Monthly Archives: tammikuu 2019

100 tarinaa: Enemmän Sirpoja politiikkaan

Olen ollut mukana politiikassa jostain 80-luvulta alkaen. Tavalla tai toisella. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja kuultua. Niin ja tietysti luettua iltapäivälehdistä tai muista tärkeistä totuudentorvista. Sillä kokemuksella voin ehkä itsekin toimia nyt sellaisena.

Koulussa minulle opetettiin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Oma arkihavaintoni on, että usein ne asiat ovat vain sivutuote oman egonsa pönkittämiselle, vallanlinnakkeille ja koukeroiselle kielelle. Stubbimaisesti voisi siis todeta kolme pointtia miksi politiikka on perseestä:

  • Minä-keskeisyys
  • Hyvä veli -verkostot
  • Diibadaaba.

Ihminen menee kielellisesti pilalle asettuessaan käytettäväksi politiikan saralla. Politiikassa pitää puhua tietyllä tavalla. Muuten ei ole uskottava poliitikko. Tämä tuli paljastavan näkyväksi, kun Maria Ohisalo edusti Vihreitä telkkarin puheenjohtajatentissä viime syksynä. Kun konkariklaani möykkäsi omaa diipaansa, Maria puhui ymmärrettävästi ja rauhallisesti. Pelkään, että joku laittaa Ohisalon johonkin politiikan retoriikkakouluun ja siellä pilaantuu taas yksi selväsanainen.

Sirpa Pietikäinen on kova mimmi. Juuri sellainen Sirpa, jota tämä maailma tarvitsee politiikkaan.

Sirpa tuomittiin rattijuopumuksesta talvella 2003. Sirpa oli ajanut kännissä autonsa lumipenkkaan Hämeenlinnan asemalla keskellä yötä palattuaan hoitamasta politiikan velvollisuuksiaan. Tämän jälkeen Sirpa jätti eduskunnan. Tätä ennen Sirpa oli päässyt eduskuntaan nuorena ja naisena sekä toiminut todella kovana ympäristöministerinä aikana, jolloin ilmastonmuutosta ei ollut olemassa juuri kenenkään elämässä. Sirpan maailmassa oli. Siis vuonna 1991.

Eduskunnasta ei ole luopunut oma-aloitteisesti monikaan muu rikoksesta tuomittu kansanedustaja. Siis Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa Mona Sahlin lähti riksdagenista kuin leppäkeihäs ostettuaan omia ostoksia valtion luottokortilla.

Olen kehitellyt oman täysin tieteettömän nelikentän politiikassa toimiville tyypeille. Politiikkaan lähtevät, sinne halajavat ja siellä olevat voitaisiin jakaa nelikenttään, joiden janat risteävät akseleilla ”minä-me” ja ”äly-tunne”. Tällä nelikentällä ei näy puolue eikä se itse asia eli politiikka. Tällä kentällä näkyy eniten se motiivi, miksi joku on politiikassa.

Tältä kentältä puuttuu toki valta-vastuu -akseli. Se on jo täysin oma lukunsa. Vastuuttomat, itsekeskeiset ja ”musta tuntuu tältä” -asenteella eteenpäin höyryävät ovat todella vaarallista porukkaa.

Nämä Sirpat ovat älyllisiä me-ihmisiä. Sellaisia politiikka tarvitsisi enemmän. Valitettavasti kokemukseni sanoo, että politiikka on pullollaan minä-ihmisiä ja omista tunteikkaista kokemuksista kumpuava omaan napaan tuijottaminen kytkettynä kaikkitietävyyteen syöksee Suomea syvälle suohon.

No, mikä minä olen Sirpaa arvioimaan. En minä häntä tunne. Olen vain seuraillut sivusta hänen toimintaansa. Ja sitä kuinka hän rattijuopumuksen jälkeen palasi politiikkaan. EU-parlamenttiin, jossa hän on tehnyt aktiivista työtä sekä ilmasto- että tasa-arvoasioiden puolesta. Yhtäkään ”tässä minä olen ihanan elämäni ympäröimänä” -haastattelua ei ole osunut silmiini.

