Author Archives: Terhi Leiniö

100 tarinaa ärtymys

100 tarinaa: Ärtymys

”Valitsin haastattelun tunteeksi ärtymyksen siksi, koska puhuin siitä just aamulla. Kiireestä ja ärtymyksestä. Usein ärtymys on ensimmäinen merkki semmoisesta, että on liian kiire tai alkaa väsyä, ja alkaa vastustamaan kaikkea. 

Ärtymys on mieto tunne, jos vertaa vaikka vihaan tai katkeruuteen tai joihinkin niiden tyyppisiin tuntemuksiin. Se on enemmän sellainen pintatunne. Se ei mene niin syvälle eikä se ota niin sielun päältä.

Ärtymykseen liittyy jollain tavalla adrenaliini ja kun adrenaliini menee elimistössä, se tuntuu vähän kaikkialla. On vaikea pysyä paikallaan, koska ärsyttää. Tai ainakin mun on: kädet huitoo tai tekisi mieli kävellä huonetta ympäri tai jotain muuta. On helppo ymmärtää, miksi jotkut ihmiset lähtevät lenkille, kun niitä oikein paljon vituttaa. Koska se varmaan helpottaa. En ole itse hirveästi sitä kokeillut, mutta voisin kuvitella, kun se adrenaliini jyllää, niin sen voimalla jaksaa juosta.

Ärtymyksessä on hyvää ja huonoa. Hyvää siinä on se, että se voi olla sellainen liikkeellepaneva voima. Tarpeeksi kauan, kun joku asia ärsyttää, niin sitten sille tekee jotain. Tai jos sama asia ärsyttää aina samalla tavalla, niin sitten sillekin tulee tehtyä jotain. Tai niin mä ainakin teen.

Kotioloissa mä osaan olla aika – joku vois sanoa – että aika inhottavakin. Omasta mielestä kekseliäs, kun mua ärsyttää. Esimerkiksi siinä, miten huomautan, kun mua ärsyttää ”kun joku muki on aina samassa paikassa miljoona kertaa” tai jotain muuta.

Yksi urheiluvalmentaja kertoi kerran, kun hänen teini-ikäinen tyttärensä oli aina paukuttanut huoneensa ovea, niin hän ei lopulta edes enää sanonut mitään, vaan kantoi sen oven kylmänviileästi vintille. Ei sitten ollut enää ovea mitä paukutella. Mulla on vähän samanlainen tapa, kun mitta tulee täyteen. Mä en välttämättä enää puhu mitään, vaan sit mä vaan toimin. Aikani jaksan sanoa ja sit kun en enää jaksa, mä vaan toimin. Ja olen ajatellut myös oman tyttäreni huoneen ovea. Että ehkä kannan sen vaan vintille. Ei ole sitten enää ovea mitä paukutella.

Se on jännä, miten omien vanhempien seurassa ärtyy paljon helpommin kuin yhtään missään muualla. Se varmaan liittyy jotenkin siihen, kun on pitkä historia, niin ne mittarit on tullut täyteen moneen kertaan – puolin ja toisin. Adrenaliinin lähtö liikkeelle on paljon matalampi kuin muiden ihmisten kanssa.

Äitienpäivänä somessa kiersi hauska video, jossa joku taantui teiniksi omien vanhempiensa seurassa. Se oli hauska. Katsoimme äitin kanssa videon ja tunnistimme kyllä tämän. Että erityisesti vanhempien kanssa ärtyy.

Yksi vähän pitkä tarina mulla on, kun oltiin meidän isän ja äitin  ja tyttäreni kanssa viime talvena käymässä Portugalissa ja mä lähdin sitten jo eläkeiässä olevan isäni kanssa kahdestaan retkelle. Mentiin Lissabonissa katsomaan Kristus-patsasta.

Siinä sitten tapahtui jo matkalla tosi paljon kaikenlaista: yksi matkamuisto tärähti asfalttiin ja meni rikki ja vuokra-autossa ei ollut renkaissa ilmaa. Mua ärsytti jo siinä vaiheessa, kun mun isä ei voinut siinä kohtaa ottaa miehenä vastaan apua. Mä sanoin, että menen englanniksi pyytämään paikallisilta, että jos ne auttaisi. Koska se laite, jolla laitetaan renkaisiin ilmaa, toimi jotenkin eri tavalla siellä. Mutta hänelle, suomalaisena miehenä, se ei käynyt. Nou, nou. Mä toin kuitenkin paikalle yhden paikallisen ja se auttoi. Siinä oli ollut kaikkea tällaista siis ensin.

