100 tarinaa: Onko oikeudenmukaisuutta olemassa?

Kun opiskelin nousukaudella 80-luvun lopussa, jouduin rahattomana käymään sossussa. Sain kylmää kyytiä. Ei tullut rahaa. ’

”Lopeta opinnot” oli sossun neuvo. ”Mene töihin”, sanoi täti.

Syy fatta-vierailuun oli palkaton harjoitteluni. Normisti paiskoin hommia ja sain rahaa, jolla elin, mutta harjoittelun aikana en pystynyt tienaamaan. Tyhjin käsin lähdin ja mietin mitä ihmettä pitäisi tehdä.

Harjoittelupaikassa itkeä tirautin ja valmistauduin ilmoittamaan, että lopetan harjoitteluni siihen. No, pomoni, eli Pyykkösen Veikko, kysyikin mikä mieltä painaa. Kerrottuani tilanteen, hän totesi järjestävänsä harjoittelijan palkan taannehtivasti maksuun.  Silloin mietin, että tuollaisia tyyppejä toivoisi tähän maailmaan enemmän. Oikeudenmukaisia. Ja inhimillisiä. Ja toisen asemaan asettuvia. Niin ja kaiken päälle ratkaisukeskeisiä.

Tänään eletään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää. Vuonna 2007 YK:n yleiskokous julisti helmikuun 20. päivän kansainväliseksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päiväksi (World Day of Social Justice). Päivän tehtävänä on tehdä näkyväksi yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus. Jokaisesta yhteiskunnasta löytyy epäoikeudenmukaisuutta. Jokainen yhteiskunta on epäoikeudenmukainen jollekin ryhmälle, väestönosalle tai ihmiselle.

Mitä sosiaalisella oikeudenmukaisuudella sitten tarkoitetaan? Se voidaan määritellä ihmisten mahdollisuudeksi saavuttaa täysi potentiaalinsa yhteiskunnassa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitteellä viitataan reiluuteen ja molemminpuoliseen vastuuseen: ihmiset ovat vastuussa toisistaan ja kaikkien vastuulla on varmistaa, että ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua elämässä.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on ensisijainen periaate, joka takaa rauhallisen ja menestyksekkään yhteiselon maailmassa.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu edistämällä sukupuolten välistä tasa-arvoa, alkuperäiskansojen ja maahanmuuttajien oikeuksia sekä poistamalla esteitä, joita ihmiset kohtaavat sukupuolensa, ikänsä, rotunsa, etnisen alkuperänsä, uskontonsa, kulttuurinsa tai vammansa takia.

Valitettavasti sosiaalinen oikeudenmukaisuus on aivan liian monelle ihmisille edelleen vain kaukainen haave.

Äärimmäinen köyhyys, nälkä ja ihmisoikeuksien rikkominen ovat osa nykypäivää. Kysymys on maailmanlaajuisesta ilmiöstä. Mutta onko köyhyys Helsingissä jotain muuta kuin Johannesburgissa, nälkä Venäjällä erilaista kuin Jemenissä, ihmisoikeusrikokset toisenlaisia Unkarissa ja Syyriassa?

Epäoikeudenmukainen kohtelu yksilötasolla satuttaa ja tuntuu eri tavoin eri puolella maapalloa. Ihminen on yhteiskuntansa ja päätöstentekijöidensä armoilla, jollei osallisuutta tueta ja mahdollisteta. Kysymys on globaalista välittämisestä.

Sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa on kyse muustakin kuin eettisestä velvoitteesta. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on kansallisen vakauden ja globaalin hyvinvoinnin perusta.

Jemenissä elää nälänhädässä lähes 15 miljoonaa ihmistä. Heillä on puutetta puhtaasta vedestä ja riittävästä ravinnosta. Syyriassa sananvapautta, liikkumisoikeutta, uskonnonvapautta ja poliittista vapautta on rajoitettu jo pitkään. Maa on raunioina sisällissodan vuoksi. Yli 17 miljoonan asukkaan maasta on noin puoli miljoonaa ihmistä menettänyt henkensä, noin 13 miljoonaa on hätäavun tarpeessa, yli viisi miljoonaa on lähtenyt maasta ja arviolta seitsemän miljoonaa on paennut taisteluita maan sisällä. YK:n pakolaisjärjestön mukaan kyseessä on aikamme suurin humanitäärinen katastrofi. Unkarissa – siis täällä Euroopassa, Suomen sukulaissielun maassa – rikotaan ihmisoikeuksia, poljetaan mediavapautta, halvennetaan oikeusvaltioperiaatetta ja kohdellaan vähemmistöjä epäkunnioittavasti.

Näiden esimerkkien äärellä omat kokemukseni Suomen 80-luvun sossusta saa täysin uudet mittasuhteet.

Tuosta sossu-sessiosta on nyt aikaa 30 vuotta ja on toki niin, että epäoikeudenmukaisuus ei ole kadonnut sossu-luukultakaan. Toki rätingit tehdään sovittujen kaavojen mukaan, mutta aina kaava ei kerro riittävästi siitä todellisuudesta, jossa ihminen elää. Ja se on epäoikeudenmukaista.

Olen silloin tällöin miettinyt miten minulle olisi käynyt, jos oikeasti olisin totellut annettua neuvoa ja lopettanut opinnot. Ei olisi hyvä heilunut, kun lama lävähti eteen pari vuotta myöhemmin. Miltä näyttäisi minun tulevaisuuteni tällä hetkellä. Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 9/100.