrorismi, vaan yksinäisyys. Se tulee taklata. Jokaisen tulisi tulla kohdatuksi omana itsenään. Tulisi luoda yhteisöjä, jotka ottavat vastaan. Siinä meillä kaikilla on tehtävä.