100 tarinaa: Työ tekijäänsä kiittää – vapaaehtoisesti tehty erityisesti

Suomalaiset ovat olleet tiukasti toteuttamassa luterilaista perinteistä ajatusta:  ”Otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaita”. Tämä protestanttinen työnetiikka on elänyt meissä lujasti. Erityisesti vanhoissa sananparsissa sen huomaa. Vai mitä sanotte: ”Hiki laiskan syödessä” tai ”Työ on miehen kunnia”. Tai ”Työn pelko on herran alku” ja ”Työ miehen tiellä pitää”. Työ rocks!

Mutta kun puhumme työstä niin mistä oikeastaan puhumme? Ansiotyöstä? Mielekkäästä tekemisestä? Kansantaloudesta? Arvoista? Toimeentulosta? Sosiaalisista suhteista? Statuksesta?

Aktiivimalli avasi Pandoran lippaan. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Mitä saa vaatia tai keneltä saa vaatia? Tai saako vaatia yhtään mitään?

Ydinpointti koko keskustelussa kiteytyy mielestäni tähän: Millainen on hyvä työtön tai kenellä on oikeus olla työtön? Mitä voidaan pitää työnä? Riittääkö, jos on toimelias? Vaikka sitten vapaaehtoistyössä.

Aktiivimalli-case on vain jäävuorenhuippu asenneilmastosta asian suhteen. Suuria tunteita on tarjolla – lähes yhtä isoja kuin Kauniissa ja rohkeissa ikään. Ainakin kun lukee aktiivimallista kirjoitettuja kommentteja puolesta tai vastaan.

Aktiivimalli lanseerattiin vuoden 2018 alussa. Hommat eivät menneet ihan putkeen.

Pientä valuvikaa ilmeni kuviossa tuota pikaa. Tekijät eivät virheitä varsinaisesti myöntäneet, mutta heti kohta malliin tehtiin tarkennuksia. Nekin kyllä enemmän epäonnistuivat kuin onnistuivat. Menivät reisille – vanhaa sopivaa sanontaa lainaten.

Aktiivimallissahan työttömän tulee osoittaa aktiivisuutta tai muuten hänen työttömyysturvaansa alennetaan. Kaunis ajatus on lisätä työllisyyttä, lyhentää työttömyyttä ja kasvattaa samalla ihmisen hyvinvointia.

Suomessa aktiivimalli toimii niin, että työttömän on täytettävä niin sanottu aktiivisuusehto. Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa, hänen työttömyysetuuttansa leikataan hiukan alle 5 prosenttia seuraavan tarkastelujakson ajaksi. Ei kuulosta vaaralliselta, eikä edes epäoikeudenmukaiselta.

Todellisuudessa aktiivimallin vaikutuksesta työttömyyspäiväraha on pienentynyt noin joka toisella työttömyysturvan saajalla. Kelan arvion mukaan voimassaoloajan ensimmäisellä tarkastelujaksolla 187 406 henkilöä sai työttömyysturvaa. Heistä 93 342 henkilöä (49,8 %) täytti aktiivisuusehdon eli 94 064:n henkilön työttömyysturvaa leikattiin. Leikkuri iski useimmin yli 50-vuotiaisiin ja miehiin.

Tarkoittaako tämä sitä, että puolet porukasta on laiskoja vätyksiä? Vai jotain ihan muuta. Mielestäni enemmän jotain ihan muuta.

Voiko esimerkiksi olla niin, että hankaluus ehdon täyttymisestä syntyykin arvioitaessa, mikä voidaan luokitella aktiivisuudeksi tai, siinä onko kaikilla mahdollista osoittaa hyväksyttävää aktiivisuutta? Oikealle aktiivisuudelle on tiukat kriteerit. Ja kriteerit täyttäviin kuvioihin ei kaikilla ole mahdollista osallistua. Onko kriteerit sitten vääränlaisia ja voisiko niitä muuttaa?

Nyt aktiivisuusehto täyttyy, jos tekee palkkatyötä, toimii yrittäjänä, hakee töitä, osallistuu koulutukseen tai tiettyihin nimettyihin palveluihin – riittävästi. Kriteerit ovat tosi tiukat sekä ehdoiltaan että toiminnaltaan. Tietynlaista ja tietyn verran.

Vapaaehtoistyö ei käy. Se ei ole oikeanlaista aktiivisuutta. Aiheesta käytiin keskustelua ”Arvorulettia goes eduskunta” -keskustelussa viime kuussa. Voit katsoa tallenteen Kansalaisareenan Facebook-sivulta.

Suomalaiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Jopa 40 prosenttia väestöstä tekee säännöllisesti jotain vapaaehtoishommaa.

