100 tarinaa: Syyllisyys

”Terve syyllisyys on sitä, että vaikka jos teet rikoksen – vaikka lyöt toista – niin sä tiedät, että se oli väärin ja tunnet syyllisyyttä siitä. Se on tervettä syyllisyyttä, kun sä tunnistat, että mä olen tehnyt väärin. Että olen tehnyt arvoja ja moraalikäsitystä vastaan ja sitten tuntee syyllisyyttä siitä mitä on tehnyt.

Mutta mä mietin tätä asiaa myös niin, että ihmiset voi kokea myös liiallista syyllisyyttä. Vaikka itsestään tai muista henkilöistä tai tekemättä jättämisestä tai tällaisista. Ja jos se liiallinen syyllisyys alkaa mennä semmoseksi, että se ei ole enää ihan terve tunne, niin siitä pitäisi päästä irtaantumaan jotenkin.

Esimerkiksi omasta elämästä havaitsen, että koen syyllisyyttä vaikka siitä, etten näe tarpeeksi kavereita tai koen syyllisyyttä siitä, etten suoriudu tarpeeksi hyvin. Asioita, joista ei lähtökohtaisesti tarvitsisi tuntea syyllisyyttä. Ei saisi olla liian ankara itsellensä, vaan hyväksyä se, että aina ei tarvitse olla menossa ja aina ei tarvitse olla paras.

Siinä vaiheessa, jos se syyllisyys menee sellaiseksi itsensä ruoskimiseksi, niin siitä tunteesta pitäisi ehkä enemmänkin päästä irti. Kun sitten taas terve syyllisyys on sitä, että sä tunnistat oikean ja väärän toisistaan ja tunnistat sen, kun sä olet toiminut väärin. Siinä on se ero. Sun ei tarvitse pyytää anteeksi itseäsi. Jos sä vaikka jätät tulematta johonkin juhliin, jos sä et oikeasti jaksa. ”Että anteeks”. Ja tuntea hirveätä syyllisyyttä semmosesta.

Se että tuntee liiallista syyllisyyttä voi johtua monestakin asiasta. Se voi kummuta jostain lapsuudesta, ja voi tuntea riittämättömyyttä. Se voi johtua siitä, ettei ole saanut tarpeeksi hyväksyntää itsellensä lapsuudessa tai jossain muussa. Sitten se on mennyt sellaiseksi suorittamiseksi ja sellaiseksi, että tuntee hirveästi syyllisyyttä, jos ei tee joitain asioita just niin. Jotkut ovat hirveitä suoriutujia ja täydellisyyden tavoittelijoita – perfektionisteja.

Jos miettii omalta kohdalta sellaista syyllisyyttä mistä ei pitäisi tuntea syyllisyyttä, niin mä kyllä pyytelen hirveästi anteeksi tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni – ehkä liiallisestikin.  Että alkaa pyytelemään anteeksi sitä mitä oikeasti on. Tulee syyllinen olo omasta itsestään. Niin se ei ole enää tervettä syyllisyyttä.

On vaikka sopinut jonkun menon jonkun kanssa ja sitten tulee joku, ettei kerkee tai ei jaksa tai ei pysty. Niin siitä tulee itselle kauhea tunne, että mitä se nyt ajattelee. Tulee hirvittävän syyllinen olo siitä, että jättää menemättä, vaikka oikeasti ei vain kykenisi. Ja pyytelee itseään siinä vaiheessa anteeksi – ”anteeksi, että mä tein tällee”.

Syyllisyyden tunteesta tulee kuristava tunne, sellainen inhottava, ettei pysty olemaan ja rentoutumaan kunnolla. Sitä miettii aika paljon ja se vaivaa. Se on fyysisesti kokonaisvaltaisesti tosi inhottava tunne. Että on vaan pakko saada se tunne jotenkin purkaannutettua. Yleensä mä puhun asiasta. Ja yleensä eka askel on pyytää anteeksi.

Mutta sitten tässä on taas tää! Sit kun syyllisyys menee sen liiallisen syyllisyyden puolelle, ja jos sä siinä sitten ryhdyt pyytämään anteeksi sellaisista asioista, mistä sun ei edes tarttis pyytää anteeksi, niin se voi lisätä syyllisyyden tunnetta. Syyllisyyttä itsestään ja epävarmuutta itsestään ja semmosta.

Silloin anteeksi pyytäminen ei auta syyllisyyden tunteeseen, vaan pitäisi keksiä muita keinoja. Vaikka vahvistaa itsevarmuutta. ”Hei mun ei tarvii tuntea tästä syyllisyyttä” ja työstää sitä omassa päässään.

Mut jos syyllisyys on oikeasti oikeutettu tunne, niin mun mielestä eka lähtökohta on, se että sä myönnät itsellesi, että sä oot tehnyt väärin, pyydät anteeksi ja vaikka puhut tämän toisen ihmisen kanssa ja olet vilpittömästi sitä mieltä, että ”anteeksi, että mä en toiminut niin kuin pitää, ja että mä pyydän tätä anteeksi.”

~ Opiskelija, 21

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 36/100.