kalliolan setlementti logo

Kohtaamispaikka Askel Espoo

Askel on perustettu alun perin matalan kynnyksen kohtaamispaikaksi ihmisille, joilla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Edelleen nämä ihmiset ovat keskeisiä Askeleen toimijoita. Heille Askel voi toimia ”toipumistalona”. Järjestökatuyhteistyön kehittymisen myötä toiminnan on löytänyt myös laajempi kävijäjoukko. Toiminta tukee arjessa pärjäämistä ja mahdollistaa elämäntavan muutoksia kohtaamisen, yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen avulla. Askeleeseen voi vaikkapa pistäytyä kahville ja tapaamaan muita ihmisiä, saada ammattilais- ja vertaistukea, osallistua ryhmätoimintoihin, perustaa oman ryhmän tai käynnistää muuta toimintaa, musisoida Askeleen bändissä tai pelata jalkapalloa FC Askeleessa.