Monthly Archives: helmikuu 2019

Kiireettömät hetket ja raamitettu arki ovat tärkeässä osassa nuorisokodin asukkaan kehityksessä

Työskentelen psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten sijaishuollon yksikössä Tiirakallion nuorisokodissa. Minulta kysytään usein, mitä hoidollisuus lastensuojeluyksikössä tarkoitta ja miten asiakkaiden psyykkistä hyvinvointia pystytään lisäämään usein kovin hankalissakin elämäntilanteissa. Kysymys on laaja ja vaikea.

Teemme nuorisokodissa paljon yhteistyötä muiden hoitavien tahojen kanssa. Usein asiakkaillamme onkin hoitokontakti esim. nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Yhteistyö ja keskusteluyhteys eri toimijoiden kesken onkin hyvin tärkeää asiakkaidemme hyvinvoinnin parantamiseksi.

Nuorisokodissamme arjen hoidollisuus on ensiarvoisen tärkeässä roolissa.

Tarvitsemme selkeät ja mahdollisimman yksinkertaiset rakenteet, joiden ympärillä voimme yhteisönä edistää yksilön hyvinvointia. Itse koen, että ennakoitavuus, kunnioittava kohtaaminen ja kiireettömät yhteiset hetket ovat välttämätön pohja psyykkisen hyvinvoinnin lisäämiselle.

Tiirakalliossa tällaisia kiireettömiä hetkiä pyritään järjestämään mm. yhteisillä kiireettömillä ruokahetkillä, arkiryhmillä, toiminnallisilla ryhmillä ja viikoittaisilla positiivisuus kahveilla. 

Kiireettömistä ruokahetkistä normaalien ruokailujen lisäksi hyvä esimerkki on kerran kuussa järjestettävät perhepäivälliset.

Kutsumme silloin nuorille läheisiä ihmisiä ihan vain syömään ja viettämään aikaa yhdessä.

Tuolloin ruokaa suunnitellaan ja valmistetaan yhdessä koko nuorisokotina. Perhepäivällisillä meitä onkin usein noin 40 hengen joukko. Syömisen yhteydessä onkin hyvä jakaa arkeen liittyviä asioita hyvässä hengessä. Näemme hyvin tärkeänä perheiden mukanaolon sijoituksen aikana ­– myös muuten kuin asiakassuunnitelmaneuvotteluissa tai perhetapaamisissa.

Uskon, että yhteiseen arkeen, ilmapiiriin ja kunnioittavaan kohtaamiseen panostaminen tuottaa hyvää koko yhteisölle. Haastankin kaikkia miettimään hyvinvoinnin lisäämistä positiivisella ja kunnioittavalla kohtaamisella. Arvostetaan toisiamme ja pyritään lisäämään mielen hyvinvointia jokaisessa kohtaamisessa.

Kirjoittaja Antti Sadeharju toimii yksikön johtajana Kalliolassa.

100 tarinaa: Ystävyyden äärellä

Ystävänpäivää vietettiin pari viikkoa sitten. Se on sellainen alkujaan amerikkalainen päivä, jolloin muistetaan oman elämän ihmisiä tavalla tai toisella. Itse vein sydämenmuotoista suklaata töihin ja askartelin pennuilleni suklaasydänkortin keittiön pöydälle. En muistanut mitenkään niitä oikeita ystäviäni. En myöskään tehnyt postausta Facebookiin, en laittanut WhatsApp-viestiä, en mitään. Toki tykkäsin monen kaverin toivotuksista tai lähetin sydämen vastaukseksi. Tämä ei tarkoita, etteivätkö ystävät silti olisi tärkeä osa minun hyvinvointiani. He todellakin ovat.

Jäin myös miettimään Karhusen Minnan Facebook-päivitystä, jossa hän pohti oman elämänsä ystäviä ja niiden joidenkin katoamisia.

Itse uskon, että vanha klisee ”todellinen ystävyys ei katoa” on totta. Jos katoaa, ei se ystävyyttä ole ollutkaan, vaan jotain muuta.

Ystävyys on jotain muuta kuin kaveruus, toveruus tai tuttavuus. Frendi on frendi. Se on eri juttu. Minulla on muutama hyvä ystävä. Rakastan heitä. On myös monta ystävää, joista välitän valtavasti. Tosin aivan liian harvoin tulee sanottua sitä heille.

Ystävät voi myös itse valita. Ja se on tosi hieno asia.

Ei tarvitse kärvistellä ystävän seurassa, joka ei oikeasti ole ystävä, vaan vaikkapa ystävän viittaan pukeutunut selkäänpuukottaja tai oman edun tavoittelija tai joku muu ei niin oikeasti ystävä.

Olen oppinut ilmiön kantapään kautta. Olen siis joskus kuvitellut jonkun olevan ystäväni, mutta se ei olekaan ollut totta. He ovatkin siksi saaneet jäädä pois elämästäni.

Ystävyyssuhteet eivät ole aina ikuisia. Joskus ne voivat loppua. Elämäntilanteet muuttuvat, luottamus häviää, tulee riita tai ystävyys vain hiipuu. Siinä käy samalla tavalla kuin väljähtäneessä parisuhteessa. Ja ystäväkin voi olla tavallaan uskoton; juoruilemalla, vetämällä välistä tai valehtelemalla. Koska ystävyyteen kuuluu vahva lojaliteetti.