Erityisesti nuorten vapaaehtoistoiminta on kasvanut samalla kun eläkeläisten ja miesten tekemä vapaaehtoistyö on vähentynyt. Yleensä vapaaehtoistyötä tehdään erilaisten järjestöjen, yhdistysten ja seurojen organisoimina.

Moni ei varmasti edes miellä tekevänsä vapaaehtoistyötä. Suuri osa suomalaisista osallistuu vaikka lapsensa päiväkodin, koulun tai harrastuksen buffeteihin mieltämättä toimintaa vapaaehtoishommaksi. Vaikka sitähän se on.

Miksi vapaaehtoistoiminnalla ei voisi osoittaa aktiivisuutaan ja saada näin aktiivimallin aktiivisuusehto täyttymään?

Kansalaisareenan porukka Leo Straniuksen johdolla on yrittänyt asiaa edistää. Kirjelmiä on tehty, kannanottoja jätetty, mielipide ilmaistu ja eduskunnassa käyty. Asia ei ole vielä edennyt.

Aktiivimallin runkona on kaunis ajatus ihmisen halusta ja tarpeesta olla hyödyllinen. Ymmärrän työn ja tekemisen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille. Olenhan Maslovini lukenut. Ihminen haluaa olla hyödyksi, tehdä tarpeellisia asioita ja toteuttaa itseään.

Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että tässä nyt voimassaolevassa mallissa uskotaan enemmän sanktioon kuin ihmiseen.

Kaiken takana on ajatus, että työttömissä on niitä, jotka kaipaavat patistelua, jotta he toimisivat ja aktivoituisivat.

Yksi paljon puhuttanut aktiivisuuden muoto on ollut kuntouttava työtoiminta. Luvattoman usein näissä toiminnoissa aliarvioidaan ihmisen oma tahto ja kyky. Liian usein toiminta vajoaa ”tontun huovuttamisen” -tasolle.

Se onko jonkun huopatontun väkertäminen hyödyllistä ja tarpeellista on vaikeaa arvioida.

Kysymys kuuluukin: Kenelle toiminnan pitäisi olla hyödyllistä ja tarpeellista? Tekijälle? Tontun tarvitsijalle? Potentiaaliselle ostajalle? Yhteisölle? Perheelle? Yhteiskunnalle? Veronmaksajalle? 

Jos lähtökohtana on ilman työtä olevan hyöty ja tarpeellisuus yhteiskunnalle, voi tavoite olla aika kehno. Ilman huopatonttujakin ehkä pärjätään. Jos skoopissa on ilman työtä olevalle itselleen syntyvä hyöty, on mahdollista, että tonttuaskartelusta on hänelle hyötyä. Hän saattaa välttyä yksinäisyydeltä, päivärytmin menettämiseltä tai joltakin muulta syrjäytymistä indikoivalta asialta. Mutta tuskin se hänen työllistymistään kovasti edistää.

En ole vielä koskaan nähnyt Mol.fi-sivuilla yhtään avoinna olevaa tontunhuovuttajan paikkaa.

Toki voi tuostakin syntyä kipinä lähteä opiskelemaan vaikkapa kädentaitoja ja siitä saattaa sitten sukeutua uusi ura.

Uskon kuitenkin ihmisten omaan kykyyn ratkaista omia ongelmiaan. Se on mielestäni johtamani Kalliolan arvoista ehkä tärkein. Luottamus ihmiseen itseensä. Toki joskus ihminen tarvitsee jonkun, joka jeesaa ja tukee ja neuvoo. Se voi vallan hyvin olla myös vertainen. Vertainen, joka on kokenut saman. Ja se voisi vallan hyvin olla yhtä lailla vapaaehtoinen, joka samalla todistaisi täyttävänsä aktiiviehdon. Eikö voisikin? Tai miksi ei voisi?

Silloin vapaaehtoistyöstä tulisikin vapaaehtoista työtä yhteiskunnan ja ihmisten hyväksi.

Kansalaisjärjestöillä on jo nyt vahva kytkentä valtioon monessa muussakin toiminnassa. Monesta toimijasta on tullut instituutioita ja ne toimivat hyvinkin ammattimaisesti. Olisiko vapaaehtoistoimintojen ja kansalaisjärjestöjen vahvempi kytkeminen ratkaisu aktiivimallin uudistettuun ja parempaan versioon? Ja olisiko tästä enää lyhyt matka kansalaispalkan tyyppiseen etuuteen? Ei voi tietää, voi vain ennustaa.  

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 14/100.

 

Kuvat: Unsplash.com & Viivi Wahlsten