kalliolan setlementti logo

Läksyavuksi Itä-Pasilaan

Kalliolan Nuoret ry:n Itä-Pasilassa toimivan monikulttuurisen nuorisotyön hankkeen kohderyhmänä ovat alueen lapset ja nuoret. Pääpaino toiminnassa on monikulttuurisilla tyttö- ja poikaryhmillä, mutta hankkeen puitteissa järjestetään myös avointa toimintaa sekä harrasteryhmiä. Muita työmuotoja ovat retket, leirit ja erilaiset tapahtumat yhteistyössä alueen asukastalon kanssa.

Haemme vapaaehtoistoimijoita erityisesti läksyaputoimintaan, jota järjestetään arki-iltapäivisin. Tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten koulunkäyntiä auttamalla läksyjen tekemisessä silloin, kun kotoa tuleva apu ei ole mahdollista tai riittävää. Vapaaehtoiseksi voi tulla esimerkiksi kerran viikossa pariksi tunniksi tai useammin.