Ystävyyssuhde on vähän kuin parisuhde ilman seksiä. Tai itseasiassa se on paljon enemmän. Tosiystävä pääsee usein paljon lähemmäs kuin se puoliso ikinä.

Todellinen ystävä ei jätä pulaan eikä unohda silloin kun on heikko hetki. Sellaisissa tilanteissa ystävyys punnitaan. Eräs ystäväni jäi työttömäksi merkittävästä positiosta ja tiedän, että moni kaikkosi. Myös sairaudet, avioero tai talousvaikeudet päättävät ystävyyksiä. Niin tai ehkä sanoisin – ystävyydeksi kuviteltuja suhteita.

Todelliset ystävät ymmärtävät, että aina ei ehdi eikä jaksa, ja ovat olemassa vaikka yhteydenpito olisi vähäistä. Toki kiireistä huolimatta ystävyyden ylläpitoon tulisi nähdä edes vähän vaivaa – silloin todellinen ystävyys kestää kaikenlaiset elämänmuutokset.

Ystävyys perustuu kuitenkin vastavuoroisuuteen. Vastavuoroisuuden tasapaino voi olla uhattuna vaikka silloin, kun toisella osapuolella on vastoinkäymisiä ja toisella ei lainkaan. Tai toinen on aina se oksennusastia tai toinen ei koskaan saa olla heikoilla. Tai osapuolet ovat aivan eri elämäntilanteissa.

Vastavuoroinen tuki ja auttaminen ovat ystävyydelle tärkeitä. Ilman sitä ei kyseessä ole ystävyys vaan jotain muuta.  Jos ystäväksi nimetyn kanssa on paha olla – syystä tai toisesta – se ei ole ehkä ystävyyttä. Hyvässä ystävyydessä voi olla oma itsensä ja tuntea hyväksyntää sekä välittämistä. Tietty kaikenlaista voi olla hyvässäkin ystävyydessä. Niin kuin kaikissa ihmissuhteissa.

Joku tutkimus väitti, että ihminen tarvitsee elämässään säännöllistä liikuntaa, oikeanlaista ravintoa ja sosiaalisen piirin ympärilleen ja näin hän voi saavuttaa hyvän terveyden.

Uskon, että myös työpaikan sosiaalisella piirillä ja hengellä on väliä hyvinvoinnille. Näin Kalliola 100 -vuotena täytyy muistaa kiittää työntekijöitämme siitä, miten hyviä tyyppejä he ovat. Meidän kaltaisessa organisaatiossa töitä tehdään paljon myös oman persoonan kautta ja eri yksiköihimme onkin muodostunut aivan ihania pienyhteisöjä, joissa eri persoonallisuudet ovat hitsautuneet yhteen. Tätä sain todistaa viime vuonna, kun kiersin työvuoroissa eri yksiköissämme.

Mutta miksi joillakin ei sitten ole ystäviä? Miten ystäviä voi saada? Tai miten ystäväksi tullaan?

Yksinäisyys-keskusteluissa näitä teemoja sivutaan ja yritetään löytää vastauksia. Teennäiset vinkkilaatikot ”näin saat ystäviä”, joissa käsketään menemään harrastuspiireihin ja ryhtymään juttusille ihmisten kanssa, vaikka hiihtoladulla, ovat vaivaannuttavia. Ystävyys ei ole pelkkää ajanviettoa tai pulinaa, se on paljon enemmän. Siksi sen synnyttämiseen on mahdotonta antaa täsmäohjeita.

Ystävien kohtaamisiin sisältyy myös paljon sattumanvaraisuutta. Yksi asia on kuitenkin varma: jos et ole kiinnostunut toisesta tippaakaan, hänestä ei tule ystävääsi.

Moni järjestö puhuu itsestään yhteisöllisyyden alustana ja mahdollisten ystävyyksien rakentajana. Ainakin ajatus on kaunis. Kuinka totta se  on, en tiedä, vaikka todella moni kertoo osallistuvansa järjestötoimintaan juurikin sosiaalisten kontaktien takia.  

Olen seurannut sivusta erilaisten ihmisten ystävyyssuhteita ja -porukoita. Kaikki ne ovat omanlaisiaan. Niissä on omanlaisensa voimasuhteet, traditiot ja kirjoittamattomat säännöt.

Hauskin homma on ollut seurata yhden pentuni porukkaa, poikapuolisen tyypin – juurikin sen vilkkusilmän – ja hänen kaveriensa kaveriuraa.

Pojat ovat tunteneet parhaimmillaan lähes koko elämänsä ajan eli melkein 18 vuotta. He viettävät todella paljon aikaa yhdessä. He ovat lojaaleja toisilleen, he ymmärtävät, he tsemppaavat, he puolustavat, he kuuntelevat toisiaan, he nauravat yhdessä, he unelmoivat, he ovat läsnä toistensa elämässä – oikeasti, vahvasti ja aidosti. Tiedän jo nyt, että he tulevat pitämään yhtä myös aikuisena.

