100 tarinaa: Murrosikä on ihan kamalaa aikaa

Olen tehnyt kohta osani murrosikämaailmassa. Selättänyt omani, kolmen poikani ja kohta myös nuorimmaiseni murrosikäajan. Aivan mahtavaa!

Kuin ihmeen kaupalla olen selvinnyt tästä kaikesta hengissä. Ainakin tähän asti.

Itse olin mahdoton nuori. Jos olisin ollut itseni äiti, olisin saanut varmasti hermoromahduksen ennen täysi-ikäisyyttäni. Oma äitini otti asialinjan eikä kertaakaan menettänyt hermojaan tai osoittanut mieltään millään muotoa. Ihan mahtava tyyppi! En osannut arvostaa asiaa ennen kuin minulla oli omia murrosikäisiä lapsia.

Vaikeaa ajatella kummalle murrosikä on kamalampaa – nuorelle vai vanhemmalle. Toki varmasti molemmille, mutta eri tavalla.

Oman lapsen kriisejä seuratessa voi ajautua totaaliseen neuvottomuuteen ja itsesyytöksiin: Miksi en voi auttaa?

Psykoanalyytikko Erik Eriksonin mukaan ihmisen kehitys on biologisen kypsymisen, sosiaalisten suhteiden muodostuksen ja egon toiminnan tulosta. Elämän eri vaiheissa ihminen kohtaa kehityshaasteita ja -tehtäviä. Eriksonin mukaan kunkin ikäkauden kehityshaaste saa aikaan kehityskriisin, joiden tarkoituksena on luoda yksilössä uusia valmiuksia ja kykyjä. Psyykkinen työ saa yksilön ponnistelemaan kriisin ja muutoksen läpi sekä kasvamaan uusiin haasteisiin. Kehitysvaiheen ja -kriisin työstämisen myötä yksilön persoonallisuuden perustunteet muotoutuvat, ja sen jälkeen hänellä on käytössään sekä positiivisen että negatiivisen puolen sisältämä tarpeellinen sisäinen voima.

Omat pentuni ovat kasvattaneet murrosikävaihteita sijaluvun mukaan. Ensimmäinen veto oli helpoin, toinen oli jo vähemmän iisi ja niin edelleen. Minä olen menettänyt hermoni ja toivoni ja malttini ja uskoni ja kaikkeni moneen kertaan. Ja viimeistään nuorimmaisen kanssa on ollut hetkiä, jolloin en ole osannut olla muuta kuin neuvoton.

Kaikilla meillä on omanlaisemme persoonallinen puberteettimme. Eivät ole puberteetit veljiä eivätkä siskoja keskenään.

Kehityspsykan mukaan nuoruusvuodet eletään 12-25 ikävuosien välillä, jolloin eletään varhaispuberteetti, keski- ja ns. myöhäisnuoruus. Nuoruus on välivaihe lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Nuoruus voidaan määritellä biologisen kypsymisen, sosiaalisen kypsyyden tai juridisen täysikäisyyden kautta. Näinä vuosina suhde itseen, omaan ulkonäköön ja fyysiseen olemukseen muuttuu ja samalla ajatukset, mielipiteet ja tunne-elämä voivat olla myllerryksessä.

Murrosikää tarvitaan. Se on aivan välttämätön vaihe kehityspsykologian kasvuketjussa. Murrosiän tärkein tehtävä on irrottautua omista vanhemmista ja ryhtyä kantamaan vastuuta omasta itsenäisestä itsestään.

Nuoren on ratkaistava ikäkauteen kuuluvat keskeiset kehitystehtävät, joita ovat vanhemmista irrottautuminen, enenevä turvautuminen ikätovereihin vanhempien sijasta, sopeutuminen murrosiän fyysisiin muutoksiin ja oman seksuaalisen identiteetin jäsentäminen.

Siksi vanhemmille on pakko kiukutella, osoittaa mieltään ja tehdä asioita, joita vanhemmat eivät välttämättä hyväksy. Ja tämä todella sattuu. Niin vanhempaan kuin lapseenkin.

