100 tarinaa: Pojat on poikia – vai miten se meni?

Tämä tarina tulee vähän niin kuin tilauksesta, sillä minua pyydettiin kirjoittamaan pojista. Pojista tässä yhteiskunnassa. En ole ihan varma, kuinka yleisesti voin pojista puhua ja kuinka yleistettäviä omien poikieni ja tuttavapiirini poikien poikaelämäkokemukset ovat, mutta voin vannoa, että paljon on poikien elämä meitä äitejä puhututtanut. Ja kolmen pojan äitinä tiedän toki poikien elämästä kaikenlaista. Kaikki kolme poikaani ovat sosiaalisia kavereita, joten heidän kauttaan olen päässyt kurkistamaan myös heidän kaveriensa maailmaan.

Minulle tasa-arvo on sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Aivan kuten tasa-arvolaissa todetaan: ”Lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.”

Lain tehtävänä on siis estää syrjintää. Ja vaikka siinä mainitaan naiset erityisenä ryhmänä. On miehillä ja pojilla omat erityisyytensä.

Miehet kuolevat aikaisemmin kuin naiset. Tai heidän elinajanodotteensa on lyhyempi kuin naisten.

Erityisesti alhaisen koulutuksen ja tulotason ryhmän miesoletetuilla menee kehnosti. He elävät keskimäärin toistakymmentä vuotta lyhyemmän elämän kuin korkeasti koulutetut naiset.

On niitä toki muitakin epätasa-arvoisia paikkoja, joissa miehiä ei huomioida samanarvoisina kuin naiset.

Näin käy esimerkiksi neuvoloissa, lastenvalvojien huoneissa tai koulujen kolmikantakeskusteluissa. Päätäntävalta perheen asioista on usein naisilla, neuvolat nonsoleeraavat miehiä ohittamalla heidät kasvatusvastuullisina vanhempina ja huoltajuuskiistoissa miehet jäävät helposti seuraajan asemaan.

Toki poikkeuksia on. Puoleen ja toiseen.

Toki miehillä ja miehillä on myös eronsa.

Parhaiten tienaavat tyypit ovat yleensä miehiä ja kokonaan syrjäytyneet ovat yleensä miehiä. Miesten maailmassa elämän ääripäät ovat todella, todella kaukana toisistaan.

Miesten eriarvoisuuden torjuminen vaatisi puuttumista niihin mekanismeihin, joissa eriarvoisuus kasvaa ja antaa tilaa työttömyyden, ylivelkaantumisen ja yksinäisyyden kautta miesten ajautumiselle yhteiskunnan laidoille.

Miestyö on myös tasa-arvotyötä. Se usein unohtuu.

Niin kuin poikatyökin.

Niin ne pojat. Pitääkö olla huolissaan? Kyllä pitää.

Eniten minua mietityttää koulutuksen kasautuminen tytöille, koska yksittäisenä toimenpiteenä koulutus lisää parhaiten hyvinvointia.

Miksi pojat eivät käy kouluja? Tai eivät halua käydä. Eivätkö he pidä koulua merkityksellisenä? Tai eivät pidä koulusta? Onko pojissa joku vika?

Lähes 20 prosentilla pojista lukutaito on puutteellinen peruskoulun päättyessä. Itseasiassa tyttöjen ja poikien lukutaidon ero Suomessa on länsimaiden suurin.

On syytä olla huolissaan.

Moni viisas on eritellyt ja ihmetellyt poikien huonoa koulumenestystä. Varsinaista tutkimusta aiheesta on kohtuullisen vähän, vaikka poikien pärjäämättömyys on havaittu ja siitä on puhuttu 20 vuotta.