Sirpa ei ole ainoa Sirpa politiikassa. Kyllä heitä siellä on, mutta aivan liian vähän.

Tyttäreni asettui ala-koulussa oppilaskuntaedustajaehdokkaaksi. Hänen vaalimottonsa oli:

”Lisää kouluviihtyvyyttä ja enemmän henkilökohtaisuutta opetussuunnitelmiin”.

Hänet valittiin edustamaan oppilaita. Ensimmäisen kokouksen jälkeen tämä demokratiapumppu sai täystyrmäyksen.

”Ne kaikki muut syö siellä vaan pullaa. Ei niitä mikään oikea asia kiinnosta”, purki tytär pettymystään.

Samalla hän ilmoitti, ettei enää koskaan lähde tämän jälkeen moiseen pelleilyyn. Tämän pestin hän hoitaa loppuun, mutta never again. Tämä päätös on pitänyt. Ja hänet tuntien – saattaa pitääkin. 

Pojistani nuorin – se vilkkusilmä – on myös toiminut oppilaskuntaedustajana. Asettuessaan ehdolle, hän perusteli asiaa: ”Siellä saa keksiä ja mehua”.

Hän myös totesi, että ”olisi kiva joskus vielä olla presidentti”. Jep, jep.

Ehkä näitä keksinsyöjiä on politiikassa liikaa. He oleskelevat mieluusti kekkereillä ja halailevat tai läimivät toisiaan selkään ja jaarittelevat tiettyyn sävyyn niitä näitä.

Ei kai tässä voi muuta kuin toivoa: Punkkia politiikkaan – perkele!

Järjestimme Kalliolassa Arvorulettia-ilmiöillan, jossa yhtenä puhujana oli Helene Auramo, joka on politiikan tuore kasvo. Toivon hänelle rutkasti sirpa-asennetta tulevalle poliittiselle uralleen. Helenen ja muiden (Pekka Haavisto, Mercedes Bentso, Antti Siika-aho ja Tumppi Varonen) keskustelun voit katsoa täältä.

No, en minä mitään oikeasti tiedä. Nämä taitavat olla tällaisia tunnetason juttuja. Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tarinoita yhdistävät Kalliolan Setlementin arvot sekä yhteisöllemme tärkeät teemat. Tämä tarina on 3/100.

100 tarinaa: Sata voi olla paljon ja vähän

Olen kuullut sanottavan, että ikä on vain numeroita. Ei ole. Ikä kertoo sen, miten kauan joku on elänyt, kokenut, nähnyt sekä tuntenut maailmaa ja elämää. Ja se kertoo myös sen, kuinka paljon aikaa on kulunut pisteestä A pisteeseen B.

Kalliolan Setlementti täyttää tänä vuonna 100 vuotta, mikä sai minut pohtimaan ikää, vuosia ja vuosisatoja.

Sata vuotta sitten Suomi oli kovin toisenlainen kuin nyt. Oma isoäitini syntyi 1900-luvun alussa. Tyttäreni puolestaan on syntynyt vuonna 2004. Heidän ikäeronsa on siis reilut 100 vuotta.

Miten heidän elämänsä sitten eroavat toisistaan? No siinä missä isoäitini ei voinut käydä koulua, koska perheessä ei ollut kaikille kenkiä, minun tyttäreni vietti viime syksyn Espanjan Aurinkorannikolla kansainvälisessä koulussa englannin kielellä opiskellen. Isoäitini myös lähti 12-vuotiaana piikomaan herrojen huusholleihin, mutta minun tyttäreni oli saman ikäisenä harrastanut viulunsoittoa jo kahdeksan vuotta. Naimisiin isoäitini meni alle 20-vuotiaana ja sai myös ensimmäisen lapsensa tuossa ikävaiheessa. Tyttäreni ei todennäköisesti tee näitä asioita parikymppisenä – ainakin, jos katsoo tämänhetkisiä tilastoja synnyttäjistä. Kaupungissa asuva ensisynnyttäjä on tänä päivänä noin kolmekymppinen.