Kotoa opittua – ehkäpä. Ei tarvitse tarkkailla, kun yhden tuon vilkkusilmän kaverin isän kaveriporukkaa. Olen seurannut, kuinka siinä, jo lapsena tutustuneessa, ja nyt aikuisten miesten porukassa ollaan lojaaleja, ymmärtäväisiä, kannustavia, puolustavia ja kuuntelevia, he ovat läsnä toistensa elämässä – oikeasti ja aidosti. Toki eivät enää päivittäin, mutta vuosittain. He ovat olleet toistensa bestmaneja, lastensa kummeja ja työuralla suosittelijoita.

Vaimot ovat saattaneet vaihtua, mutta kaveriporukka on säilynyt. Se on hieno homma, oikea elämän voimavara.

Vanheneminen muuttaa ystävyyssuhteita. Kun lapset muuttavat pois tai viimeistään eläkkeellä vapaa-aika lisääntyy ja ystävien merkitys muuttuu toisenlaiseksi. Silloin tietysti toivon, että minulla olisi ystäviä jäljellä. Silti – vaikka en lähetäkään heille ystävänpäivätervehdyksiä ja muutenkin olen aivan liian huono pitämään yhteyttä kaiken kiireen keskellä.

Uskon, että tuo minun poikani poikaporukka on aikuisenakin edelleen kaveriporukka. He tapaavat kerran pari vuodessa; pelaavat lätkää, laskettelevat, laittavat ruokaa kimpassa tai mökkeilevät – samalla tavalla, kun nyt nuorina miehinä. Joskus heillä saattaa olla perhettä mukana, joskus ei. Tai ei voi tietää, voi vaan ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 11/100.

 

Tekijäksi Kalliolaan? Etsimme sovitteluohjaajaa

Kalliolan setlementti vahvistaa ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia. Edistämme yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta, puolustamme oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa sekä luotamme ihmisen ja yhteisön kykyyn kasvaa ja kehittyä. Visiomme mukaisesti rakennamme kestävää maailmaa, jossa naapuruus vahvistaa yhteistä ymmärrystä ja ihmisten keskinäistä kumppanuutta.

Kalliolassa tuotamme ainutlaatuisia setlementtiratkaisuja, olemme aktiivinen verkostodynamo sekä rohkea yhteiskunnallinen vaikuttaja. Meillä on noin 230 vakituista työntekijää, 300 tuntityöntekijää ja suuri joukko vapaaehtoistoimijoita.

 

Kalliolan Setlementti ry on käynnistänyt yhteistyössä THL:n kanssa Länsi-Uudenmaan toimialueelle sovittelutoimiston 01.01.2018 alkaen. Sovittelutoimisto sijaitsee Espoossa ja sivutoimipisteet Karjaalla ja Lohjalla. Sovittelutoimistoissa työskentelee neljä sovitteluohjaajaa, sovittelusihteeri ja sovittelujohtaja. Nyt haemme sovitteluohjaajaa Espoon toimipisteeseen, jonka osoite on Sinikalliontie 10

 

Oletko kiinnostunut tekemään merkityksellistä työtä ihmisten parissa?

Etsimme sinua sovitteluohjaaja Länsi-Uudenmaan sovittelutoimistoon Espoon toimipisteeseen.

Sovitteluohjaajan tehtävänä on vastata rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain mukaisen sovitteluprosessin kulusta, vapaaehtoissovittelijoiden rekrytoinnista, koulutuksesta ja ohjauksesta sekä yhteydenpidosta yhteistyöverkostoihin.

Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa (sovittelulaki 1015/2005) sekä hyvää kielitaitoa: suomi, englanti, ruotsi. Palkkaus G 26.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus-, tiimi- ja verkostotyöntaitoja sekä kokemusta työskentelystä sovittelutoimistossa. Toivomme, että sinulla on ajokortti ja mahdollisuus käyttää omaa autoa.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, työterveyspalvelut sekä säännöllisen ryhmätyönohjauksen. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti työstä nousevien tarpeiden pohjalta. Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Valitusta henkilöstä tehdään suppea turvallisuusselvitys.

Toivomme, että voit aloittaa työt 16.5.2019 tai sopimuksen mukaan.

Tiedustelut sovittelujohtaja Lars Rikberg puh. 050 4065885.

Lähetä työhakemuksesi ansioluetteloineen 19.3.19 klo. 17.00 mennessä osoitteeseen sovittelu@kalliola.fi

Tekijäksi Kalliolaan? Haemme Matarin nuorisokotiin yöhoitajaa

Kalliolan ylläpitämä Matarin nuorisokoti on laajentumassa kahden osaston lastensuojelulaitokseksi. Uusi yksikkö on valmistumassa Vantaan Myyrmäkeen maalis-huhtikuun 2019 aikana ja se tulee olemaan 7-paikkainen lastensuojelulaitos, joka tarjoaa sijaishuoltoa pääkaupunkiseudun kuntien sijoittamille 13-17-vuotiaille nuorille.

HAEMME NYT MATARIN NUORISOKOTIIN, MYYRMÄKEEN VALMISTUVAAN YKSIKKÖÖN YÖHOITAJAA VAKITUISEEN TOIMEEN MAALIS-HUHTIKUUSTA 2019 ALKAEN TAI SOPIMUKSEN MUKAAN.