Sitten me mennään tietulliin ja mä sanon isälle, että aja tota tiettyä vihreetä kaistaa pitkin. Sehän on ajanut niissä läpi Euroopan eli kyllähän se tietää käytännöt, mutta siinä tilanteessa se ajoi mun mielestä ihan tarkoituksella ja tahallaan, vähintään tietoisesti valiten toisenlaista vihreää kaistaa. Siinä luki portugaliksi ”asukkaille” eli se kaista on tarkoitettu niille, jotka asuu siellä.

Mä sanon sitten siihen, että ”Älä aja siihen, et ei siitä tuu yhtään mitään, et ei siitä tuu pääsee läpi”. Se ajaa vaan siihen ja me jäädään jumiin sellaseen tilanteeseen ja ne puomit menee meidän edestä kiinni ja noin tuhat portugalilaista tuuttaa meille ja tööttää ja raivoo ja nousee autoista, kun me ollaan tientukkona siellä.

Mä huudan meidän isälle, aika suhteellisen ärtyneenä, että ”Anna nyt käteistä rahaa, jotta mä pääsen lunastaa meidät ulos tästä”. Mä loikkaan autosta pois ja loikin sit vähän vaarallisestikin eri autokaistojen ja tietullin porttien välistä yhdelle puomille selittämään semmoselle portilla työskentelevälle sedälle englanniksi, että voisitsä tulla auttamaan. Se setä ei voi siltä toiselta portilta avata toista porttia eikä myöskään lähteä siltä seisomalta sinne meidän portille. Niin siinä me venataan sitten sitä setää. Kiusallisen pitkään. 

Meidän isä takoo sitä rattia kiroillen ja mä vaan huudan, että ”Turhaan sä taot sitä rattia, mähän sanoin sulle, että älä mene sille väärälle kaistalle ja, että miksi sun piti mennä siihen”. Sit kun me lopulta selvittiin siitä, ja kun päästiin siitä pois, niin isä haukkui portugalilaiset, kun kuulemma Espanjassa on niin paljon paremmat opasteet, kun ne on sentään englanniksi ja kun Portugalissa ei ole. Ja kun suomalainen ihminen ei voi ymmärtää näitä hommia.

Sit mä en puhunut sille muutamaan tuntiin mitään, kun mua ärsytti niin paljon, kun se ei voinut mennä vaan sille kaistalle, vaikka mä sanoin sille.

Sitä oli tosi paljon ylipäätänsä sellaista ärtymystä samalla reissulla. Ehkä se on vähän semmosta, kun huomaa, että omat vanhemmat vanhenee, niin ärtymykseen liittyy vähän sellaista suruakin. Kun alkaa ymmärtämään, että ne alkaa olemaan enemmän ehtoopuolella, niin ei oikein osaa käsitellä sitä surua ja sitten ärsyyntyy.

Ärtymys ei ole maailmanlopun asia. Eikä ärtymys tunteena ole maailmanloppu vaan varoitusmerkki. Viha voi olla maailmanloppu – niin kuin rakkauskin voi olla. Mutta ärtymys ei ole maailmanloppu. Se on vasta vain varoitusmerkki.”

 

~ Terhi, 34 

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 35/100.

Kalliola 100 tarinaa läheisyys

100 tarinaa: Läheisyys

”Pidän positiivisista tunteista enemmän kuin negatiivisista. Kun mietin positiivisia tunteita, mietin perhettä ensimmäisenä. Rakkautta ja läheisyyttä.

Koen usein huonoa omatuntoa siitä, kuinka paljon aikaa pystyn viettämään tärkeiden ihmisten kanssa.

Tänä aamuna aamiaispöydässä juteltiin, että melkein viimeinen kurssi on alkamassa, että kohta tämä opiskeluni on ohi. Ihmettelin siinä sitten, mihin ihmeeseen kaiken vapautuvan ajan sitten käytän. Johon poikani sanoi: ”Sitten vietät enemmän aikaa meidän kanssa.”

