100 tarinaa: Ystävyyden äärellä

Ystävänpäivää vietettiin pari viikkoa sitten. Se on sellainen alkujaan amerikkalainen päivä, jolloin muistetaan oman elämän ihmisiä tavalla tai toisella. Itse vein sydämenmuotoista suklaata töihin ja askartelin pennuilleni suklaasydänkortin keittiön pöydälle. En muistanut mitenkään niitä oikeita ystäviäni. En myöskään tehnyt postausta Facebookiin, en laittanut WhatsApp-viestiä, en mitään. Toki tykkäsin monen kaverin toivotuksista tai lähetin sydämen vastaukseksi. Tämä ei tarkoita, etteivätkö ystävät silti olisi tärkeä osa minun hyvinvointiani. He todellakin ovat.

Jäin myös miettimään Karhusen Minnan Facebook-päivitystä, jossa hän pohti oman elämänsä ystäviä ja niiden joidenkin katoamisia.

Itse uskon, että vanha klisee ”todellinen ystävyys ei katoa” on totta. Jos katoaa, ei se ystävyyttä ole ollutkaan, vaan jotain muuta.

Ystävyys on jotain muuta kuin kaveruus, toveruus tai tuttavuus. Frendi on frendi. Se on eri juttu. Minulla on muutama hyvä ystävä. Rakastan heitä. On myös monta ystävää, joista välitän valtavasti. Tosin aivan liian harvoin tulee sanottua sitä heille.

Ystävät voi myös itse valita. Ja se on tosi hieno asia.

Ei tarvitse kärvistellä ystävän seurassa, joka ei oikeasti ole ystävä, vaan vaikkapa ystävän viittaan pukeutunut selkäänpuukottaja tai oman edun tavoittelija tai joku muu ei niin oikeasti ystävä.

Olen oppinut ilmiön kantapään kautta. Olen siis joskus kuvitellut jonkun olevan ystäväni, mutta se ei olekaan ollut totta. He ovatkin siksi saaneet jäädä pois elämästäni.

Ystävyyssuhteet eivät ole aina ikuisia. Joskus ne voivat loppua. Elämäntilanteet muuttuvat, luottamus häviää, tulee riita tai ystävyys vain hiipuu. Siinä käy samalla tavalla kuin väljähtäneessä parisuhteessa. Ja ystäväkin voi olla tavallaan uskoton; juoruilemalla, vetämällä välistä tai valehtelemalla. Koska ystävyyteen kuuluu vahva lojaliteetti.

Ystävyyssuhde on vähän kuin parisuhde ilman seksiä. Tai itseasiassa se on paljon enemmän. Tosiystävä pääsee usein paljon lähemmäs kuin se puoliso ikinä.

Todellinen ystävä ei jätä pulaan eikä unohda silloin kun on heikko hetki. Sellaisissa tilanteissa ystävyys punnitaan. Eräs ystäväni jäi työttömäksi merkittävästä positiosta ja tiedän, että moni kaikkosi. Myös sairaudet, avioero tai talousvaikeudet päättävät ystävyyksiä. Niin tai ehkä sanoisin – ystävyydeksi kuviteltuja suhteita.

Todelliset ystävät ymmärtävät, että aina ei ehdi eikä jaksa, ja ovat olemassa vaikka yhteydenpito olisi vähäistä. Toki kiireistä huolimatta ystävyyden ylläpitoon tulisi nähdä edes vähän vaivaa – silloin todellinen ystävyys kestää kaikenlaiset elämänmuutokset.

Ystävyys perustuu kuitenkin vastavuoroisuuteen. Vastavuoroisuuden tasapaino voi olla uhattuna vaikka silloin, kun toisella osapuolella on vastoinkäymisiä ja toisella ei lainkaan. Tai toinen on aina se oksennusastia tai toinen ei koskaan saa olla heikoilla. Tai osapuolet ovat aivan eri elämäntilanteissa.

Vastavuoroinen tuki ja auttaminen ovat ystävyydelle tärkeitä. Ilman sitä ei kyseessä ole ystävyys vaan jotain muuta.  Jos ystäväksi nimetyn kanssa on paha olla – syystä tai toisesta – se ei ole ehkä ystävyyttä. Hyvässä ystävyydessä voi olla oma itsensä ja tuntea hyväksyntää sekä välittämistä. Tietty kaikenlaista voi olla hyvässäkin ystävyydessä. Niin kuin kaikissa ihmissuhteissa.

Joku tutkimus väitti, että ihminen tarvitsee elämässään säännöllistä liikuntaa, oikeanlaista ravintoa ja sosiaalisen piirin ympärilleen ja näin hän voi saavuttaa hyvän terveyden.

Uskon, että myös työpaikan sosiaalisella piirillä ja hengellä on väliä hyvinvoinnille. Näin Kalliola 100 -vuotena täytyy muistaa kiittää työntekijöitämme siitä, miten hyviä tyyppejä he ovat. Meidän kaltaisessa organisaatiossa töitä tehdään paljon myös oman persoonan kautta ja eri yksiköihimme onkin muodostunut aivan ihania pienyhteisöjä, joissa eri persoonallisuudet ovat hitsautuneet yhteen. Tätä sain todistaa viime vuonna, kun kiersin työvuoroissa eri yksiköissämme.

Mutta miksi joillakin ei sitten ole ystäviä? Miten ystäviä voi saada? Tai miten ystäväksi tullaan?

Yksinäisyys-keskusteluissa näitä teemoja sivutaan ja yritetään löytää vastauksia. Teennäiset vinkkilaatikot ”näin saat ystäviä”, joissa käsketään menemään harrastuspiireihin ja ryhtymään juttusille ihmisten kanssa, vaikka hiihtoladulla, ovat vaivaannuttavia. Ystävyys ei ole pelkkää ajanviettoa tai pulinaa, se on paljon enemmän. Siksi sen synnyttämiseen on mahdotonta antaa täsmäohjeita.

Ystävien kohtaamisiin sisältyy myös paljon sattumanvaraisuutta. Yksi asia on kuitenkin varma: jos et ole kiinnostunut toisesta tippaakaan, hänestä ei tule ystävääsi.

Moni järjestö puhuu itsestään yhteisöllisyyden alustana ja mahdollisten ystävyyksien rakentajana. Ainakin ajatus on kaunis. Kuinka totta se  on, en tiedä, vaikka todella moni kertoo osallistuvansa järjestötoimintaan juurikin sosiaalisten kontaktien takia.  

Olen seurannut sivusta erilaisten ihmisten ystävyyssuhteita ja -porukoita. Kaikki ne ovat omanlaisiaan. Niissä on omanlaisensa voimasuhteet, traditiot ja kirjoittamattomat säännöt.

Hauskin homma on ollut seurata yhden pentuni porukkaa, poikapuolisen tyypin – juurikin sen vilkkusilmän – ja hänen kaveriensa kaveriuraa.

Pojat ovat tunteneet parhaimmillaan lähes koko elämänsä ajan eli melkein 18 vuotta. He viettävät todella paljon aikaa yhdessä. He ovat lojaaleja toisilleen, he ymmärtävät, he tsemppaavat, he puolustavat, he kuuntelevat toisiaan, he nauravat yhdessä, he unelmoivat, he ovat läsnä toistensa elämässä – oikeasti, vahvasti ja aidosti. Tiedän jo nyt, että he tulevat pitämään yhtä myös aikuisena.

Kotoa opittua – ehkäpä. Ei tarvitse tarkkailla, kun yhden tuon vilkkusilmän kaverin isän kaveriporukkaa. Olen seurannut, kuinka siinä, jo lapsena tutustuneessa, ja nyt aikuisten miesten porukassa ollaan lojaaleja, ymmärtäväisiä, kannustavia, puolustavia ja kuuntelevia, he ovat läsnä toistensa elämässä – oikeasti ja aidosti. Toki eivät enää päivittäin, mutta vuosittain. He ovat olleet toistensa bestmaneja, lastensa kummeja ja työuralla suosittelijoita.

Vaimot ovat saattaneet vaihtua, mutta kaveriporukka on säilynyt. Se on hieno homma, oikea elämän voimavara.

Vanheneminen muuttaa ystävyyssuhteita. Kun lapset muuttavat pois tai viimeistään eläkkeellä vapaa-aika lisääntyy ja ystävien merkitys muuttuu toisenlaiseksi. Silloin tietysti toivon, että minulla olisi ystäviä jäljellä. Silti – vaikka en lähetäkään heille ystävänpäivätervehdyksiä ja muutenkin olen aivan liian huono pitämään yhteyttä kaiken kiireen keskellä.

Uskon, että tuo minun poikani poikaporukka on aikuisenakin edelleen kaveriporukka. He tapaavat kerran pari vuodessa; pelaavat lätkää, laskettelevat, laittavat ruokaa kimpassa tai mökkeilevät – samalla tavalla, kun nyt nuorina miehinä. Joskus heillä saattaa olla perhettä mukana, joskus ei. Tai ei voi tietää, voi vaan ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 11/100.