Yöhoitajan tehtäviin kuuluvat nuorten hoito-, kasvatus- ja ohjaustehtävät, kirjalliset tehtävät, nuorisokodin päiväohjelman koostaminen, kauppatilausten tekeminen, ruuanlaiton esivalmistelut sekä muut kodinhoidolliset tehtävät. Lisäksi työnkuvaan kuuluu toiminnan kehittäminen yhdessä työryhmän kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (817/2015) annetun lain mukainen kelpoisuus (vähimmäisvaatimuksena tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto). Työ on pääsääntöisesti yövuoroa. Palkkaus on G22.

Edellytämme kokemusta yötyöstä, psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten kohtaamisesta, turvallisena aikuisena olemisesta, kykyä itsenäiseen päätöksen tekoon sekä sujuvaa suomen kielen taitoa.

Arvostamme lastensuojelutyön osaamista ja kokemusta, hyviä vuorovaikutus-, tiimi ja verkostotyön taitoja, kehittävää työotetta ja ymmärrystä lastensuojelun asiakkaiden osallisuudesta ja sen merkityksistä. Kalliolan työ perustuu setlementtiarvoihin, joiden mukaisesti edistämme yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta, puolustamme oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa sekä luotamme ihmisen ja yhteisön kykyyn kasvaa ja kehittyä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, työterveyspalvelut ja säännöllisen ryhmätyönohjauksen. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti työstä nousevien tarpeiden pohjalta. Käytössämme ovat myös kulttuurisetelit sekä muut Kalliolan henkilöstöedut.

Vapaamuotoiset hakemukset sekä ansioluettelot osoitteeseen: tuomas.tahvanainen@kalliola.fi

Hakemuksessa toivomme hakijan ottavan kantaa asiakkaiden osallisuuteen lastensuojelussa. Paikka täytetään, kun sopiva hakija löytyy.

Tiedustelut: Tuomas Tahvanainen, yksikön johtaja p. 045-77324918 / tuomas.tahvanainen@kalliola.fi 

Tekijäksi Kalliolaan? Tiirakallion nuorisokotiin haetaan ohjaajaa

Tiirakallion nuorisokoti tarjoaa sijaishuoltoa 10-17 –vuotiaille psyykkisesti oirehtiville lastensuojelun toimin sijoitetuille nuorille, joilla on erityisiä haasteita koulunkäynnin kanssa. Nuorisokoti on 14-paikkainen. Nuorisokoti sijaitsee Espoon Pellaksessa. Perhetyöllä ja perheiden mukaan ottamisella nuorisokodin toimintaan, on merkittävä rooli yksikön toiminnassa. Toimnnaallisuutta  hoito- ja kasvatustyössä  lisätään Tiirakallion nuorisokodissa tämän toimen myötä.

Tiirakallion nuorisokotiin haetaan ohjaajaa, jonka vastuualueena on toiminnallisuus.

Tehtäviin kuuluvat:

  • Toiminnallisuuden suunnittelu ja organisointi kahdelle osastolle.
  • Koko Tiirakallion (Ankkuri ja Luotsi) toiminnallisten ryhmien vetäminen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.
  • Nuorten vapaa-ajan toiminnan suunnittelu ja toteutus yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.
  • Toiminnallisten leirien ja retkien suunnittelu ja toteutus. Työ sisältää myös yksilötyöskentelyä nuorten kanssa.
  • Asiakkaiden hoito-, kasvatus- ja ohjaustehtävät, kirjalliset työt.
  • Lisäksi työnkuvaan kuuluu toiminnan kehittäminen yhdessä työryhmän kanssa.

Työ on iltapainoitteista ja työ voi sisältää viikonlopputyötä sekä yötyötä. Ohjaaja on osa Tiirakallion hoito- ja kasvatushenkilökuntaa.

Tehtävään edellytetään sosiaali- tai terveysalan tutkinto tai aiempi vastaava opistoasteinen tutkinto.

Toivomme kokemusta työskentelystä sijaishuollossa, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä ja verkostotyöstä.

Edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja sekä eri toiminnallisten menetelmien osaamista ja innostavaa asennetta. Aito ja rohkea nuorten kohtaamisen taito on keskeisimpiä taitoja työssä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, työterveyspalvelut ja säännöllisen ryhmätyönohjauksen sekä Smartum kulttuuri- ja liikuntasetelit. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti työstä nousevien tarpeiden pohjalta.

Työtehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504 / 2002) mukainen rikosrekisteriote. Työ alkaa sopivan henkilön löydyttyä aikaisintaan 4.3.2019 tai sopimuksen mukaan ja on voimassa toistaiseksi.

Tiedustelut: Nuorisokodin johtaja, Antti Sadeharju, p.040 450 9213

Vapaamuotoiset hakemukset 28.2.2019 mennessä osoitteiseen:

antti.sadeharju@kalliola.fi

100 tarinaa: Tekoälyllä voittoon

Minä luotan koneeseen monessa monimutkaisessa asiassa enemmän kuin vain yhden ihmisen kykyyn arvioida, jäsentää ja tehdä johtopäätöksiä. Koneella tarkoitan ehkä tekoälyä. Tai jotain sellaista. Minä en ole mikään tekoälyn, koneoppimisen ja digitalisaation asiantuntija. Mutta minä uskon siihen silti. Vakaasti.

