100 tarinaa: Kun Matti Nykänen kuoli

Kun Matti Nykänen kuoli, häntä jäi suremaan Suomen kansa. Matti oli urheilu-Suomen suuri sankari. Lähes kaikilla suomalaisilla on jokin mielikuva – tai mielipide hänestä.

Kaikenlaista on esitetty nyt reilun viikon ajan kuoleman jälkeen.

Minusta on tuntunut, että haudalla haluavat tanssia erityisesti he, jotka elinaikana jättivät Matin oman onnensa nojaan. Urheilueliitti siis. Ei saanut Matti kunniamerkkejä tai urheilijaeläkettä. Ei kunniaa ja kiitosta. Nyt nämä samat tyypit, jotka olisivat voineet edistää Matin hyvinvointia hänen elinaikanaan kiemurtelevat huonossa omassatunnossa, surevat ja kehuvat Mattia.   

Totta kai, helppoa on kehua. Matti oli maailman menestynein mäkihyppääjä. Tai vähintäänkin yksi menestyneimmistä, kuten jotkut asian kiertävät.  

Olen tässä myös miettinyt ja ihmetellyt kenellä on oikeus – näin raamatullisesti – heittää se ensimmäinen kivi. Tai kenellä on tarve ylipäätään mollata muita. Siis erityisesti ihmisen elinaikana. Haukkua ja nälviä toista ihmistä. Minusta siinä on jotain todella kummallista. Tai ehkä täydellisillä ihmisillä on täydellisiä mielipiteitä.

Matilla oli ADHD-diagnoosi, joka oli myös julkisesti tiedossa.

ADHD on neurologinen sairaus, jonka oireet johtuvat nykylääketieteen mukaan aivojen puutteellisesta verenkierrosta. Lisäksi aivoissa on puutetta dopamiinista. Dopamiini edistää vireyttä ja motivaatiota, tehostaa oppimista ja säätelee tunteita.  ADHD:hen liittyvän ylivilkkauden ja elämyshakuisuuden syy saattaa olla siinä, että ihminen yrittää nostaa aivojensa vireystilaa aktiivisen toiminnan ja voimakkaiden aistiärsykkeiden avulla.

Vaikeus toimia järjestelmällisesti ja pitkäjännitteisesti, harkitsemattomuus eli impulsiivisuus, mielialojen ailahtelu, toistuva stimulaation etsiminen, kärsimättömyys, vaikeus toimia yleisesti odotettujen mallien mukaan tai mahdollisesti tavallista suurempi luovuus ja intuitiivisuus. Nämä ovat ADHD-piirteitä.

Olen joskus miettinyt, olisiko Matista tullut mäkihyppääjää ensinkään, jollei hänellä olisi ollut ADHD-diagnoosia? Tai olisiko hänestä tullut maailman parasta lajissaan ilman sairauttaan?

Matti oli myös alkoholisti.

Alkoholismi on WHO:n ja Suomessa käytössä olevan ICD10-tautiluokituksen mukainen sairaus. Alkoholistiksi ei tulla vain juomalla. Alkoholin käyttöä toki tarvitaan, jotta alkoholismi voi puhjeta. Alkoholistin kohtuuton juominen ja käytöksen häiriöt johtuvat sen sijaan riippuvuudesta. Päihderiippuvuus alkaa vaikuttamaan siihen sairastuneen ihmisen tunnetiloihin ja käyttäytymiseen.

Matti ei kieltänyt alkoholismiaan. Hän jopa kävi Kalliolan klinikan hoitojakson joskus 2000-luvun vaiheilla. Matti etsi ja sai siis apua sairauteensa.

Matin kuoleman äärellä mieleeni tulee muitakin maailman runtelemia – joku voisi sanoa median, mutta ei media yksin Mattia runnellut. Suomalaiset runtelivat. Suomalaiset heittivät ne kivet ja naureskelivat Matin sutkautuksille. Suomalaiset myös päivittelivät ja syyttelivät ja ihmettelivät ja olivat valmiita arvioimaan Mattia. Sitä Mattia, jolla oli ainakin kaksi diagnosoitua sairautta.