On helpompi muistaa hiljattain tapahtuneita tapahtumia, vaikka isompiakin juttuja voisi menneistä tapahtumista löytää. Elämä kyllä pyörii perheen ympärillä. Meillä on yksi poika, joka tuntuu ehkä keskimääräistä arvokkaammalta, koska hän oli kauan odotettu ja toivottu.  

Hänen kanssaan läheisyys on sellaista yksinkertaista läsnäoloa. Tulee mieleen, kun katsotaan jotain leffaa ja hän tulee sohvalle viereen köllimään.  Juurikin tässä mietin, kuinka kauan menee, ettei hän enää tee sitä. Tule siihen viereen. Mietin, että sitten pitää keksiä jotain muuta.

Läheisyys tuntuu tässä sydämen tienoilla, keskellä ja se säteilee lämpöä. Fyysinen läheisyys on samalla henkistä läheisyyttä.

Läheisyys on – tunne, joka tulee siitä kun saat olla ihmisten lähellä, jotka ovat sulle tärkeitä. Tunne, josta sulle tulee hyvä mieli ja olo. Sitä se läheisyys on.”

~ Eero, 41

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 34/100.

100 tarinaa intohimo

100 tarinaa: Intohimo

”Intohimo on sellainen asia, josta ihmiset ei yleensä puhu. Johtuen siitä, että se on sellainen hämärä tunne. Ensinnäkin intohimo voi olla tunne tai toiseksi idea. Idea vaikka siitä, millä tavalla ihmiset suhtautuvat työhönsä. Puhutaan, että joku suhtautuu intohimoisesti työhönsä ja näin.  

On tärkeää, että ihmiset omassa elämässään miettisivät, mitä se intohimo on. Koska se voi olla sellainen voimavara. Intohimo voi sillä tavalla olla tärkeää, että se tuo vastapainoa sellaisille keskiluokkaisille hyveille, joissa on sitten kaikkea muuta kuin intohimoa.

Intohimoa kuvataan perinteisesti esimerkiksi kirjallisuudessa, että se olisi jotakin paloa. Joo, se voi olla paloa. Esimerkiksi kun kuvataan mentaliteetteja kuten vaikka kansallisia mentaliteetteja. Voidaan kuvata vaikkapa eteläamerikkalainen, argentiinalainen tango. Se on intohimoinen tai sitä voi tanssia intohimoisesti. Siinä se tulee – se perinteinen tapa ajatella.

Mä ajattelisin, että intohimo voisi olla myös analyyttisempaa ja kytkeytyä jotenkin merkityksellisyyteen. Että kun jokin asia tuntuu merkitykselliseltä ja se herättää tunteita, joten se on niin kuin intohimoa. Se yhteys sen asian ja sen tekemisen tavan kanssa.

Musta tuntuu, että intohimo voi tuntua vähän niin kuin kaikkialla kehossa. Intohimo on just sellainen, että se voi olla iloa ja surua samaan aikaan. Tai varmasti näin onkin. Jos ajattelee vaikka rakkaussuhdetta, johon intohimo usein liitetään. Niin siinähän intohimo tuottaa usein harmia ja se voi usein tuottaa epätoivottuja asioita. Niinku vaikka – no, kun vaikka sitä rakkaussuhdetta ajattelee, niin ihmiset sanoo, että niillä oli intohimoinen suhde jonkun muun kuin oman kumppaninsa kanssa. Eli siihen voi liittyä tällainen petos ja silloin se ei tunnu kovin hyvältä ja sillä voi päätyä satuttamaan muita ihmisiä.

Luulen, että intohimossa on mulle sen takia jotakin tosi tärkeää, koska olen aina ajatellut, että jos mulla on intohimoa, niin mulla on merkitystä. Siis niin kuin kaikissa asioissa. Ihmissuhteissa, työssä – siinä ne mulle tärkeimmät tulikin. Tai mun oma harrastus – toi kuntosaliharrastus, mitä oon tehnyt. Niin mä olen ajatellut, että sitäkin täytyy tehdä jotenkin intohimoisesti, jotta se olisi tärkeätä ja merkityksellistä.