Uskon, että teknologia pelastaa meidät. Kaikelta. Samalla se muuttaa kaiken. Siis ihan kaiken.

Aika monella alalla asiat ovat jo muuttuneet. Ja aika monella alalla eivät ole. Tai siis: eivät vielä ole. Ehkä isoimmat murrokset ovat tapahtuneet teollisuudessa, finanssi-, media- ja terveysalalla.

Tai oikeammin: lähes kaikkialla muualla mutta ei sosiaalityössä. Siinä työssä, jossa ihminen arvioi toista ihmistä ja hänen tarpeitaan.

Olen elänyt aikana, jolloin pankista nostettiin rahaa kassaneidin laskiessa setelit ja kolikot tiskille, muistan ajan, kun pankkikirjaa ei  enää täytetty käsin, vaan syötettiin koneeseen, samoin muistan pankkiautomaattien tulon, puhelinpankin alkusysäyksen ja niin edelleen.

”Oletko tulossa vai menossa”, kysyttiin. ”Tosi on”, vakuutettiin. Ne oli sellaisia aikoja. Jos silloin olisi ollut tekoäly käytössä, niin olisiko ihan älyttömien lainojen ottaminen voitu estää?

Olisiko kone osannut ennustaa laman? Ja pelastaa monet ihmiset henkilökohtaiselta konkurssilta?

Nykyisin minä maksan Mobile Paylla ja kaikki pankkiasiat hoituvat sähköisesti. Kännykkä on paras pankki.

Tänä syksynä tarvitsin pienen lainan kesäpaikan kunnostukseen. Tein mobiilissa hakemuksen ja muutamassa minuutissa kännykkään kilahti päätös, että laina voidaan myöntää. Tarkemmin paperit täytettiin ja allekirjoitettiin netissä. Kaikki kävi sutjakasti. Ei hakemusta pankkineiti käsitellyt – tekoälyllä mentiin. Toki loppusuoralla ihmisetkin ottivat asiaan kantaa: minä itse ja joku pankkihenkilö.

Terveydenhuollossa on todettu, että tekoälyn ja ihmisen kombo tekee parempia diagnooseja ja päätöksiä.

Tekoäly lisää hoitovarmuutta vähentämällä intuitioon pohjautuvan päätöksenteon merkitystä mahdollistamalla suurten, ihmisaivoille mahdottomien tietomassojen käsittelyn. Mitä enemmän tietoa, sitä parempia tuloksia. Toki ihmistäkin tarvitaan. Ihminen loppupeleissä tekee tekoälyn. Ihminen seisoo algoritmien takana.

Tekoälystä on moneen. Ja se on mahtavaa. Silti monia pelottaa. Toki syystäkin. Olisiko Donald Trump valittu presidentiksi ilman tekoälyä?

Sosiaalipalveluiden puute tekoälyhyödyntäjänä on kuitenkin outo homma.

Usein toki vedotaan eettisiin näkökulmiin. On vaarallista, jos ihmisiä ryhdyttäisiin luokittelemaan ja määrittelemään taustansa ja historiansa valossa. Näin väitetään.

Mikä siinä sitten on niin pelottavaa? Tai vaarallista? En ole varma, mutta ei ehkä mikään. Toki aika epämääräistä moni asia voisi olla. Epämääräistä siksi, että sosiaalityössä moni asia on kvalitatiivista – tulkintaa ja vailla todellisia mitta-asteikkoja. Tieto perustuu ihmisen arvioon ja määrittelyjen menetelmät eivät ole yhdenmukaisia.

Esimerkiksi joissakin kunnissa on käytössä ns. huoli-ilmoituskäytäntö. Huoli-ilmoitus on mekanismi, jossa kuka tahansa voi ilmaista huolen lapsesta, vanhuksesta tai muusta kuntalaisesta. Huoli voi olla melkein mitä tahansa: ”Vanhus ei syö, nuori juo, isä huutaa, äiti sekoilee”. Ilmoituksen pohjalta virkakaarti sitten päättää ryhdytäänkö johonkin vai ei. Tämä data voisi olla mielenkiintoista arvioitavaa tekoälyn avulla. Mutta mitä se lopulta kertoisi? En tiedä. Eikä tiedä ehkä kukaan muukaan. Mutta olisiko joku valmis kokeilemaan?

Järjestimme Kalliolassa setlementtityön juhlapäivän eli Sipinpäivän sekä tämän 100-vuotis juhlavuotemme kunniaksi seminaarin, jossa pohdimme tätä tekoälyä sosiaalipalveluissa. Puhujina olivat mm. professori Krista Lagus sekä tietojohtaja Matti Ristimäki, joka on ollut vahvasti mukana kenties Suomen ensimmäisessä kokeilussa, jossa tekoäly ja sosiaalipalvelut liitettiin isosti yhteen. Kokeilu tehtiin Espoossa ja sen tavoitteena oli oppia ennustamaan lastensuojelun asiakkuutta.

Tuosta kokeilusta Espoo sai myös kuraa niskaansa ja joutui puolustuskannalle, kun se halusi olla edelläkävijä ja hyödynsi olemassa olevaa dataa sosiaalityönsä kehittämistyökaluna.

