100 tarinaa: Lunta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta!

Olen kuullut monen sanovan, että mikä ilmastonmuutos. Höpö höpö. Ei tässä ilmasto mitään lämpene, kun meillähän on kunnon talvet. Näin voi kuvitella. Varsinkin silloin kun tuijottaa vain omaan napaansa.

Ja totta on, että tänä talvena on tullut lunta – todella riittävästi. Pakkasiakin on ollut. Mutta kun nyt – hiihtolomaviikoilla – aprikoi vuodenaikaa niin arvioisin: ”Huhtikuun puoliväli ja pääsiäistä ilmassa”.

En muista, että näin paljon lunta olisi ollut ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Se näkyy myös lumityöntekijöille ja niistä vastaaville tahoille. Kaupungeissa ollaan oltu suorastaan kusessa, kun on mietitty, miten ehditään aurata väylät nopeasti kulkukuntoon, missä järjestyksessä ja kenen toimesta. Entä mitä tehdään valtaville lumiröykkiöille, jotka tukkivat risteykset, jalkakäytävät, parkkipaikat ja ajoreitit?

Erilaisissa some-kanavissa on ollut kovaa polemiikkia huonosti tehdyistä lumitöistä. Suurin huuto on kuulunut ryhmästä, jotka itse kategorioisin ”mulla on oikeus ajaa mun autolla mihin vaan” -tyyppeihin. Useimmiten he ovat miehiä ja siinä keski-iän korvilla eläviä.

Vähiten ääntä pitävät kouluun tarpovat alakoululaiset, lastenrattaita päiväkotiin kärräävät äidit ja ihmiset, joilla ei enää ikänsä puolesta ole ajokorttia – jos siis sellaista koskaan on ollutkaan.

Nämä lapset, naiset ja ikäihmiset käyttävät ensisijaisesti kulkemiseen niitä jalkakäytäviä, joille on kasattu se kaikki lumi autojen ajoteiltä, jotta autolliset pääsevät kulkemaan. Ja autoilijat valittavat, ettei heidän tarpeitaan huomioida tarpeeksi. Hehän ovat tämän yhteiskunnan tärkeimpiä tyyppejä. Ja sen vuoksi tässä heidän mielestään tapahtuu suuri vääryys heille.

Olen eri mieltä. Minulta löytyy ymmärrystä lumiaurankuljettajille, jotka tekevät parhaansa painaessaan pitkää päivää. Minulta löytyy kärsivällisyyttä, itse autoilijana, ajaa kärrypoluiksi kavenneita ajoteitä pitkin. Minulta löytyy myös sympatiaa olemattomilla jalkakäytävillä eteneville kulkijoille. Lisäksi symppaan myös kaupungin katujen kunnossapidon pomoja. Ei ole helppo homma ratkaistavaksi.

Ainoa asia mitä en ymmärrä, on se, että tosi moni näistä ”mulla on oikeus ajaa mun autolla mihin vaan” -tyyppeistä sanoo, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa. Siitä olen jyrkästi eri mieltä heidän kanssaan.

Ilmastonmuutos on oikeasti olemassa ja se näkyy arjessa ja loppupeleissä – vaikka huonosti aurattuina väylinä.

Ilmastonmuutos on globaali haaste, jossa muutokset näkyvät sään ja ilmaston ääri-ilmiöinä: sataa kaatamalla, ei sada pisaraakaan, myrskyää hirmuisesti, on älyttömän kuuma, on jäätävät pakkaset ja niin edelleen. Lisäksi esimerkiksi Suomessa vuodenajat hämärtyvät tai ne alkavat muistuttamaan toisiaan, kun jouluaattona on samanlainen sää kuin juhannuksena.

Olen miettinyt usein, miksi ilmastonmuutoksesta puhutaan niin monimutkaisesti. Tietysti se on monimutkainen asia – niin kuin luontojutut aina, mutta miksi ilmiön selittämiseen ei voi vaan todeta: ”Maapallo ei kestä ihmisten tämänhetkistä elämäntapaa. Se voi huonosti ja oireilee äärimmäisinä sääilmiöinä.”

Ilmastonmuutosta pitää arvioida globaalilla tasolla ja riittävän pitkällä aikaperspektiivillä. Maapallon ilmasto on lämmennyt vuodesta 1880 lähtien 2010-luvun alkuun noin 0,85 astetta. Suurin osa lämpötilan noususta on tapahtunut viimeksi kuluneen kuudenkymmenen vuoden aikana. 1980-luvusta alkaen jokainen vuosikymmen on ollut edellistä lämpimämpi. Mittaushistorian aikana lämpimintä on toistaiseksi ollut vuonna 2016. En tosin tiedä vuoden -17 ja -18 tuloksia.

Mitä sitten? No, sitä että, jäätiköt sulavat ja kutistuvat hurjaa vauhtia. Esimerkiksi Grönlannin mannerjäätikön vuosittainen sulamisvauhti on noussut noin 35 miljardista 215 miljardiin tonniin ja Etelämantereen 30 miljardista 147 miljardiin tonniin.  

Ilmastonmuutoksen syy on kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä. Mikäli homma jatkuu nykytahdilla, nousee maapallon keskilämpötila tämän vuosisadan loppuun mennessä vajaasta kahdesta kuuteen astetta.

”Toi on tollasta viherpiipertämistä ja ituhippihommaa toi ilmastoasia.”  Näin minulle sanottiin joskus melkein 40 vuotta sitten. Valitettavasti moni sanoo niin edelleenkin.

Otsikossa yhdistin lumihommat ja tasa-arvon. Mitä tekemistä niillä on toistensa kanssa? Siis tasa-arvolla jättilumitöiden kanssa, muuten kuin auraus prioriteettina?

Naisten oikeus koulutukseen ja ehkäisyyn erityisesti Afrikassa ovat ilmastonmuutoksen hillinnän keskiössä. Afrikan väestönkasvu lisää ilmastonmuutosta ja aiheuttaa näin tulevina vuosina ongelmia. Siksi on pakko toimia.  Asia on tärkeä sekä ihmisoikeus- että tasa-arvonäkökulmasta.

Oikoen näin: kun naisten koulutus lisääntyy, lapsiluku laskee, ravintoa tarvitaan vähemmän, kulutus vähenee ja ilmastonmuutosvauhti hidastuu. Niin ja lumimassat Suomessa pienenevät ja sitten ihmiset pääsevät taas kulkemaan jouhevammin.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että en voi läimiä itseäni olalle ja kehua itseäni hyväksi ilmasto-ihmiseksi. Ajan autolla – vaikkakin hybridillä – päivittäin. Lisäksi asun isossa omakotitalossa, joka lämmitetään sähköllä.

Silti vihaan lumitöitä. Erityisesti tänä talvena tunteeni ovat käyneet kuumana. Minulle on tullut pienessä mittakaavassa samanlaiset ongelmat kuin Jan Vapaavuorelle Helsingissä. Lumi ei enää mahdu mihinkään. Sen takia symppaan pikkuriikkisen myös Stadin Jannea, vaikka lumimassojen mereen kippaaminen on typerintä ja lyhytnäköisintä ikinä. En tiedä ottaisiko naapuri lunta vastaan? Minun ja Helsingin? Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 8/100.