Mietin niitä muitakin yksinäisiä, herkkiä  ja surullisia nyt jo kuolleita ihmisiä, joista suomalaisilla on ollut mielipiteitä ja sanomista: Armi Aavikko, Olavi Virta, Laila Kinnunen, Mika Myllylä, Rauli Badding, Juice Leskinen…

Satuin törmäämään viime viikonloppuna Salpausselän kisojen tv-uutisiin, jossa nähtiin pari entistä Matin kilpakumppania muistelemassa Mattia. Japanilainen Noriaki Kasai muisti idolinsa eli Matin lahjoittaneen hänelle hyppypuvun ja -kengät 30 vuotta sitten, kun 16-vuotias Kasai osallistui ensimmäiseen aikuisten arvokisaan Lahdessa. Matti oli ottanut nuorukaisen siipiensä suojaan ja kannustanut.

Myös joku nuori nykypolven kotimainenkin mäkihyppääjä muisteli Matin lahjoittaneen hänelle sukset ja välineet harjoituksia varten.

Dieter Thoma mietti Matin kahta puolta.  Sitä pitkäjänteistä ja keskittyvää, mutta toisaalta sitä itsepäistä ja hankalaa. Se, mitä hän Matista sanoi, oli jotain aivan muuta kuin ne lehtien huutavat lööpit.

”Hän oli yleensä surullisen oloinen. Uskon, että hän oli hyvin yksinäinen ihminen.”

V-tyylin mäkeen tuonut ruotsalainen Jan Boklöv muisteli myös Mattia. Juurikin Salpausselän kisoissa 1988 Boklöv hyppäsi pisimmälle, mutta Matti voitti kullan tyylipisteillä ja Boklöv jäi hopealle. Kun urheiluväki buuasi Boklöville, niin Matti nosti hänet vierelleen ykköskorokkeelle ja totesi ”Tänään olit paras”.

Nämä urheilijoiden kertomat tarinat antavat todella toisenlaisen kuvan kuin se pahoinpitelyistä tuomittu, strippaava, nuotin vierestä laulava, farkut kainaloihin nostanut mattinykänen. Ehkä nämä jälkimmäiset määritelmät kuvaavat enemmän sitä Mattia, joka eli oman elämänsä vankilassa, elämänsä loppuun asti.

Olisiko jotain voinut tehdä toisin. Aivan varmasti olisi. Sairas ihminen tarvitsee hoitoa, apua, tukea. Sitä oli varmasti tarjolla, mutta moni asia meni kuitenkin pieleen. Tosin jossittelu on turhaa Matin kohdalla. Toivoisin, että meidän suomaisten ei tarvitsisi enää koskaan teurastaa ketään oman alansa menestyjää naureskelulla ja vähättelyllä.

No, palataan vielä hetkeen, kun Matti Nykänen kuoli. Hautajaisista syntyi aikamoinen show. Lähes koko  Suomella oli paljon huutamista siihen.

Onneksi Pietarinkadun Oilersin kunniapuheenjohtaja Mato Valtonen vihelsi pelin poikki toteamalla:
”Pietarinkadun Oilers maksaa Matti Nykäsen hautajaiset. Nykänen oli aina valmis auttamaan apua tarvitsevia, ja nyt on Pietarinkadun Oilersin vuoro auttaa Matin perhettä surun hetkellä. Emme kommentoi asiaa enempää ja toivomme rauhaa Matin läheisille”.

Niinpä. Matti oli myös äitinsä poika, vaimonsa aviomies, lastensa isä. Heillä – ja kaikilla Matin oikeilla läheisillä – on oikeus surra rauhassa. He ovat menettäneet rakkaan ihmisen. Osanottoni heille, näillä Eeva Kilven sanoilla:

”Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele: – miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.”

Matti oli ja on edelleenkin maailman paras mäkihyppääjä. Sitä ei muuta mikään. Ei mikään. Ei edes kuolema.

Tai ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 7/100.