Kokeilussa koko Espoon sosiaali- ja terveystieto ja varhaiskasvatuksen asiakkuusdata vuosilta 2002-2016 heitettiin myllyyn, jota pyöritettiin isona massana. Lopputulos oli: Teknologian avulla yhdistettyä dataa voidaan hyödyntää palveluiden kehittämisessä ja kohdentamisessa. Syy tähän on yksinkertainen. Tekoäly kykeni yhdistämään tietoja perhekohtaisesti ja samalla löydettiin nopeasti ne perheet, jotka tarvitsevat apua ja tukea.

Tekoäly löysi muun muassa noin 280 tekijää, jotka ennakoivat lastensuojelun asiakkuutta. Mikään tekijä ei yksin ole riski, mutta useamman tekijän yhtäaikainen esiintyminen voi olla.

Miksi sosiaalipalveluissa ei voitaisi hyödyntää sitä kaikkea dataa mitä on tarjolla meistä ihmisistä? Meidän kaikkien kaikenlaisia tietoja löytyy äitiysneuvoloista, päivähoidosta, kouluista, harrastuksista, kaupoista, kirjastoista, pankeista ja niin edelleen.

Tähän tiedon keräämiseen voisi ottaa sitten eettiseksi ohjenuoraksi tilaisuudessamme puhuneen professori Krista Laguksen ohjenuoran siitä, miten vanhustenhuollon kriisi voidaan korjata tekoälyn avulla:

”Laittaisin tekoälyn kuulemaan ja kuuntelemaan ihmisiä.”

On näissä tietysti omat haasteensa. Suurin ongelma on kirjaamisen laadussa. Kun ihmiset tekevät kirjaukset omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan, ei lopputulos ehkä anna sitä relevanttia tietoa.

Vai mitä luulette, kun neljä eri neuvolantätiä on kirjannut minun neljän lapseni 8. kuukauden neuvolatarkastuksesta seuraavasti:

”Rauhallinen tyttö. Kasvaa tasaisesti. Käsien käyttö ikätasolla. Näkö ja kuulo normaali. Iho hieno.”

”Hyväntuulinen ja tyytyväisen oloinen poika. Hyvin kasvaa. Kehitys vastaa ikätasoa.”

”Virkeä ja touhukas poika. Kasvaa tasaisesti. Pyörii ja kierii jäntevästi.”

”Ilonen, touhukas poika. Konttaa vauhdilla. Syö ja kasvaa hyvin.”

Voisiko näistä rakentaa jonkun algoritmin? Vetää johtopäätöksiä? Kehittää sosiaalityötä?

Mitä tapahtuisi, jos tekoäly lähtisi etsimään johonkin sosiaalityön osa-alueeseen vastausta esimerkiksi neuvolakortin kirjauksista? No, ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 10/100.

 

 

 

 

100 tarinaa: Onko oikeudenmukaisuutta olemassa?

Kun opiskelin nousukaudella 80-luvun lopussa, jouduin rahattomana käymään sossussa. Sain kylmää kyytiä. Ei tullut rahaa. ’

”Lopeta opinnot” oli sossun neuvo. ”Mene töihin”, sanoi täti.

Syy fatta-vierailuun oli palkaton harjoitteluni. Normisti paiskoin hommia ja sain rahaa, jolla elin, mutta harjoittelun aikana en pystynyt tienaamaan. Tyhjin käsin lähdin ja mietin mitä ihmettä pitäisi tehdä.

Harjoittelupaikassa itkeä tirautin ja valmistauduin ilmoittamaan, että lopetan harjoitteluni siihen. No, pomoni, eli Pyykkösen Veikko, kysyikin mikä mieltä painaa. Kerrottuani tilanteen, hän totesi järjestävänsä harjoittelijan palkan taannehtivasti maksuun.  Silloin mietin, että tuollaisia tyyppejä toivoisi tähän maailmaan enemmän. Oikeudenmukaisia. Ja inhimillisiä. Ja toisen asemaan asettuvia. Niin ja kaiken päälle ratkaisukeskeisiä.

Tänään eletään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää. Vuonna 2007 YK:n yleiskokous julisti helmikuun 20. päivän kansainväliseksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päiväksi (World Day of Social Justice). Päivän tehtävänä on tehdä näkyväksi yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus. Jokaisesta yhteiskunnasta löytyy epäoikeudenmukaisuutta. Jokainen yhteiskunta on epäoikeudenmukainen jollekin ryhmälle, väestönosalle tai ihmiselle.

Mitä sosiaalisella oikeudenmukaisuudella sitten tarkoitetaan? Se voidaan määritellä ihmisten mahdollisuudeksi saavuttaa täysi potentiaalinsa yhteiskunnassa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitteellä viitataan reiluuteen ja molemminpuoliseen vastuuseen: ihmiset ovat vastuussa toisistaan ja kaikkien vastuulla on varmistaa, että ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua elämässä.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on ensisijainen periaate, joka takaa rauhallisen ja menestyksekkään yhteiselon maailmassa.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu edistämällä sukupuolten välistä tasa-arvoa, alkuperäiskansojen ja maahanmuuttajien oikeuksia sekä poistamalla esteitä, joita ihmiset kohtaavat sukupuolensa, ikänsä, rotunsa, etnisen alkuperänsä, uskontonsa, kulttuurinsa tai vammansa takia.