Mä oon aina ollut sillä tavalla hyvin oman tien kulkija. Mun on pitänyt aina löytää joku merkitys kaikesta mitä mä teen. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun olin menossa armeijaan ja mulle tapahtui sellainen herääminen, että mä en halunnutkaan mennä sinne enää. Sellainen tyyppi, jonka mä tunsin siihen aikaan ja joka oli Aseistakieltäytyjäliiton edustaja, selitti mulle miksi se armeija ei ole ainut oikea vaihtoehto, vaan miksi voi valita toisin. Hänellä oli omassa puheessaan tällainen hyvin intohimoinen sävy. Mä sanoinkin hänelle, että ”sinä suhtaudut asiaasi hyvin intohimoisesti.”

Ja oikeastaan siinä kohtaa mä päätin, että mä en mene armeijaan ja menin lopulta siviilipalvelukseen ja päädyin Aseistakieltäytyjäliiton listoille levittämään papereita, joissa kerrottiin armeijasta enemmän. Ja yhtäkkiä mulla alkoi 19–20-vuotiaana tällainen aktivistin ura hetkeksi. Siitä lähtien siitä on tullut mun tapa suhtautua yhteiskunnallisiin asioihin eli ne herättää tunteita ja ne herättää intohimoja asioihin puolesta tai vastaan. Vaikka se loppui ja muuttui toisenlaiseksi intohimoksi. Mutta se oli mun intohimon hetki. Tai yksi näistä hetkistä.

Sillä hetkellä löysin identiteettini laajemminkin. Se oli sellaista aikaa, että tuli poliittisia mielipiteitä ja näin. Se oli sellaista itsensä löytämisen aikaa. Negatiivista se oli siinä mielessä, että musta tuntui, että en toimi niiden odotusten mukaan mitä multa odotetaan. Esimerkiksi osa mun perheestä odotti, että mä meen armeijaan ja siinä kohtaa tuntui, kun mä toimin näiden omien inhohimojen mukaan, että sitten mä en toimi toisten odotusten mukaan. Siinä on tämmöinen ristiriita.

Intohimo jakaa ihmisiä. Se jakaa elämäntyylejä, se jakaa ihmisiä, se jakaa ehkä ajanjaksoja ihmisten elämässä. Usein ajatellaan, että nuoruus on intohimon aikaa ja sitten alkaa ruuhkavuodet, jotka ovat keskiluokkaisuuden aikaa.

Kaikille tuttu romaani, Arosusi, jonka olen lukenut ja, joka on ehkä sellanen tärkeä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kirja. Siinähän intohimo asetetaan vastakkain tämmöisen porvarillisuuden kanssa. Keskiluokkainen elämäntapa edustaa sellaista järkevää elämäntapaa, jossa pidetään huolta terveydestä ja pidetään huolta, että rahaa riittää ensi vuonnakin ja tehdään asioita niin että ne ei herättäisi hirveän suuria intohimoja. Koska se intohimo on tietynlainen riski. Ja intohimo on sellainen mikä voi myös rikkoa kaiken.

Eli tähän romaaniin vedoten mä olen aina kokenut, että erityisesti nuorempana mun intohimo on ollut ihmissuhteissa sellainen jakava asia. Jossain vaiheessa mä esimerkiksi ajattelin, että tärkeintä esimerkiksi naisten kanssa suhteiluissa on se, että on kivaa heidän kanssaan ja, että meillä on räiskyvää rakkautta ja seksiä ja näin. Ja mä ajattelin, että tällainen avoin suhde mahdollistaa sen intohimon ja kun multa kysyttiin, mikä on ihmissuhteesi perusta, mä vastasin että ”intohimo”. Se, että rakastaa rajusti ja tuntee elävänsä. Tämä on tällainen, mikä usein intohimoon liitetään: sä tunnet eläväsi jokaisena hetkenä ja sä voit jotenkin kauttaaltaan olla siinä.

Mikä on intohimon vastakohta? Hankala kysymys, koska kuten sanoin niin intohimossa on myös jotain järkevää ja analyyttista, kun se yhdistyy siihen merkitykseen. Intohimoton olisi yksinkertaisesti sanottuna valjua. Valju voisi olla oikea sana. Siinä hämää kuitenkin joku. Intohimon voi kääntää päälaelleen niin, että siitä tulee apatiaa. Nyt mä sen sanoin! Voiko apatia olla intohimon vastakohta. Niin se on. Apatia.”

~ Mies, 34

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 33/100.