Muutamia pointteja asian selittäjiksi on nostettu:

  • Pojat kehittyvät biologisesti hitaammin kuin tytöt (yläkoulussa samalla luokalla olevan tytön ja pojan kognitiivinen ikäero voi olla peräti kolme vuotta).
  • Koulujen pedagogiikka on helpompaa tytöille (itseohjautuvuus ja omatoiminen opiskelu on vaativa laji).
  • Koulussa arvioidaan osaamisen lisäksi käytöstä (tai temperamenttia eli toimintatapaa, kuten Liisa Kelttikangas-Järvinen toteaa).
  • Pojat eivät motivoidu koulusta (pojat eivät pääse hyvän menestyksen ja kehun kierteeseen).
  • Pojat alisuoriutuvat (poikien huonoa menestystä pidetään normaalina tilanteena eikä asiasta välitetä).
  • Poikien koulukokemukset ovat huonoja (ne ruokkivat ’huono oppilas’ -identiteetin rakentumista).
  • Opettajat ovat naisia ja he suosivat tyttöjä (arvostetut luonteenpiirteet kääntyvät opettajien arvosteluissa tyttöjen eduksi).

Tätä viimeistä täppää on myös tutkittu: Tytöillä iloisuus, positiivinen mieli ja joustavuus nostavat arvosanoja jopa yhdellä numerolla. Vastaavasti alakuloisuus, ujous, syrjään vetäytyminen ja ärsykeherkkyys pudottavat pojan arvosanan jopa yhdellä arvosanalla. Opettajien antamat arvosanat myötäilevät näitä piirteitä juuri näinpäin.

Positiivisen pojan arvosana ei nouse yhtä numeroa.

Ja huomio: itse luonteenpiirteissä ei ole kuitenkaan todettu eroja sukupuolten välillä. Pojissa on yhtä paljon iloisuutta tai tytöissä alakuloisuutta kuin päinvastoin. Ero on erilaisessa suhtautumisessa näihin piirteisiin.

Varmasti sillä, että opettajista 75% on naisia, on oma vaikutuksena. Tutkittua on, että erityisesti nuoret naisopettajat arvioivat poikia ankarammin kuin tyttöjä.

Mitä pitäisi tehdä?

Kouluttaa lisää miesopettajia? Aloittaa poikien koulutie myöhemmin? Muuttaa koulujärjestelmää? Henkilökohtaistaa ja eriyttää toimintatapoja ja pedagogiikkaa? Muuttaa opettajakoulutusta?

Ehkä. 

Pojat kokevat myös tyttöjä enemmän yksinäisyyttä, kiusaamista ja väkivallan uhkaa sekä suoranaista väkivaltaa. Yksinäisyyden, häpeän ja kiusaamisen kokemukset voivat vaikuttaa läpi elämän. Poikamuotti on kovin kapea. Siihen mahtuminen vaatii monasti veronsa, ja joka saattaa näkyä myöhemmin syrjäytymisen ilmiöinä. 

Kun pojat joutuvat väkivallan kohteiksi, sille pitää vain nauraa: ”Hei se oli vaan läppä!”

Niin ja pojat ovat taipuvaisempia saamaan pienistä rikkeistä sakkoja, jotka aiheuttavat maksuhäiriömerkintöjä, jotka puolestaan estävät esimerkiksi opintolainan saamisen. Tavallisin rike on viritetyllä mopolla ajaminen tai pummilla matkustaminen. Nämä maksamattomat sakot ovat omiaan lisäämään nuorten miesten syrjäytymisen riskiä. Näin väittää Heikki Hiilamo.

Kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä nuorista on poikia. Pojat tarvitsevat nyt tasa-arvotyötä. Oikeasti. Ja pian.

Suunnittelimme yhden poikien äidin kanssa (meillä molemmilla on kolme poikaa eli yhteensä kuusi) perustavamme ’Pelastetaan edes pojat’- yhdistyksen. Se olisi sellainen yhdistys, joka puolustaa poikia ja näkee heissä hyvää sekä tsemppaa kohti hyvää (koulu)menestystä. Sellainen poikana olemista ja elämistä puolustava yhdistys. Koska pojat ovat muutakin kuin vain poikia.

Tasa-arvolla ylpeilevä maa, kun ei voi olla ylpeä poikien tämänhetkisestä tilanteesta. Meidän pojat ovat lähes miehiä. He eivät enää yhdistystä tarvitse, mutta ehkä se pitää silti perustaa. Pelastamaan edes pojat. Tai ei voi tietää voi vain ennustaa.

 

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 19/100.

 

Kuvat: Unsplash.com