Valitettavasti sosiaalinen oikeudenmukaisuus on aivan liian monelle ihmisille edelleen vain kaukainen haave.

Äärimmäinen köyhyys, nälkä ja ihmisoikeuksien rikkominen ovat osa nykypäivää. Kysymys on maailmanlaajuisesta ilmiöstä. Mutta onko köyhyys Helsingissä jotain muuta kuin Johannesburgissa, nälkä Venäjällä erilaista kuin Jemenissä, ihmisoikeusrikokset toisenlaisia Unkarissa ja Syyriassa?

Epäoikeudenmukainen kohtelu yksilötasolla satuttaa ja tuntuu eri tavoin eri puolella maapalloa. Ihminen on yhteiskuntansa ja päätöstentekijöidensä armoilla, jollei osallisuutta tueta ja mahdollisteta. Kysymys on globaalista välittämisestä.

Sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa on kyse muustakin kuin eettisestä velvoitteesta. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on kansallisen vakauden ja globaalin hyvinvoinnin perusta.

Jemenissä elää nälänhädässä lähes 15 miljoonaa ihmistä. Heillä on puutetta puhtaasta vedestä ja riittävästä ravinnosta. Syyriassa sananvapautta, liikkumisoikeutta, uskonnonvapautta ja poliittista vapautta on rajoitettu jo pitkään. Maa on raunioina sisällissodan vuoksi. Yli 17 miljoonan asukkaan maasta on noin puoli miljoonaa ihmistä menettänyt henkensä, noin 13 miljoonaa on hätäavun tarpeessa, yli viisi miljoonaa on lähtenyt maasta ja arviolta seitsemän miljoonaa on paennut taisteluita maan sisällä. YK:n pakolaisjärjestön mukaan kyseessä on aikamme suurin humanitäärinen katastrofi. Unkarissa – siis täällä Euroopassa, Suomen sukulaissielun maassa – rikotaan ihmisoikeuksia, poljetaan mediavapautta, halvennetaan oikeusvaltioperiaatetta ja kohdellaan vähemmistöjä epäkunnioittavasti.

Näiden esimerkkien äärellä omat kokemukseni Suomen 80-luvun sossusta saa täysin uudet mittasuhteet.

Tuosta sossu-sessiosta on nyt aikaa 30 vuotta ja on toki niin, että epäoikeudenmukaisuus ei ole kadonnut sossu-luukultakaan. Toki rätingit tehdään sovittujen kaavojen mukaan, mutta aina kaava ei kerro riittävästi siitä todellisuudesta, jossa ihminen elää. Ja se on epäoikeudenmukaista.

Olen silloin tällöin miettinyt miten minulle olisi käynyt, jos oikeasti olisin totellut annettua neuvoa ja lopettanut opinnot. Ei olisi hyvä heilunut, kun lama lävähti eteen pari vuotta myöhemmin. Miltä näyttäisi minun tulevaisuuteni tällä hetkellä. Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 9/100.

100 tarinaa: Lunta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta!

Olen kuullut monen sanovan, että mikä ilmastonmuutos. Höpö höpö. Ei tässä ilmasto mitään lämpene, kun meillähän on kunnon talvet. Näin voi kuvitella. Varsinkin silloin kun tuijottaa vain omaan napaansa.

Ja totta on, että tänä talvena on tullut lunta – todella riittävästi. Pakkasiakin on ollut. Mutta kun nyt – hiihtolomaviikoilla – aprikoi vuodenaikaa niin arvioisin: ”Huhtikuun puoliväli ja pääsiäistä ilmassa”.

En muista, että näin paljon lunta olisi ollut ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Se näkyy myös lumityöntekijöille ja niistä vastaaville tahoille. Kaupungeissa ollaan oltu suorastaan kusessa, kun on mietitty, miten ehditään aurata väylät nopeasti kulkukuntoon, missä järjestyksessä ja kenen toimesta. Entä mitä tehdään valtaville lumiröykkiöille, jotka tukkivat risteykset, jalkakäytävät, parkkipaikat ja ajoreitit?

Erilaisissa some-kanavissa on ollut kovaa polemiikkia huonosti tehdyistä lumitöistä. Suurin huuto on kuulunut ryhmästä, jotka itse kategorioisin ”mulla on oikeus ajaa mun autolla mihin vaan” -tyyppeihin. Useimmiten he ovat miehiä ja siinä keski-iän korvilla eläviä.

Vähiten ääntä pitävät kouluun tarpovat alakoululaiset, lastenrattaita päiväkotiin kärräävät äidit ja ihmiset, joilla ei enää ikänsä puolesta ole ajokorttia – jos siis sellaista koskaan on ollutkaan.

Nämä lapset, naiset ja ikäihmiset käyttävät ensisijaisesti kulkemiseen niitä jalkakäytäviä, joille on kasattu se kaikki lumi autojen ajoteiltä, jotta autolliset pääsevät kulkemaan. Ja autoilijat valittavat, ettei heidän tarpeitaan huomioida tarpeeksi. Hehän ovat tämän yhteiskunnan tärkeimpiä tyyppejä. Ja sen vuoksi tässä heidän mielestään tapahtuu suuri vääryys heille.