Tekijäksi Kalliolaan? Haemme Matarin nuorisokotiin vakituista ohjaajaa

Kalliolan ylläpitämä Matarin nuorisokoti koostuu kahdesta yksiköstä. Molemmat yksiköt ovat 7-paikkaisia lastensuojelulaitoksia, jotka tarjoavat pitkä- ja lyhytaikaista lastensuojelun sijaishuoltoa pääkaupunkiseudun kuntien sijoittamille 13-17–vuotiaille nuorille. Toinen Matarin nuorisokodin osasto sijaitsee Vantaan Matarissa ja toinen on aloittanut toimintansa huhtikuussa Vantaan Myyrmäessä.

Haemme nyt Itäiselle osastolle ohjaajaa vakituiseen toimeen 16.9. alkaen tai sopimuksen mukaan.

Ohjaajan tehtäviin kuuluvat nuorten hoito-, kasvatus- ja ohjaustehtävät, perhe- ja verkostotyö, kirjalliset työt sekä kodinhoidolliset tehtävät. Kelpoisuusvaatimuksena on laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015), esim. sosionomi AMK. Työ on kolmivuorotyötä. Palkkaus on G 23.

Arvostamme lastensuojelutyön osaamista ja kokemusta, hyviä vuorovaikutus-, tiimi ja verkostotyön taitoja, kehittävää työotetta ja ymmärrystä lastensuojelun asiakkaiden osallisuudesta ja sen merkityksistä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, työterveyspalvelut ja säännöllisen ryhmätyönohjauksen. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti työstä nousevien tarpeiden pohjalta. Käytössämme ovat myös kulttuurisetelit sekä muut Kalliolan henkilöstöedut.

Haastattelut toteutetaan yksilö- tai ryhmähaastatteluina. Haastattelut järjestetään 27.-29.8.2019 klo 9-16 välillä Matarin nuorisokodissa osoitteessa Rekolantie 81, 01400 Vantaa.

Vapaamuotoiset hakemukset sekä ansioluettelot  lähetetään 19.8.2019 klo 8.00 mennessä osoitteeseen: tuomas.tahvanainen@kalliola.fi

 Hakemuksessa toivomme hakijan ottavan kantaa asiakkaiden osallisuuteen lastensuojelussa.

 Tiedustelut:

Tuomas Tahvanainen, yksikön johtaja p. 045-77324918 / tuomas.tahvanainen@kalliola.fi (lomalla 22.7.-18.8.2019). Tuomaksen loman aikana kyselyihin vastaa Sanna Mansikkaniemi, vastaava ohjaaja p. 050-4759565 tai sanna.mansikkaniemi@kalliola.fi

100 tarinaa: Pelko

”Mä olen ollut jo vuosia sellaisessa työpaikassa, jossa mä pelkään. Pelko on suuri möykky pallean kohdalla ja se painaa rintaa siten, että on vaikea hengittää.

Mä olen nyt 60. Mä olen aloittanut ensimmäisessä työpaikassani 12-vuotiaana ja siitä sitten olen kesät ja opiskelujen ohella työskennellyt eli mulla on työkokemusta varmaan ainakin 30-40 työpaikasta. Mut nykyään mulla on työpaikka, jossa mä pelkään ja se on sellainen tunne, mitä mä en ole koskaan aikaisemmin kokenut.

Olen ollut tilanteessa, jossa organisaation erittäin korkea johtaja haukkuu ja käyttäytyy täysin asiattomasti organisaatiossa minua korkeammalla olevaa henkilö kohtaan tai puhuu hänestä erittäin asiattomasti eikä henkilö ei ole edes paikalla. Haukkuu selän takana täysin.

Kokous alkaa niin, että menemme määrättynä aikana sisään. Kukaan ei tervehdi. Alussa minä tervehdin, mutta opin sitten, että kaikki liukahtavat vaan siihen pöydän viereen istumaan aivan hiljaa. Kukaan ei sano mitään, kaikki istuvat selkä suorassa. Tämä korkea esimies ei katso kertaakaan silmiin, vaikka olen vastannut hänen kysymyksiinsä. On ollut hirveän vaikea hahmottaa koska kokous alkaa ja loppuu. Olen tottunut siihen, että kokouksessa sanotaan: ”Hei, kiva että olette päässeet tulemaan” tai jotain small talkia aluksi. Samoin sitten kun kokous päättyy. Että ”Kiitos teille tai jotain”, jotta ymmärtää, koska kokous päättyy. Mutta ei. Se pitää arvata. Sitten joku ymmärtää livahtaa ulos ensin ja sitten kaikki livahtavat huoneesta sanomatta mitään.

