Heidi Nygren

100 tarinaa: Olisiko Suomen etu, jos kaikki eivät kuitenkaan äänestäisi?

Yleinen hokema tällä hetkellä on: ”Muista äänestää!”. Vastakysymys voi olla: ”Miksi pitäisi?”

Tai olisiko jonkun kuitenkin syytä jättää äänestämättä? Ihan vaan yhteiskunnan edun nimissä. Esimerkiksi sellaiset, joilla on vaarallisia mielipiteitä tai he, jotka ovat sellaisille alttiita.

Onko äänestäminen oikeasti demokratiaa? Tai voidaanko demokratiaa edistää äänestämällä. Demokratia kuulostaa hyvältä asialta. Sehän on kansanvaltaa. Eli äänestäessään kansa antaa valtansa valituille edustajille. Meillä täällä Suomessa eduskunta eli 200 valittua kansanedustajaa jakaa sitten viisauttaan lakien säätämisen muodossa. Kuulostaa hyvältä ja harmittomalta.

Sitä se ei ole. Se on paljon ja erityistä valtaa.

Keitä he ovat, jotka eivät äänestä? Asiaa tutkinut Hanna Wassin mukaan on kolme syytä olla äänestämättä:

  • Se, ettei henkilö pysty äänestämään
  • Se ettei halua äänestää tai
  • Kukaan ei ole kehottanut häntä äänestämään.

Erityinen passiivisuus äänestämisessä on suurinta alhaisen koulutuksen ja tulotason porukassa.

VTT:n tutkija Janne Tukiainen on jo aikaa sitten ottanut esille totuuden, että äänestysaktiivisuuden nouseminen ei ole yksiselitteisesti vain hyvä asia. Miksi? No, koska aktiivisuuden noustessa äänestäjien joukossa on kasvava joukko tyyppejä, jotka yksinkertaisesti ymmärtävät liian vähän, mitä vaikutuksia omalla äänestyskäyttäytymisellä voi saada aikaiseksi. Siis sellaista pahaa tai huonoa itselle tai muille.

Raha ja retoriikka puhuvat kampanjoinnissa. Ääni saattaa mennä osin eriskummallisten syiden takia jollekin, joka ei välttämättä ole viisas valinta. Ihanteellista olisi, jos kaikki äänestäjät äänestäisivät riittävän hyvällä tietopohjalla ja ymmärtäisivät toimintansa seuraukset.

Keitä he ovat, jotka äänestävät, kun heitä kutitellaan uurnille? Näissä vaaleissa tulisi houkutella nuoria, maahanmuuttajia ja työttömiä. Näissä ryhmissä äänestysinto on alhaisinta. Siellä on vapaana olevia tai liikkuvia äänestäjiä roppakaupalla. Noin 30 prosenttia on jättänyt äänestämättä viime aikojen eduskuntavaalissa. Toki alueelliset erotkin ovat suuria. Siis todella suuria. Kuten myös eri ammattiryhmien väliset erotkin.

Onko näiden vaalien retoriikka jotenkin toisenlaista kuin ennen?

Ehkä näiden vaalien politiikka on jotenkin erilaista kuin ennen. Toisaalta näissä vaaleissa on enemmän sellaista näennäissivistynyttä keskustelua ja toisaalta näissä vaaleissa on enemmän suoraa vihaa ja jopa väkivaltaa. Paljon rakennetaan mielikuvia, joilla pyritään vaikuttamaan ja ehkä jopa manipuloimaan ihmisiä tietynlaiseen äänestyskäyttäytymiseen. Tai ehkä niin on ollut aina. Mutta nyt se on tullut näkyväksi ja kuuluvaksi.

Mieleeni on juolahtanut kysymys: Voisiko historia toistaa itseään?

Olemme jälkikäteen ihmetelleet, miten Hitler onnistui siinä missä onnistui: Nousemaan valtaan vuonna 1933 ja rakentamaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti fasistista natsi-Saksaa. Vuonna 1935 otettiin käyttöön rotulaki. Rotulailla rajoitettiin juutalaisten oikeuksia. Juutalaisten ja saksalaisten avioliitot kiellettiin. Juutalaiset lapset otettiin pois saksalaisista kouluista. Juutalaisia alettiin eristää omille asuinalueilleen.