Muistan, kun samainen isoäitini täytti 50 vuotta ja hänestä otettiin valokuva keinutuolissa istuen ruusukimppu sylissä. Kun itse täytin puoli vuosisataa, juhlin kunnon bileiden muodossa joraten aamuun asti ison ystäväjoukon ympäröimänä. Näiden juhlahetkien välillä maailma on muuttunut agraarisesta teollisuus-Suomesta kaupunkimaiseksi tieto-Suomeksi.

Joten ei ikä ole vain numero. Se kuvaa yhteiskuntaa ja aikaa enemmän kuin mikään muu. Maailma on ihan toinen toisessa ajassa ja paikassa. Ikä kertoo enemmän maailmasta kuin ihmisestä.

Nykyisin kehityspsykologiassa elämänkaari jaetaan karkeasti lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen. Ennen aikaan lapsuutta ei ollut, nuoruutta ei ollut, ei ollut myöskään aikuisuutta sellaisena kuin sen tänään käsitämme. Kussakin elämänvaiheessa voidaan nähdä eri alavaiheita, joiden rajat ovat liukuvia tai – todella liukuvia:

Lapsuus typistyy, nuoruus venyy, vanhuus väistyy. Slogan ”50 on uusi 30” kertoo kaiken. Ihmisen kohdalla elämään liittyy kuitenkin useita valintoja, joista syntyvä lopputulos on yksi monista mahdollisuuksista. Juuri tässä näkyy ihmisen kehityksen joustavuus. Väitetään, että ihmiskunnan historia on täynnä sopeutumista ja luovuutta. Se mitä se tarkoitti 100 vuotta sitten, on täysin muuta kuin se on nyt, vuonna 2019.

Niin monta jakolinjaa

”Jos nyt olis kansalaissota niin oltaisko me punaisia vai valkoisia?”, uteli tyttäreni pari viikkoa sitten historian opetuksen innoittamana.

En osannut vastata. Samassa tajusin, että tämänkaltainen ”jakolinja” ei ole enää tätä päivää. Jakolinjoja kulkee kyllä edelleenkin, mutta enemmän muista syistä: Ilmastonmuutos jakaa meitä, samoin kasvissyönti. Niin myös liikunta, maahanmuutto, eri kulttuurit ja monet monet muut asiat jakavat meitä. On kaikenlaisia risteileviä linjanvetoja, jolla ihmisen arvomaailma, ihmiskäsitys ja maailmankuva tulee näkyväksi. Pelkkä punainen-valkoinen -valinta-akseli jää liian töpöksi. Se ei  vain enää riitä.

Mutta millainen maailma on sadan vuoden päästä? Millainen se on, kun mahdollinen tyttärentyttäreni syntyy – vaikka vuonna 2030? Tai 2040? Millaista elämää hän tulee elämään? Tai miten tyttäreni juhlii omia viiskymppisiään? Tuskin istuu keinutuolissa, ehkä ei myöskään valvo aamuun tanssien livebändin tahtiin. Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tarinoita yhdistävät Kalliolan Setlementin arvot sekä yhteisöllemme tärkeät teemat.

100 tarinaa: Yhteiskunta paketointipöydällä

Olen osallistunut äitielämään monella tavalla elämäni aikana. Yksi muoto ”äitiosallisuudelle” on rahan kerääminen lasten harrastuksiin tai päiväkoti- ja koulujuttuihin. Viimeisin vetoni oli jouluaattona tehty työvuoro Cittarin joululahjojen paketointipisteellä.

Osaatko sinä lukijana muuten sanoa tai arvata kuka lahjapaketointipalvelua käyttää jouluaattona Turun joulurauhan julistuksen jälkeen? Millainen ihminen? Millaisessa elämäntilanteessa? Tai miksi juuri hän käyttää moista palvelua?

Sitä minäkin ennakkoon mietin. En osaa vieläkään tyhjentävästi vastata, mutta voin kuitenkin hieman peilata omaa kokemustani viime joululta. Sen pakettipöydän äärellä näin todellakin kahtia jakautuneen Suomen ja eriarvoisen yhteiskunnan, jossa on paljon yksinäisyyttä, köyhyyttä ja rakkaudettomuutta sekä kiirettä ja sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

Paketointipöydän äärellä törmäsivät yhteiskunnan ääripäät. Erityisesti kahden viimeiseksi asioineen ihmisen välinen yhteiskunnallinen asema ja elämäntilanne olivat totaalisen kaukana toisistaan.