Kaikki pelkäävät häntä ihan samalla lailla. Hän on tunnettu siitä. On käynyt niin että, kun esimiehen esimies näkee, että tulen siitä määrätystä huoneesta, hän kysyy, oliko hän hyvällä vai huonolla tuulella.

Hän on myös muutaman kerran soittanut. Näen puhelimesta, että nyt tämä henkilö soittaa minulle, niin menen ihan solmuun. Luulen, että se on sellainen paniikkihäiriö. Tulee hiki, paita kastuu ja on vaikea hengittää. Tämä kaikki tapahtuu muutamassa sekunnissa, koska – totta kai – vastaan puhelimeen ja yritän rauhoittaa itseäni, että ymmärrän mitä hän sanoo siellä puhelimen päässä. Semmoinen pelko.

Mä olen käynyt kuuntelemassa semmoista buddhalaisnunnaa ja hän on kertonut myötätunnosta. Se on auttanut paljon mua. Olen ajatellut, että tunnen myötätuntoa tätä ihmistä kohtaan, joka on niin kykenemätön kommunikoimaan muiden kanssa. Olen pystynyt rauhoittamaan itseni, kun mä olen ollut myötätuntoinen häntä kohtaan. Mun oma pelko häntä kohtaan laantuu ja olen pystynyt hillitsemään sen.

Johtuen varmaan siitä, mä luulen, että hän on ollut ystävällinen mua kohtaan. Hän on jopa nyökännyt pari kertaa, kun kokous alkaa ja melkein katsonut silmiin. Mä luulen, että hän on jollain tasolla hyväksynyt minut. Mutta totta kai, jos suoritan virheitä tehtävissäni niin varmasti ruoska laulaa. En sitä epäile, että hän lähtisi puolustamaan tai näkemään mitään myötätuntoa alaisiaan kohtaan. Mutta mulla itselläni on parempi olo, kun tunnen myötätuntoa häntä kohtaan

Pelon vastakohta on turvallisuuden tunne. Turvallisuus. Joo. Turvallisuus.

Meillä oli sellainen sijaisesimies, joka oli tosi tosi hyvä ihmisjohtaja. Hän oli ihan erilainen ja oli riittävän kauan, että hänestä näki erilaisia käytänteitä. Esimerkiksi, kun ei tunnettu toisiamme, hän pyysi kertomaan mistä urheilusta pidätte.

Mä sanoin, että tykkään kävellä joskus pimeässä semmoisella valaisemattomalla polulla ja mulla on ystävä mun vieressä. Meillä on otsalaput ja saattaa tulla tuiskua ja räntää. Ja me voidaan olla siellä metsässä ja me kävellään kovaa. Siinä on sellainen pelko tai jännitys, että liukastuu siinä lumella tai sohjossa. Kumpikin tuijottaa jalkoja. On turvallisesti yksin. Saa olla yksin, mutta turvassa. Saa olla rauhassa mutta turvassa. Se on mun mieliliikuntalaji.”

~ Ritva, 60

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 32/100.

100 tarinaa: Myötätunto

”Myötätunnon voi selittää yhdellä lauseella: Myötätunto on tunne, joka saa ihmiset tekemään oikeita asioita ja myös välittämään ja pitämään toisista huolta.

Mä en ehkä saanut lapsuudenkodissa niin paljon myötätuntoa kuin mitä olisin kaivannut. Mä olen vähän kadehtinut ihmisiä, jotka luonnostaan tuntevat myötätuntoa. Mä olen huomannut, että voi ehkä tehdä sellaisen valinnan, että voi tehdä toiselle ihmiselle jotain hyvää ilman, että tuntisi voimakasta myötätuntoa. Myötätunto on ehkä jotain semmoista, jota mä olen aina kadehtinut. Ihmisiä, jotka tuntee luonnostaan myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

Myötätuntoa on hankala kuvailla. Se vaatii pysähtymistä, että pystyy tuntemaan semmoista aitoa myötätuntoa. Se vaatii sitä, että kuuntelee ihmistä, että se myötätunto tulee esiin. Siitä tulee mieleen jollain tavalla vähän surullinenkin olo. Se on sellainen tunne, joka laittaa pysähtymään, mutta se myös vaatii pysähtymistä.

