Vuoden viimeinen Arvorulettia-ilmiöilta pureutui ihmisoikeuksiin

Ihmisoikeudet. Ketä kiinnostaa? Aika monia itse asiassa, ainakin mikäli oli uskominen Arvorulettia-ilmiöillan keskustelijoita ja ihailtavan aktiivista yleisöä. Illan keskustelijoina olivat tutkija Maija Jäppinen, pastori ja kansalaisaktivisti Marjaana Toiviainen, lyhytterapeutti Michaela Moua, artisti Signmark, elokuvaohjaaja Wille Hyvönen ja kirjoittaja Maryan Abdulkarim. Seremoniamestarina toimi Kari ”Kärtsy” Hatakka. Yleisön kysymykset esille toi Improsiskot.

 

 

Vuonna 1948 YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin ihmisoikeusjulistus. Silti emme voi tuudittautua ajatukseen, että saavutetut ihmisoikeudet olisivat pysyviä.

– Suomessa on ajatus, että koko ajan ollaan menossa kohti parempaa. Näen, että asiat voivat milloin vain lipsahtaa, sanoi pastori Marjaana Toiviainen.

Vaikka keskustelijat olivatkin sitä mieltä, että Suomessa heidän ihmisoikeutensa ovat melko hyvällä tolalla, löytyi myös korjattavaa. Moni koki, että oma kokemus ei ole kovin tärkeä ihmisoikeuksien kokonaistilanteen rinnalla.

Ongelmana tiedon puute

On vasta muutama vuosikymmen siitä, kun kuurot eivät saaneet mennä naimisiin. Vaikka laki lakkautettiin 60-luvulla ja YK:n yleiskokous hyväksyi vammaisten oikeuksien yleissopimuksen joulukuussa 2006, ei työ ole vielä tehty.

– Vanhempani olivat kuuroja ja olen suomenruotsalainen. Pienenä itkin usein yksin, koska ihmiset puhuivat niin rumia. Kuuroja säälittiin. Olemme vielä kaukana oikeudenmukaisesta kohtelusta, kertoi yleisössä istunut Kärtsyn äiti Maija.

Samaa mieltä on myös Signmark, joka on aina ollut kuuro.

– Jos kävelen kaupungilla, kukaan ei huomaa että olen erilainen. Ennakkoluulot syntyvät, kun alan käyttää äidinkieltäni.

Signmarkin mukaan pahin ongelma tällä hetkellä on tiedon puute.

Jokainen voi vaikuttaa

Miten ihmisoikeuksia voi edistää? Michaela Mouan mielestä avainasemassa ovat empatia ja myötätunto. Yksi isoimmista ongelmista on hänen mukaansa oikeudentajumme.

– Asenteemme on, että jos joku on kussut asiansa, me emme voi pelastaa häntä. Puhun isosti sen puolesta, että empatiakoulutusta pitäisi olla jo päiväkoti-ikäisestä. Tämä olisi aika erilainen maa elää, jos päätöksiä tehtäisiin empatianäkökulmasta.

Samaa mieltä oli myös Toiviainen.

– Jos emme millään voi asettua toisen asemaan, olemme vaarallisten asioiden äärellä.

Tarvitaanko uusi ihmisoikeusjulistus? Keskustelijoiden mukaan ei, koska meillä on jo olemassa hyvä. Tärkeämmäksi nousi se, miten lait ja julistukset käytännössä toteutuvat.

– Vähemmistöt tulisi päästää mukaan päättämään. Esimerkiksi ministeriöön ja Kelaan on perustettu työryhmiä, joihin saatetaan kutsua edustajia. Kun on se viimeisen päätöksen aika, olisi mukana hyvä olla sen vähemmistön edustaja, Signmark toivoi.

Ennakkoluuloisuuteen ei keskustelijoiden mielestä yleensä liity pahantahtoisuutta, vaan pelkoa ja tietämättömyyttä.

– Moni ei arjessaan mieti muiden asioita. Ei mietitä muiden vammoja, koska ei itse tarvitse esteettömyyttä. Niin kauan kuin se ei ole oma ongelmani, siihen ei kiinnitetä huomiota, Maryan Abdulkarim totesi.

Yksi illan keskustelijoista oli yleisössä istunut Heikki, joka otti rohkeasti kantaa niiden sokeiden puolesta, jotka lisäksi kuuluvat seksuaalivähemmistöön.

– On kuuroja, sokeita ja liikuntavammaisia, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Heidän ääntään ei hirveästi kuulla. Tämä tulisi ottaa päätöksenteossa. On olemassa vähemmistöjen vähemmistöjen vähemmistöjä.

Heikin mielestä ongelma on myös useiden sosiaalietuuksien alikäyttö. Ihmiset eivät tiedä, mitä heille kuuluu ja miten niitä haetaan.

– Sokeat ovat itse joutuneet taistelemaan asemansa puolesta. Ilman omaa toimintaa meillä ei olisi esimerkiksi Ylen viittomakielisiä uutisia.

Katse kauas

Miltä tulevaisuutemme näyttää? Millainen on ihmisoikeustilanne 110-vuotiaassa Suomessa?

– Muutamassa vuodessa on tapahtunut tosi paljon. Turvapaikanhakijoiden kasvu, lääketieteen kehittyminen. Toivon, että vanhemmat tajuavat, että lapsille pitää antaa mahdollisuus monikielisyyteen, totesi Signmark.

– Suomessa on ollut pitkään vaikea nähdä lähelle. Kyse on paljon sellaisista ihmisoikeuskysymyksistä, jotka eivät noudata valtioiden rajoja. Toivoisin enemmän globaalia vastuunottoa, lisäsi Marjaana Toiviainen.

Maryan Abdulkarim toivoi normien hiljalleen purkautuvan.

– Että voisi olla monia tapoja olla ihminen tässä yhteiskunnassa.

 

Katso koko Arvorulettia-ilta tallennettuna täältä.