100 tarinaa: Sääli

”Sääli on kaikkein vaikein tunne. Sitä on vaikein käsitellä ja sen kanssa on vaikein toimia.

Sen takia olen sitä miettinyt monta kertaa.  Olen miettinyt sitä, miten sääliä voisi hallita, jos tulee tällainen tilanne. Mä olen miettinyt, että onko se tunne vai mikä se on?

Viimeisin hetki, jolloin olen tuntenut sääliä, oli se, kun tapasin yhden tuttavan. Sellaisen juuri eläkkeen kynnyksellä oleva naishenkilön, joka tekee töitä samalla alalla kuin minä. Hän kertoi mulle omasta työhön liittyvästä asiasta, sellaisesta vaikeasta asiasta. Tai jonka hän oli kokenut vaikeaksi. Ja mä kuuntelin häntä sitten. Hän koki, että hänen työkaverinsa olivat toimineet väärin häntä kohtaan.

Kun mä kuuntelin häntä, mulle tuli sellainen tunne, että ymmärsin niitä työkavereita. Sitä, miksi he olivat toimineet niin. Tunsin, että hän oli itse toiminut siinä tilanteessa väärin. En pystynyt sanomaan siitä hänelle. Ajattelin, että pahoittaisin hänen mielensä. Samanaikaisesti tunsin sääliä häntä kohtaan. Hyvin alkukantaista tunnetta: ”Kuinka sä et ymmärrä tätä asiaa. Sä olisit voinut itse vaikuttaa tähän tilanteeseen ja ajoit itsesi seinää vasten.”

Kuuntelin häntä, koitin myös vähän reflektoida, mutta huomasin, että hän oli niin puolustuskannalla. Sitten päätin, että mä lopetan ja olin hiljaa. En sanonut sitten mitään, koska luulen, että hän olisi ymmärtänyt mut väärin. Mä koin ja ymmärsin, että hän oli niin sen oman tunteensa vallassa, etten sitten uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Kuuntelin häntä, mutta samanaikaisesti tunsin sääliä häntä kohtaan, koska mä tajusin, että hän oli itse vaikuttanut siihen tilanteeseen enemmän kuin mikään muu.

Ne on hirveen hankalia tilanteita, kun tulee toista ihmistä kohtaan säälin tunne. Vaikka jossakin työtilanteessa, kun keskustelee päihdeongelmaisen tai sijoitetun lapsen vanhemman kanssa. Sellaisen, jolla on hirvittävän vaikea elämäntilanne. On hankalaa, jos se mun tunne kääntyy sääliksi jostakin syystä, kun hän kertoo sitä elämäntarinaansa.

Mä koen, että sitä on hirveän vaikeaa hallita omaa toimintaa, jos antaa säälin tunteelle vallan. Koko ajan pitäisi pysyä säälin tunteen yläpuolella niin ettei anna sille säälin tunteelle valtaa. Muutaman kerran olen senkin kokenut, kun sääli on saanut vallan. Kun on ollut todella vaikeita tilanteita ihmisillä ja ne ovat mua jollain tavalla koskettaneet niin syvältä. Olen jotenkin samaistunut tai kokenut niin vahvasti, ja sen takia säälin tunne on saanut vallan. Harvemmin niin on käynyt, mutta tunnistan kyllä, että joskus on niin käynyt ja kaikille on varmaan joskus käynyt niin.

Mä ajattelen niin, että pitäisi aina pystyä pysymään sen tunnemyrskyn yläpuolella. Sehän aiheuttaa sen, että menee toimintakyvyttömäksi.  Ja missään nimessä se tunne ei saa alkaa ohjaamaan sitä omaa toimintaa.

Sääli on hyvin alkukantainen tunne. Mun mielestä sääli liittyy hyvin läheisesti häpeään. Mä koen, että sääli ja häpeä on aika lähellä toisiaan. Ajattelen, että ne tulee sieltä varhaislapsuudesta tai jostakin syvältä – ne häpeän ja säälin tunteet. Niitä on aika vaikea kohdata ja käsitellä. Ne kulkevat käsi kädessä.

Mikähän säälin vastatunne voisi olla? Ehkä jotenkin, että sä et tunne mitään. Mikä sellainen tunne on ettet tunne mitään? Että on jotenkin niin kuin tunnekuollut. Se liittyy johonkin sellaiseen tunteettomuuteen, jolloin sä et tunne mitään. Sellaista tunnekylmyyttä ja kyynistymistä.

Sääli tuntuu jotenkin fyysisesti käsissä ja jalkapohjissa. En halua olla fyysisesti siinä läsnä ja mulle tulee silloin sellainen hyvin epämiellyttävä olo ja mulla saattaa kädet hikoilla tai jotain tällaista. Mä tunnen sen, kun joudun sellaiseen tilanteeseen, jossa mä tunnen häpeää, niin mulle tulee sellainen olo, että mä haluan vetäytyä tilanteesta pois.”

~ Mies, 55

 

Tunnetarinan kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 27/100.