100 tarinaa: Kiire on mielentila

 
Vielä muutama vuosi sitten oli jotenkin muotia todistaa jatkuvaa kiirettä. Hirveä kiire ja hoppu todisti, että on tärkeä ja ajassa kiinni. Nykyisin kiire on enemmänkin noloa. Se, jolla on kiire, ei osaa johtaa itseään ja ajankäyttöään. Pitää osata olla tehokas, mutta sillä tavalla oikealla tavalla.
 
Viime viikon Hesarissa psykologi Sanna Kinnunen varoitti ajautumisesta ylivireystilaan jatkuvan suorittamisen takia. Kun ihminen käy ylikierroksilla hänestä tulee kiireinen – ja tehoton.
 
”Kun ihminen stressaa sympaattinen hermosto aktivoituu ja auttaa jaksamaan: syke ja verenpaine nousevat ja lihakset jännittyvät. Rentoutuessa toimii parasympaattinen hermosto. Silloin sydän ja hengitys rauhoittuvat ja verenpaine laskee. Stressihormoni poistuu kehosta. Normaalisti hermostot vuorottelevat ja ongelmia ei synny, mutta jos toisin käy, kun stressitila jatkuu liian kauan.” – Näin toteaa Hesari.
 
Uskon.
 
Kun itse elin ruuhkavuosia, yksinhuoltajana ja johtajapositiossa, suunnittelin todella tarkkaan arkeni. Samalla myös päätin mistä tingin eli valitsin, mihin en käytä aikaani. Oli pakko. Muuten en olisi selvinnyt.
Ensin jäi pihatyöt, sitten siivoaminen ja opiskelu, kolmantena lukeminen (siis romskujen – työpapereita niiden sijaan kyllä), neljäntenä taisi vähentyä yöunet ja niin edelleen.
 
En tavallaan myöskään itse harrastanut mitään. Tai, tavallaan kyllä – en tinkinyt liikunnasta. En tosin pitänyt sitä harrastuksena. Urheilin, jotta jaksaisin. Liikunnan avulla jaksoin. Kun kuskasin jonkun lapsen johonkin harrastukseen, lähdin juoksemaan harkkojen ajaksi. Lenkit oli kirjattu tarkkaan kalenteriin. Heräsin aikaisin aamulla, jotta ehdin salille. Nekin oli kellotettu etukäteen kalenteriin.
 
Totta on myös, etten olisi jaksanut ilman hyvää kuntoani. Harvemmin oli edes valtavaa kiireen tuntua. Jätin sumeilematta tekemättä asiat, jotka olin päättänyt jättää tekemättä ja enkä kantanut huonoa omaatuntoa asiasta.
 
Silti uskon aika ajoin eläneeni ylivirittyneenä suorittajana. Näin jälkikäteen mietittynä en ehkä elänyt noina aikoina ruuhkavuosia vaan ruuhkatunteja vuodesta toiseen.
Mutta mistä kiire johtuu?
 
Joskus kuulee sanottavan, että kiire johtuu ajanpuutteesta. Ei johdu.
 
Samoin sanotaan, että kiireen syy on ajanhallinnan puute. En usko siihenkään.
 
Tai siitä, ettei osaa sanoa EI tai haalii liikaa tehtäviä To Do-listalle. No, ehkä tavallaan voi johtua, mutta kumpikaan näistäkään ei ole juurisyy kiireelle. Oman tulkintani mukaan.
 
Olen päätynyt siihen, että kiireen juuri syy on itsensä heikko ymmärtäminen. Että ymmärtää ja tiedostaa huonosti, millainen tyyppi on toimiessaan. Miten ja millä aikataululla pystyy tekemään asioita, joita osaa tai ei osaa. Miten paljon tarvitsee aikaa palautumiseen. Mistä saa energiaa ja mikä puolestaan tyhjentää energiavarastot. Kuinka paljon pitää levätä ja kuinka paljon kestää kerralla – stressiä, kiirettä, töitä, epävarmuutta, uhkaa…
 
Kiire ei siis liity pelkästään organisoimisen taitoon ja ajankäytön hallintaan vaan myös itsetuntemukseen. Tämä on hyvä homma, koska itsetuntemusta voi aina lisätä.
 
Aikaa taas ei saa mistään lisää. Tunteja vuorokaudessa on 24 ja se ei siitä muuksi muuta. Mutta aina voi opetella tuntemaan itsensä paremmin ja samalla myös kehittyä ymmärtämään miten oman kiireen voi selättää.
Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä vähemmän tunnet kiirettä. Aika kiva. Vai mitä?
 
Aivotutkija Minna Huotilainen on ohjeistanut kiireen selättämisen muutamaan pointtiin. Kiteytetysti ne ovat:
1. Unohda kiire
2. Panosta oleelliseen ja tärkeään
3. Lepää ja rauhoitu
4. Ole positiivinen
 
Toki paljon ehtii, kun ennakoi ja suunnittelee. Jossain kulkee kuitenkin raja. Jossain vaiheessa ei vaan ehdi sitä mitä haluaisi tai mitä pitäisi. Itselläni on taipumusta olla yltiöoptimistinen sellaisissa käytännön asioissa.
 
Esimerkiksi vaikka siivoaminen. Kuvittelen usein olevani nopeampi kuin todellisuus näyttää. Usein tulee muttia matkaan, enkä pysykään itse itselleni antamassa aikataulussa. Siinä kohtaa tulee olla armollinen.
 
Tämän vuoksi lisäisin aivotutkijan hyvään listaan vielä yhden pointin: Ole armollinen itsellesi.
 
Jos ei ehtinyt niin ei ehtinyt. Kaikki voi silti olla ihan hyvin. Maailma ei kaatunut. Ehkä tuollainen ajattelumalli on joka pojan ja tytön mindfulnessia. Simppeliä ja armollista. ”Maailma ei kaatunut”- ajatusmalli.
 
Työelämätutkimuksissa on todettu, että noin puolet porukasta paiskii hommia kiireen kanssa. Sopivassa mittakaavassa kiire ja stressitason nousu parantavat työtehoa, mutta jatkuvaksi juoksuttajaksi ei kiireestä ole.
 
Tulos heikkenee. Voi käydä kuin vieteriukolle, jonka veto loppuu. Sitä hidastuu ja sen jälkeen tulee totaalipysähdys. Sitä tilaa on syytä varoa. Se voi tappaa. Burn out meinaan. Eli tuttavallisesti burneri.
 
Kiireen keskellä päätöksentekonopeus kasvaa ja uuden tiedon vastaanottokyky vähenee. Se ei ole pelkästään hyvä asia. Silloin toi tulla todella huonoja ja tyhmiä päätöksiä. Siksikin kiireen tuntua on järkevää välttää.
 
Kiire on mielentila, johon voi itse vaikuttaa. Objektiivisesti arvioiden harvoin on aidosti kiire. Enemmän on kysymys valinnoista. Kiire voi olla myös tunnelma, jonka luo ympärilleen. Siksi höntyilyä ja kiireellä mässäilyä kannattaa välttää. Mieluummin kannattaa hokea itselleen ”Chillaa hei”. Se auttaa kummasti. Tai ei voi tietää, voi vain
ennustaa.
 
Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 20/100.