Murrosikään ei äitinä ikinä totu. Se kamppaa aina yhtä yllättäen. Miten ihmeessä suloisesta vauva-ajasta innokkaan leikki-iän kautta päädytään angstiseen asemataistelutilanteeseen?

Molemmat osapuolet majailevat poteroissaan joko murjottaen tai kiukutellen. Aika ajoin alkaa räiskintä. Milloin syynä on nukkuminen tai nukkumattomuus, siivottomuus tai ainainen suihkussa seisominen, epäterveelliset elintavat tai ylenpalttinen itsensä tarkkailu.  Vanhemman tila taantuu uhmaikäisen asteelle. Ainakin minulla. Aikuisuus vaan katoaa jonnekin tyynyröykkiön, loppuvan lämpöisen veden ja pizzalaatikoiden kaaokseen.

Aikuisuuteen kasvaminen on myös biologiaa. Aivotutkijoiden mukaan vasta 25-vuotiaan aivot ovat kypsät. On tiedetty pitkään, että nuoren ihmisen käytös ja maailmankuva muuttuvat merkittävästi 18 ja 25 ikävuoden välillä. Nyt tiedetään, että myös nuoren aikuisen aivot kehittyvät. Eli aivot muuttuvat ja kehittyvät murrosiän jälkeenkin vaikka kuinka paljon.

Siis 25-vuotiaaksi asti!

Young Adult Development -hankkeen johtaja Rae Simpson sanoo: ”Tärkeimmät muutokset tapahtuvat aivojen osassa, joka säätelee päätösten tekemistä, riskien arvioimista, tulevaisuuden ennakoimista, ongelmanratkaisua ja tunteiden hallintaa. Tällä on valtavan suuri vaikutus siihen, miten nuori aikuinen osaa käsitellä vahvoja tunteita, suunnitella tulevaa tai asettaa asioita tärkeysjärjestykseen.”

Kapina on ehdottoman merkityksellistä kasvussa omaksi itseksi. Ehkä vanhemman vaikein tehtävä onkin tasapainoilla epävarmuuden tilassa, jossa nuoren on saatava kapinoida ja samalla vanhemman tehtävänä on huolehtia riittävän turvallisesta ympäristöstä, jotta mitään peruuttamatonta ei pääsisi tapahtumaan.

Mitä sen niin väliä, miten pukeutuu, käy koulua (tai jättää käymättä), puhuu, syö tai kenen kanssa viettää aikaa, mikäli mitään peruuttamatonta ei pääse tapahtumaan. Kaikki se on vain kehittymistä kohti aikuisuutta.

Moni asia tässä maailmassa ei onneksi ole peruuttamatonta. Se on todellinen onni. Ja että, nuori ihminen ei menetä koko elämäänsä ja tulevaisuuttansa, jos vaikka lintsaisi koulusta, näpistäisi namia, hölmöilisi kaupungilla, haistattelisi vanhemmille, joisi pussikaljaa, jättäisi koulut käymättä, tulisi raskaaksi…  tai melkein mitä tahansa.

Lähes aina voi kääntää uuden sivun elämässä ja aloittaa elämään uutta vaihetta. Erityisesti näin tapahtuu monelle murrosiän jälkeen. Se on hyvä. Silloin murrosikä on tehnyt tehtävänsä; avannut portin kohti aikuisuutta ja itsenäisyyttä.

Vanhemman tehtävä on toimia turvaverkkona ja antaa tilaa ja kestää kuohuntaa. Kuohuntaa, mikä on ihan kauheaa. Murrosikää, joka on jotain kammottavan kestämätöntä. Ja koska murrosikä on niin kestämättömän kammoa, minä ainakin menetän oman aikuisuuteni sen äärellä. Välillä peräti enemmän kuin murrosikäinen itse.

No, on se murrosikä ihana tekosyy – vähän kaikkeen. Niin mitenköhän itse selviydyn, kun en enää kohta voi murrosiän varjolla käyttäytyä uhmaikäisesti. Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 17/100.

Kuvat: Unsplash.com