Asiakastiedote: Koronavirus vaikuttaa toimintatapoihimme, luethan ohjeistuksen!

Hyvä asiakkaamme,

Koronaviruksen eteneminen vaikuttaa myös Kalliolan yksiköiden ja henkilöstön toimintaohjeisiin. Suhtaudumme tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella. Olemme tänään päivittäneet sekä sisäisiä että ulkoisia toimintaohjeitamme.

Kalliolassa pyrimme varautumaan koronavirukseen, ja tekemään tarpeelliset toimet, jotta voimme omalta osaltamme ennaltaehkäistä sen leviämistä. Eri asiakaskäytössä olevissa tiloissamme on tehostettu siivoamistoimenpiteitä ja henkilökuntaamme on muistutettu hyvän käsihygienian tärkeydestä.

Tiloissamme käy monia ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja taustoista. Toistaiseksi jatkamme toimintaa normaaliin tapaan, mutta seuraamme tilannetta koko ajan. Toivomme kuitenkin, että jos olet viettänyt aikaa altistuneen seurassa tai käynyt epidemia-alueella, et osallistu toimintaan yksiköissämme tartunta-ajan aikana tai jos sinulla on koronaviruksen oireita. Koronaviruksen oireisiin kuuluu muun muassa kuume, yskä ja hengenahdistus.

Näin pyrimme ennaltaehkäisemään taudin leviämistä julkisissa ja yhteiskäytössä olevissa tiloissamme. Lisäksi toivomme kaikkien kävijöidemme kiinnittävän huomiota hyvään hygieniaan eli pesettehän käsiä riittävän usein ja yskittehän turvallisesti suojaamalla hihalla tai paperilla suunne, jos yskitte. Tiloistamme löytyy myös desinfiointiainetta tarvittaessa.

Pyydämme, että minkä tahansa tarttuvan sairauden oireista kärsivät jäävät mieluummin kotiin tervehtymään kuin tulevat tiloihimme tartuttamaan muita.  Jos tiedät, että oma riskisi koronavirukseen on kohonnut edellisen käyntisi jälkeen, ilmoitathan siitä meille ottamalla yhteyttä työntekijöihimme.

Kiitos ymmärryksestä ja yhteistyöstä!