Olen huomannut, että myötätunto on myös se, joka auttaa ihmisiä rakentamaan luottamusta, että pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan. Se on hirveän tärkeetä.

Jos maailmassa olisi enemmän myötätuntoa, ihmiset tekisivät oikeita asioita sen sijaan, että he tekisivät väärin. Eivätkä ihmiset ajattelisi vain itseään. Myötätunto on sitä, että pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan, kun toisella ihmisellä on hankala olla.

Mä varmasti olisin mukavampi ihminen mun läheisilleni tai sellaisille ihmisille, joille sillä olisi merkitystä – siis sillä myötätunnolla. Myötätunnon tunteita toki tulee siis joka viikko ja niitä tilanteita, jolloin myötätuntoa on. Tulee mieleen kaksi esimerkkiä. Monesti ravintolassa käydessä mä tunnen myötätuntoa niitä tarjoilijoita kohtaan, jotka tekee raskasta vuorotyötä ja kantaa mulle ruokaa – josta minä maksan tietysti heille – mutta he tekevät aika kovaa työtä sen eteen. Tunnen heitä kohtaan myötätuntoa. Ja sitten mä tunnen myötätuntoa kotona vaimoa kohtaan, jos hänellä on vaikeata. Jos on jotain fyysisiä ongelmia tai muuta.

Myötätunto ei ole pelkkä tunne, vaan se vaikuttaa myös tekemiseen. Toki se on niin tilanteesta riippuva asia. Jos noita kahta esimerkkiä ajattelee niin tietysti tässä jälkimmäisessä esimerkissä, totta kai se vaikuttaa mun tekemiseeni. Ensimmäisessä esimerkissä ei ehkä vaikuta. Tai no, saatan ehkä jättää tippiä, jos on oikein mukava tarjoilija – ja ehkä vähän tavallista enemmän.

Eikö näin sanota, että kun ihmisellä menee hyvin, se äänestää kokoomusta ja kun sillä menee huonosti, se äänestää vasemmistoliittoa ja kun menee tosi huonosti, niin silloin rukoillaan jumalaa. Että, jos pystyisi aina riippumatta siitä, miten itsellä menee asettumaan toisen ihmisen asemaan.”

~ Jussi, 35

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 31/100.

Tekijäksi Kalliolaan? Etsimme yhteisövalmentajaa Vahvasti tukien -kuntoutukseen

Etsimme mukavaan ja kannustavaan joukkoomme yhteisövalmentajaa, joka vastaa Vahvasti tukien -kuntoutusmallin organisoinnista, toteutuksesta ja kehittämisestä osana yhteisövalmentajien tiimiä.

Vahvasti tukien -kuntoutuksessa tarjotaan päihdeongelmaisille rikosseuraamustaustaisille suunnattua avokuntoutusta. Vahvojen asiakkaat ovat sosiaalityön kentällä yksi moniongelmaisimmista ja haastavimmista asiakasryhmistä. Kuntoutus tapahtuu sekä ryhmässä että yksilökäynneillä. Yhteisövalmentaja tukee asiakkaitaan arkielämän taitojen hankkimisessa, ja tukee asiakkaita tekemään jatkosuunnitelmia rikoksettoman ja päihteettömän elämän tueksi.

Kriminaalihuollon tukisäätiö palkitsi Vahvasti tukien -kuntoutuksen viime vuonna Kriminaalihuollon palkinnolla. Lisäksi Vahvasti tukien  -kuntoutus sai myös Kalliolan sisäisen tunnustuksen hyvästä ja arvokkaasta työstään.

