Monthly Archives: heinäkuu 2019

Tekijäksi Kalliolaan? Hae sovittelun peruskurssille

Länsi-Uudenmaan sovittelutoimisto hakee uusia rikos- ja riita-asioiden sovittelijoita vapaaehtoistyöhön. Uusi sovittelun peruskurssi järjestetään vuonna 2021, mutta mukaan voit hakea jo nyt. 

Peruskurssin tavoitteena on antaa osallistujille perustietoa sovittelun lähtökohdista ja käytännöstä sekä virallisesta oikeusjärjestelmästä. Kurssi on laajuudeltaan n. 60 tuntia (josta 54 tuntia on lähiopetusta) ja vastaa n. 2,5 opintopistettä. 

Sovittelijana voi toimia henkilö, joka on suorittanut sovittelutoimintaan perehdyttävän koulutusjakson ja jolla muutoin on sellainen koulutus, taito ja kokemus, jota tehtävän asianmukainen hoitaminen edellyttää, ja joka on muutoin tehtävään soveltuva. Kurssille voi hakeutua kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö, jonka oma elämä on siinä tilanteessa, että voi ajatella vaativan vapaaehtoistyön sopivan itselleen. Ennen kurssille hyväksymistä ehdokkaat haastatellaan. 

Sovittelijan tehtävässä tarvitaan muun muassa seuraavia ominaisuuksia: 

  • kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa 
  • keskustelu- ja vuorovaikutustaitoja 
  • ajanhallinta- ja organisointitaitoja 
  • positiivisuutta ja tasapainoisuutta 
  • kykyä arvioida ja kehittää omaa toimintaa 

Vapaaehtoissovittelija ei saa toiminnastaan palkkaa, mutta kulut korvataan kiinteällä kulukorvauksella. 

Kurssi toteutetaan ilta- ja viikonloppukoulutuksina sekä käytännön sovitteluharjoitteluina. Mikäli haluat hakea peruskurssille, laita viestiä:  sovittelu@kalliola.fi tai ilmoittaudu tästä.

Sovittelutoiminta perustuu lakiin rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta (9.12.2005/1015). Tutustu sovittelutoimintaan tarkemmin täällä.

100 tarinaa: Kiitollisuus

”Kiitollisuus on tällä hetkellä se tunne, joka on ollut eniten pinnalla. Toissa vuonna sairastuin vakavasti syöpään. Jouduin hyväksymään sen, etten välttämättä elä kauhean vanhaksi.

Aluksi ne päällimmäiset tunteet olivat järkytystä ja surua ja pelkoa ja semmoista sekavaa fiilistä, mutta sen jälkeen se kiitollisuus on ollut suurin tunne tai se tunne, mitä on eniten sitten tuntenut. Jopa enemmän kuin pelkoa tai surua tai mitään katkeruutta.

Sairastuminen pysäytti näkemään sen ja teki selväksi sen, että on elänyt sellaista elämää kuin on halunnutkin elää. Että ei ole asioita, jotka olisi jäänyt kaduttamaan tai mistä tuntuisi, että olisi pitänyt tehdä toisin.

Sen myötä on todella havainnut, miten paljon hyviä asioita elämässä on. On ihania ystäviä, jotka välittää musta, ja joiden kanssa on tosi hauska olla. Mulla on ihana perhe ja sisaruksen lapset, jotka tuottaa paljon iloa. Mulla on innostava työ ja mukava koti ja paljon sellaisia harrastuksia, jotka tuottaa mielihyvää. Ja olen päässyt tekemään elämässä sellaisia asioita, joita olen halunnut: olen päässyt matkustelemaan ja vaikka sukeltanut tai kiivennyt vuorille.

Ehkä kuitenkin ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että on sellainen aviomies, joka on ollut tukena koko sen sairauden ajan. Ja jonka kanssa me ollaan saatu olla tosi pitkään yhdessä. Ja että hänen kanssaan on edelleenkin tosi hauska ja hyvä olla.

Ne on kaikki sellaisia asioita, mistä tunnen ihan valtavaa kiitollisuutta tosi usein.

Kiitollisuus tuntuu lämpimältä rinnassa ja ehkä hymynä huulissa ja joskus vähän sellaisina kosteina silminä. Sellaiselta, kun oivaltaa miten paljon hyviä asioita on ympärillä ja elämässä.

Ja vaikka kuolisin nuorena niin olen elänyt hyvän ja onnellisen elämän. Siitä tunnen sitä kiitollisuutta. Ja siitä on syytäkin tuntea kiitollisuutta.

Kiitollisuuden vastakohta on ehkä sellainen katkeruus. Ehkä kiitollisuutta synnyttää toisten ihmisten hyvyys tai välittäminen tai semmoinen. Toisten ihmisten teot, nehän on usein niitä, jotka kiitollisuutta synnyttää.

Olen miettinyt, miksi ei valitse sitä vastakohtaa tai miksei tunne katkeruutta siitä sairaudesta, vaan se saakin tuntemaan kiitollisuutta. Toinen vaihtoehto olisi tuntea katkeruutta – ja sitä olisi perusteltuakin tuntea – mutta ehkä sairaus on ennemminkin poistanut sitä aikaisempaakin katkeruutta.

Kiitollisuuteen liittyy varmaan joku tasapaino ja rauha sen oman elämän kanssa ja sen hyväksyminen, että kaikkea ei voi edes saada – eikä edes kuulu saada. Vaan on otettava se mitä elämä antaa ja hyväksyttävä se.”

~ Kirsi, 34

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 30/100.