Olen eri mieltä. Minulta löytyy ymmärrystä lumiaurankuljettajille, jotka tekevät parhaansa painaessaan pitkää päivää. Minulta löytyy kärsivällisyyttä, itse autoilijana, ajaa kärrypoluiksi kavenneita ajoteitä pitkin. Minulta löytyy myös sympatiaa olemattomilla jalkakäytävillä eteneville kulkijoille. Lisäksi symppaan myös kaupungin katujen kunnossapidon pomoja. Ei ole helppo homma ratkaistavaksi.

Ainoa asia mitä en ymmärrä, on se, että tosi moni näistä ”mulla on oikeus ajaa mun autolla mihin vaan” -tyyppeistä sanoo, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa. Siitä olen jyrkästi eri mieltä heidän kanssaan.

Ilmastonmuutos on oikeasti olemassa ja se näkyy arjessa ja loppupeleissä – vaikka huonosti aurattuina väylinä.

Ilmastonmuutos on globaali haaste, jossa muutokset näkyvät sään ja ilmaston ääri-ilmiöinä: sataa kaatamalla, ei sada pisaraakaan, myrskyää hirmuisesti, on älyttömän kuuma, on jäätävät pakkaset ja niin edelleen. Lisäksi esimerkiksi Suomessa vuodenajat hämärtyvät tai ne alkavat muistuttamaan toisiaan, kun jouluaattona on samanlainen sää kuin juhannuksena.

Olen miettinyt usein, miksi ilmastonmuutoksesta puhutaan niin monimutkaisesti. Tietysti se on monimutkainen asia – niin kuin luontojutut aina, mutta miksi ilmiön selittämiseen ei voi vaan todeta: ”Maapallo ei kestä ihmisten tämänhetkistä elämäntapaa. Se voi huonosti ja oireilee äärimmäisinä sääilmiöinä.”

Ilmastonmuutosta pitää arvioida globaalilla tasolla ja riittävän pitkällä aikaperspektiivillä. Maapallon ilmasto on lämmennyt vuodesta 1880 lähtien 2010-luvun alkuun noin 0,85 astetta. Suurin osa lämpötilan noususta on tapahtunut viimeksi kuluneen kuudenkymmenen vuoden aikana. 1980-luvusta alkaen jokainen vuosikymmen on ollut edellistä lämpimämpi. Mittaushistorian aikana lämpimintä on toistaiseksi ollut vuonna 2016. En tosin tiedä vuoden -17 ja -18 tuloksia.

Mitä sitten? No, sitä että, jäätiköt sulavat ja kutistuvat hurjaa vauhtia. Esimerkiksi Grönlannin mannerjäätikön vuosittainen sulamisvauhti on noussut noin 35 miljardista 215 miljardiin tonniin ja Etelämantereen 30 miljardista 147 miljardiin tonniin.  

Ilmastonmuutoksen syy on kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä. Mikäli homma jatkuu nykytahdilla, nousee maapallon keskilämpötila tämän vuosisadan loppuun mennessä vajaasta kahdesta kuuteen astetta.

”Toi on tollasta viherpiipertämistä ja ituhippihommaa toi ilmastoasia.”  Näin minulle sanottiin joskus melkein 40 vuotta sitten. Valitettavasti moni sanoo niin edelleenkin.

Otsikossa yhdistin lumihommat ja tasa-arvon. Mitä tekemistä niillä on toistensa kanssa? Siis tasa-arvolla jättilumitöiden kanssa, muuten kuin auraus prioriteettina?

Naisten oikeus koulutukseen ja ehkäisyyn erityisesti Afrikassa ovat ilmastonmuutoksen hillinnän keskiössä. Afrikan väestönkasvu lisää ilmastonmuutosta ja aiheuttaa näin tulevina vuosina ongelmia. Siksi on pakko toimia.  Asia on tärkeä sekä ihmisoikeus- että tasa-arvonäkökulmasta.

Oikoen näin: kun naisten koulutus lisääntyy, lapsiluku laskee, ravintoa tarvitaan vähemmän, kulutus vähenee ja ilmastonmuutosvauhti hidastuu. Niin ja lumimassat Suomessa pienenevät ja sitten ihmiset pääsevät taas kulkemaan jouhevammin.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että en voi läimiä itseäni olalle ja kehua itseäni hyväksi ilmasto-ihmiseksi. Ajan autolla – vaikkakin hybridillä – päivittäin. Lisäksi asun isossa omakotitalossa, joka lämmitetään sähköllä.

Silti vihaan lumitöitä. Erityisesti tänä talvena tunteeni ovat käyneet kuumana. Minulle on tullut pienessä mittakaavassa samanlaiset ongelmat kuin Jan Vapaavuorelle Helsingissä. Lumi ei enää mahdu mihinkään. Sen takia symppaan pikkuriikkisen myös Stadin Jannea, vaikka lumimassojen mereen kippaaminen on typerintä ja lyhytnäköisintä ikinä. En tiedä ottaisiko naapuri lunta vastaan? Minun ja Helsingin? Ei voi tietää, voi vain ennustaa.

Tarinan kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 8/100.