Toiseksi viimeinen asiakas oli ruuhkavuosiaan elävä mies – sanotaan nyt vaikka Mikko. Mikko oli tulossa töistä. Siis kello 12.48 jouluaattona. Hänellä oli puku päällä ja kova kiire. Mikolla oli mukanaan kaksi kärryllistä tavaraa. Leluja, vaatteita sekä kirjoja – paketointia vailla. Se oli sellainen lahjakärry kukkuroillaan hyvää omatuntoa. Pääosin paketit olivat hänen lapsilleen. Sanotaan nyt vaikka, Iidalle ja Onnille. Iida sai ihania tyttötavaroita ja Onni sai särmiä poikatavaroita. Kaikki laatukamaa. Yhteensä paketteja tuli yli 20 ja Mikko maksoi paketoinnista 20 euroa. Hänen sanojensa mukaan ”kivan ja sopivan urakkahinnan”. Pakkasin lahjat sillä välillä, kun Mikko kävi Alkossa ostamassa punaviiniä illallispöytään. Mikko haki valmiit pakettikärryt kello 13.48.

Kello 13.56 tuli päivän viimeinen asiakas. Hän oli nuori nainen. Kutsutaan häntä – no, vaikka Nadjaksi. Nadja oli laiha kuin luuranko, hänellä oli hämärä hymynkare, pälyilevä katse ja päällä ohut nahkatakki. Aksentista kuuli itänaapurin. Nadja huojui paikalle korkeilla koroillaan ja hänellä oli mukanaan pieni tyttö. Sanotaan tyttöä vaikka Katjaksi. Nämä tulivat käsikädessä paketointipisteelle, sillä Nadja oli Katjan äiti. Ennen paketointia Nadja tarkasti hinnat paketointihinnastosta ja arvioi hänen kahden paketin olevan keskikokoisia ja maksavan näin ollen yhteensä neljä euroa. Paketoin kaksi erituoksuista hajuvettä eri paketteihin, poistettuani ensin aaton oranssit ale-tarrat. Toinen paketti meni papalle ja toinen babuskalle. Kävin Katja-tytön kanssa keskustelun joulupukista, ekaluokasta ja lahjatoiveista. Katja kertoi saaneensa jo oman lahjansa edellisenä iltana – Frozenin Elsan. Enempää paketteja hän ei odottanut saavansa. Kello oli 14.05, kun Nadja ja Katja lähtivät paketointipöydän ääreltä babuskan luokse viettämään joulua.

Mikon ja Nadjan elämät olivat paljon kauempana toisistaan kuin se 16 euroa, joka oli heidän maksaman paketointipalkkion erotus.

Nadja voitaisiin varmaankin määritellä monella mittarilla syrjäytymisvaarassa olevaksi – jollei peräti syrjäytyneeksi. Mikkokin voitaisiin määritellä – ei ehkä syrjäytymisvaarassa olevaksi – mutta potentiaaliksi työuupumukseen kompastuvaksi tai viikonloppuisäksi tai johonkin riskiryhmään kuuluvaksi. Ehkä siis – kun ei voi tietää.

Suomessa syrjäytymisen käsite sisältää huono-osaisuuden eri ulottuvuuksien kumuloituvaa päällekkäisyyttä. Rahallisten resurssien puutteiden ohella huono-osaisuudessa voi olla kyse muista elinolojen puutteista tai vaikka sosiaalisten suhteiden vajeista. Syrjäytyminen saa usein alkunsa, kun huono-osaisuus kasautuu ja monimuotoistuu sekä heikentää ihmisen mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Hyvinvoinnin vajeilla on vaarana kasautua.

Kun kohtasin Mikon ja Nadjan jouluaattona, en voinut olla ajattelematta omasta elämästä syrjäytymistä. Sellaista syrjäytymistä johon yhteiskunta meitä johdattelee.

No, toisaalta mikä minä olen mitään arvioimaan. Minä, jolla ei ole kummankaan – ei Mikon eikä Nadjan – elämästä mitään oikeaa tietoa – vain pelkkää kuvitelmaa tai sellaista utuista unikuvaa vain. Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tarinoita yhdistävät Kalliolan Setlementin arvot sekä yhteisöllemme tärkeät teemat.

Tekijäksi Kalliolaan? Tuottaja, matkailu- ja kulttuuripalvelut

Naapurituottajat on 3-vuotinen STEA-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on päihde- ja rikostaustaisten henkilöiden osallisuuden, päihteettömyyttä tukevan sosiaalisen verkoston ja tapahtumatuotannon osaamisen vahvistaminen yhteistyössä Kallion ja Alppilan kaupunkiaktiivien ja paikallistason toimijoiden kanssa.

Hankkeen ydintiimi koostuu tapahtumatuottajasta ja ohjaavasta koordinaattorista. Tapahtumatuottajan rooliin tarvitaan rautainen tapahtumatuotannon osaaja, jolla on koulutus ja/tai mittava työkokemus eri tyyppisistä tuotannoista (esimerkiksi kahdesta näistä: kuvataide, muoti, design ja musiikki) ja niihin liittyvistä yhteistyökumppanuuksista (esimerkiksi yritysten, julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja/tai säätiöiden kanssa). Käytännössä tämä tarkoittaa tapahtumatuotannon prosessien syvällistä ymmärrystä ja työhistoriasta löytyviä esimerkkejä onnistuneista sponsori- ja paikkamyynti sopimuksista.

Roolin vaatimuksiin kuuluu systemaattinen ja organisoitu lähestymistapa tuotantoihin, kyky kääntää verkostot palvelemaan yhteistä päämäärää ja laajat olemassa olevat verkostot Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Lisäksi vaaditaan viestinnällisiä taitoja (digitaaliset kanavat ja kirjoittaminen) ja budjetoinnin sekä talousseurannan perustaidot. Eduksi lasketaan kokemus vapaaehtoistoimijoiden kanssa työskentelystä ja korkeakoulututkinto. Henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tulee kuulua positiivinen ja reipas ’can-do’ asenne, erinomaiset sosiaaliset taidot ja hyvä huumorintaju.

 

Tiedustelut:

Antti Karjalainen, Yhteisöjohtaja
Puh. 046 921 0919
18.01.2019 klo 9.00 -10.30
23.01.2019 klo 12.30-13.30

Työpaikan osoite: Sturenkatu 11, 00510 HELSINKI

Halutut taidot ja pätevyydet: Humanistinen ala

Palkkaus Palkkatoive
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa Mahdollisimman pian
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 25.01.2019 klo 17:00
Jätä hakemus: rekrytointi@kalliola.fi, Hakemus kirje plus CV 

Koulutus- ja toimistotilaa edullisesti Kalliolan setlementtitalosta

Kalliolan setlementtitalo sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin Kalliossa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Olemme esteetön ja syrjinnästä vapaa kansalaistalo, joka tarjoaa erilaisia yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia tukevia palveluita. Tarjoamme vuokralle edullisesti erikokoisia koulutuksiin sopivia luokkatiloja ja toimistotilaa lyhyt- tai pidempiaikaisiin tarpeisiin.

Luokat

Luokkatilaa on vapautumassa erityisesti arkisin klo 8-15. Luokat ovat tarkoitettu noin 20 hengen ryhmille. Varusteisiin kuuluvat penkit ja pulpetit, valkotaulu, projektori ja dokumenttikamera sekä piirtotaulu. Luokkatilamme sijaitsevat setlementtitalon 2.kerroksessa, josta löytyvät myös wc-tilat ja yhteiskeittiö evästaukoihin.

 

Toimistotila

Vapautumassa on myös toimistotila katutason aulakerroksesta. Ikkunallinen tila on kooltaan 14,2 neliötä ja se sopii mainiosti esimerkiksi kahden hengen toimistoksi. Vuokraan kuuluu viereisen avotoimiston yhteistilojen käyttö (keittiö, wc-tilat), sähkö sekä siivous.

Lisäksi setlementtitalossa on 200 hengen juhlasali ja auditorio, joiden ajantasaista varaustilannetta voit tarkastella täällä:

 

Kalliolan setlementtitalosta löydät muun muassa Kalliolan kansalaisopiston, Cafe Damascuksen, järjestöjen kotipaikkoja, monipuolista vapaaehtoistoimintaa ja erilaisia kansalaistoimintaan tarkoitettuja naapuruustiloja.

Ota yhteyttä ja kysy lisää vapaista tiloista.

         

Lisätietoja

promoottori Pihla Ruuskanen

Kalliolan Setlementti ry
040 552 7716, pihla.ruuskanen at kalliola.fi

Avomyllykurssi alkaa 14.1.2019

AVOMYLLY

Avomylly – avohoitoa päihdeongelmaisille
Kuntoutuksena Avomylly antaa tietoa riippuvuussairaudesta, tarjoaa välineitä siitä vapautumiseen sekä luo edellytyksiä hyvinvoinnin kasvulle. Hoitojakso on tarkoitettu aikuisille päihde- ja riippuvuusongelmaisille sekä heidän läheisilleen. Avomylly tarjoaa myllyhoidollista hoitopalvelua iltapainotteisena, kurssimuotoisena ryhmätoimintana.

Avomyllyn ryhmä kokoontuu Setlementtitalossa osoitteessa Sturenkatu 11, 00510 Helsinki. Toimitilat ovat helposti saavutettavissa hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä ja ne soveltuvat avokuntoutuksen toteuttamiseen erinomaisesti.

Tavoitteet

  • Antaa tietoa päihderiippuvuudesta
  • Tarjota välineitä riippuvuudesta vapautumiseen
  • Luoda edellytyksiä hyvinvoinnin kasvulle
  • Oman päihderiippuvuuden itsetutkiskelu ja käsittely
  • Kuntoutusmenetelmät ja ohjelman toteuttaminen

Avomyllyn ryhmä kokoontuu kolmena iltana viikossa, kokoontumisillat maanantai, keskiviikko ja torstai klo 17.30-21.00. Avomylly perustuu ns. Minnesota – malliin, ja sen keskeiset menetelmät ovat kognitiivisen ja oppimisterapeuttisen tradition mukaisia.

Hoidon alussa jokainen potilas määrittelee itse hoitonsa tavoitteet päihdeterapeutin ja vertaisryhmän avulla. Tämän jälkeen jokainen tapaaminen alkaa tietopainotteisella asiantuntijaluennolla, kysymyksillä ja keskustelulla. Luentojen ohella tarkastellaan omaa elämää erityisen tehtäväkirjan avulla.

Hoitoryhmässä jokainen asiakas kertoo vuorollaan päihdehistoriansa ja saa siitä ryhmältä palautetta, kysymyksiä ja kommentteja. Hoitoon tulijat sitoutuvat päihteettömyyteen hoitojakson ajaksi. Läheisille on tarjolla läheisilta ja läheiset voivat osallistua Kalliolan klinikan läheiskursseille, lisätietoja kursseista löydät täältä.

Avomyllyn ohjelmaan sisältyy

  • Tietopainotteiset luennot ryhmien alussa
  • Ryhmätyöskentely
  • Kirjalliset tehtävät
  • Keskustelut ryhmässä
  • Tehtäväkirja täyttäminen ja tehtävien purku ryhmässä
  • Päihteettömyyteen sitoutuminen hoidon aikana
  • Läheisilta
  • Paritapaamiset tarvittaessa

Avomyllyn aikataulu ja hinta:

Seuraava Avomyllykurssi järjestetään 14.1.-26.2.2019.
Kurssin hinta 1478€
Avomyllyyn hakeutuminen

Avomyllyyn voi hakeutua itse maksavana, A-klinikan, sosiaalitoimen, työterveyslääkärin, muun hoitopaikan tms. hoitoon ohjauksella. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Kalliolan klinikan toimistosta, p. 045 773 11 339.