Vuonna 1938 väkivalta ja tuhoaminen roihahtivat kirjaimellisesti liekkeihin. Kristalliyönä natsit polttivat yli tuhat synagogaa ja ihmisiä pahoinpideltiin kuoliaaksi. Vuodesta 1939 alkaen juutalaiset pakotettiin käyttämään keltaista tähteä. Juutalaisia kohtaan hyökättiin sekä fyysisesti että henkisesti. Toisen maailmansodan alkamisen jälkeen – syksyllä 1939 – juutalaisten vainoaminen yltyi entisestään. Lopulta vuonna 1942 natsit päättivät ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta” Wannseen konferenssissa. He yksinkertaisesti päättivät tappaa kaikki juutalaiset. Keskitysleirit toimivat tarkasti ja järjestelmällisesti. Kaiken kaikkiaan Hitlerin johtamat natsit tappoivat 6 miljoonaa juutalaista sekä 4 miljoonaa muuta Hitlerin mielestä epäkelpoa ihmistä. Heidän joukossaan oli etnisiä vähemmistöjä, homoseksuaaleja, vammaisia tai ns. väärää kansallisuutta edustavia ihmisiä. Siis yhteensä 10 miljoonaa ihmistä tapettiin.

Siis 10 miljoonaa.

Se kaikki tapahtui sulassa sovussa ja ns. demokratian nimissä, koska Hitlerkin äänestettiin valtaan vuonna 1933.

Hitler oli jo 1920-luvulla todennut, että johtajan sana on laki. Eli ei tämä voinut tulla yllätyksenä saksalaisille, jotka hänet valtaan äänestivät. Hitler osasi puhua ja perustella. Häntä on kuvattu vankkumattomaksi tarinankertojaksi, joka kärsi heikosta itsetunnosta. Totta tai ei. Tuon aikakauden ihmiset luottivat häneen. Hitler oli ihmisten silmissä voittaja ja voittajan matkaan halusivat kaikki kynnelle kykenevät. Hitler sai ihmiset toimimaan toisin kuin he osasivat kuvitella. Hitler sai ihmiset tekemään hirmutekoja; tappamaan, ryöstämään, raiskaamaan ja tuhoamaan.

Meidän on näin jälkikäteen helppoa moralisoida ja kauhistella. Väitän, että periaatteessa tuo kaikki on mahdollista tänäkin päivänä. Tai oikeammin vastaavaa tapahtuu eri puolilla maailmaa tänäkin päivänä. Somesta huolimatta, sivistyksestä huolimatta, kaikenlaisesta huolimatta. Ihminen on vaan niin vietävissä. Ihminen voi joutua vietävään tilaan vain kuuntelemalla viisaan kuuloista puhetta ja aukottomia perusteluja.

Sosiaalipsykologiassa tätä ilmiötä kutsutaan ’erityiseksi tottelemiseksi’. Stanley Milgram teki 1960-luvulla tunnettua ja paljon keskustelua aiheuttanutta koetta, jossa tutkittiin, miten ihminen kykenee vastustamaan enemmistön tai ’arvovaltaisen instituution auktoriteetin’ painetta – vaikka tietäisi tekevänsä väärin, epäinhimillisesti tai vastoin omaa mielipidettä. Kokeessa erilaiset ihmiset laitettiin ’hyvin perustellusti’ antamaan sähköiskuja toiselle ihmiselle. 70 prosenttia sähköiskunantajista jatkoi iskuja yli ns. kuolettavan rajan, vaikka sanallisesti he saattoivat protestoidakin. He siis toimivat auktoriteetin mukaan, vaikka eivät olisi halunneetkaan.  Kokeen tulokset julkaistiin 70-luvulla ilmestyneessä kirjassa ”Obedience to Authority”. Koetta on pidetty arveluttavana ja kyseenalaisena ihmiskokeena.

Varmasti se sitä on ollutkin, mutta jotain se kertoo meistä ihmisistä ihmisinä.

Tämä huolettaa minua. Toki yhteiskunta, joka on moniarvoinen ja avoin, asettaa itsessään jarrua epäoikeudenmukaiselle autoritaarisuudelle. Silti kun tällä hetkellä seuraan vihapuhetta, joka kärjistyy entisestään, en voi olla miettimättä vuoden 1933 Saksaa. Mikä tässä ajassa olisi toisin? Toisin, ettei avoimen rasistiset puheet ja osin teotkin tule normaalitoiminnaksi.  Ettei demokratian nimissä tapahdu asioita, joita periaatteessa tiedetään olevan arveluttavia, mutta auktoriteettiuskossa toteutetaankin hirmutekoja.

Enkä tiedä kannustanko kaikkia ihan oikeasti äänestämään. Entä jos äänestäjät eivät ymmärrä mitä äänestävät ja jotain peruuttamattoman kauheaa pääsisi tapahtumaan? Saksassa natsit olivat pieni vähemmistö, joka valtaan pääsyn jälkeen hyödynsi ihmisen ”erityistä tottelemistaipumusta” ja näin mahdollistui 10 miljoonan ihmisen joukkomurha.

Enkä tiedä onko vaaleilla valituilla aina puhtaat jauhot pussissa? Enkä tiedä onko kaikilla äänestäjillä riittävä arviointikyky, mikä hänelle itselleen ja Suomelle olisi parasta. Ei voi tietää voi vaan ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 16/100.