Tehtävät:

• Ryhmä- ja yksilökuntoutuksen organisointi ja toteuttaminen
• Kuntoutusmallin toteutuksen suunnittelu, kehittäminen ja arviointi
• Asiakastyön ja toimintamallin kehittäminen painottuen palveluohjaukseen
• Verkostotyö ja -tapaamiset; Rise-yhteistyö (ml. vankilainfot), YRE-verkoston jäsenyys
• Tiedotus ja viestintä
• Työyhteisön yhteis- ja kehittämistoimintaan osallistuminen
• Muut esimiehen osoittamat tilapäiset tehtävät

Tarvittavat tiedot ja taidot:

• Soveltuva tutkinto
• Kokemus marginaalissa elävien asiakkaiden kohtaamisesta ja auttamisesta
• Ryhmä- ja yhteisökuntoutuksen periaatteiden hallitseminen
• Rikosseuraamustaustaisten asiakkaiden kanssa tehtävästä työstä hankittu kokemus
• Ymmärrys vankiloiden toimintakäytänteistä ja rikosseuraamusjärjestelmästä
• Kyky tehdä monialaista verkostotyötä (järjestöt, vankilat, sosiaali- ja terveydenhuolto)
• Vahva päihdekuntoutuksen osaaminen
• Palvelujärjestelmän tuntemus ja halu pitää yllä palveluohjausosaamista muuttuvassa toimintaympäristössä
• Innostava, joustava ja kehittävä työote
• Oma-aloitteisuus ja kyky itsenäiseen työskentelyyn
• IT-osaaminen luetaan eduksi
• Suomen kielen hyvä kirjallinen ja suullinen hallinta

Lisätietoja: Alueellisen setlementtityön johtaja, Eekku Aromaa, p. 050 400 9857. Haku päättyy 17.7.2019 klo 16.00.

Hakeminen tapahtuu hakukirjeellä ja CV:llä. Palkka lähtökohtaisesti G28, voi myös esittää toiveen. Vahvoissa noudatetaan yleistyöaikaa. Kalliola noudattaa yksityisen sosiaalialan työehtosopimusta.

Kalliola-konserni on yhteiskunnallinen toimija, joka lisää pääomaa hyvälle elämälle. Konserni koostuu yhdistyksestä ja sen omistamasta osakeyhtiöstä. Vuonna 1919 perustetussa Kalliolassa tehdään setlementtiarvoihin pohjaavaa työtä, joka ulottuu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle sekä koulutus- ja sivistysalalle. Konsernissa työskentelee noin 200 vakituista työntekijää. Konsernin tuotot vuonna 2018 olivat noin 14 miljoonaa euroa.

 

 

Tiedote: Kalliolan klinikalle on avattu asumisyhteisö päihdekuntoutujille

Nurmijärven Nukarilla sijaitsevalle Kalliolan klinikalle on avattu uutena toimintona 9-paikkainen Vantala-yhteisö, joka tarjoaa päihdehuollon asiakkaille kuntouttavaa asumispalvelua.

Palvelulla vastataan lisääntyneeseen tarpeeseen päihteettömien ja toipumiskeskeisten asumispalveluiden kentällä.

”Havaitsimme Kalliolan klinikan Myllyhoito-kuntoutuksessa, että varsin usein päihdekuntoutujat tarvitsevat myös asunnon. Olemme pelkästään tämänkin vuoden puolella etsineet kuntoutusjakson aikana useille henkilöille asuntoa ja koemme, että asuminen on perustarve, jonka ihminen tarvitsee, jotta voi pysyä raittiina. Meillä sattui klinikalla olemaan tiloja vapaana, joten päädyimme perustamaan asumisyhteisön, jossa päihdekuntoutujat voivat asua”, kertoo Kalliolan klinikan johtaja Tuomas Maasio.

Maasion mukaan yhteisö soveltuu erinomaisesti niille asiakkaille, jotka tarvitsevat tukea siirtyessään laitoskuntoutuksesta pois, mutta eivät vielä ole valmiita täysin itsenäiseen asumiseen.

Vantala-yhteisö on suunnattu täysi-ikäisille miehille ja naisille. Asumispalvelun maksaa asiakkaan kotikunta tai asiakas itse. Palveluun hakeudutaan kotikunnan käytännöistä riippuen joko sosiaalitoimen tai päihdepalveluiden kautta.

Vantala-yhteisössä asuminen on tavoitteellista ja toipumiskeskeistä. Yhteisössä asutaan kodinomaisissa tiloissa. Jokaisella asiakkaalla on oma kalustettu huone, josta löytyy oma wc ja suihku.

Lisätiedot:

Tuomas Maasio, Kalliolan klinikan johtaja
tuomas.maasio@kalliola.fi tai p. 050 323 6696

Paula Rautoja, Kalliolan asumispalveluiden johtaja
paula.rautoja@kalliola.fi tai 050 465 3399

 

Kuvia Vantala-yhteisön tiloista: