Author Archives: Terhi Leiniö

100 tarinaa: Rakkaus

”Rakkauksia on erilaisia. Mä olen paljon miettinyt vanhemman rakkautta omaan lapseensa.

Näkisin ehkä sen rakkauden sellaisena ymmärryksenä. Tekisi se oma lapsi melkein mitä vaan: huonoa käytöstä tai rikosta tai väärinkäytöstä, niin niitä ei tarvitse hyväksyä, mutta lasta ei voi koskaan hylätä. Se on sun oma lapsesi.

Me olemme erilaisia ihmisiä ja vanhemman rakkaus on ymmärrystä ja arvostamista. Kaikkia tekoja ei voi ehkä hyväksyä. Ne voivat olla rangaistaviakin.  Jokainen on aina kuitenkin jonkun lapsi. Jokainen tekee virheitä ja virheistä pitää oppia. Sellainen inhimillisyys vanhemman rakkaudessa on olemassa.

Omaa vanhempaa sä et voi valita.

Mun perheessä oli perheväkivaltaa ja mun isä oli alkoholisti. Eli me ollaan äidin kanssa lähdetty kotoa öisin karkuun ja isä on koittanut ampua kotona.

Kun ensimmäisiä kertoja aloin kiinnostumaan pojista, niin mä olin huora. Mä en ollut enää hänen pieni tyttönsä. Kuri oli todella tiukkaa. Mullahan oli vielä aikuisella iällä – kun oli jo ajokorttikin – kotiintuloaika kello 22. Hänhän oli laittanut monta kertaa ovet lukkoon ja heittänyt kaikki vaatteet vaatekaapista ulos pakkaseen. ”Tänne ei ole tulemista, huora.”

Hän lähti ennen kuin kirjoitin ylioppilaaksi. Ihan vaan siitä syystä, että olin mennyt mummolaan, jotta saan lukea rauhassa kirjoituksiin. Hän teki päätöksen, että hän lähtee ja jättää kodin. Isä muutti pois ja äidille jäi kaikki talon velat ja kaikki.

Olen nähnyt viimeisen kerran isän – sillä tavalla perheenä – mun lakkiaisissa. Sitten lähdin siitä opiskelu- ja työelämään. Kun asuin Helsingissä, niin mun isä soitteli humalapäissään mulle. Kerran vielä kävin hänen luonaan kylässä uuden vaimonsa luona, mutta hän ei osannut yhtään suhtautua minuun. Se oli sellaista ”Onkos sulla huono näkö, kun sulla on silmälasit”. Semmoinen asenneongelma lapseensa.

Kerran kun hän soitti humalapäissään, ajattelin, ettei lapsen tarvitse sellaista kestää. Ei lapsen tarvitse. Ei tarvitse koko ikääsi kärsiä siitä, että vanhempi ei osaa rakastaa lastaan. Sanoin sitten, että tämä on nyt viimeinen puhelu.

Isä ei ole ollut minuun missään yhteydessä 25 vuoteen. Sitä olen miettinyt, että omasta mielestäni en ole tehnyt mitään sellaista, jotta en ansaitsisi hänen rakkauttaan, mutta jotain mä olen hänen silmissään tehnyt väärin, koska hän ei ole ollut yhteydessä minuun tai minun lapsiini. Hänen naisystävänsä on ollut yhteydessä. Ja hän on muistanut lapsiakin. Hän on ihan mukava ihminen.

Isä on aikuinen ihminen ja toivoisin, että voitaisiin unohtaa menneet ja mennä tästä eteenpäin. Muuten menee elinikä siihen, ettei asioista pysty keskustelemaan. Rangaistuksena tämmöinen on aika raskas. Aika rankka. Että poissuljetaan. Minuthan on suljettu suvusta pois. Tuomitaan, vaikka ei tunne, että olisi tehnyt jotain pahaa. Mulla ei ole mitään yhteyttä täteihin tai serkkuihin. Olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt FB:n kautta olla yhteydessä heihin.

Suurin ero muihin rakkauksiin on siinä että, omasta lapsesta et voi koskaan tehdä eroa.  Sä voit erota aviokumppanista tai vaikka ystävistä. Siinä on selkeä ero: Se on sun lapsi aina. Ja tavalla tai toisella pitäisi vaan yrittää elää yhdessä.  Sisarrakkaudessa on jotain samaa. Se on aina sitä omaa perhettä.  Sitä samaa lihaa ja verta. Ne on sun tukena koko elämän, vaikka tulisi riitojakin.

Mun lapset ovat kaikki erilaisia. Toivon, että osaisin käsitellä niitä yksilöinä. Osaisin ymmärtää, että heillä on niitä vahvuuksia ja osaisin ohjata vahvuuksien kautta. Jokaisessa on paljon hyvää – toki myös kehitettävää, mutta yritän olla menemättä se edellä.

Joka kerta kun omaan lapseen fyysisesti sattuu, vaikka ampiainen pistää tai olisi sille tulossa joku operaatio, joka tulisi sattumaan, mulle tulee jännä vihlaisu tai outo tunne tuonne sisälle. Ehkä se on sitä, että tää on mun lihaa ja verta, nyt siihen mun lapseen sattuu.

Kun mietin lasten kautta tätä päivää ja tulevaisuutta niin sitä toivoo, että fyysisitä kolhuilta tietysti säilyisi. Sitten tulee niitä henkisiä kolhuja, joita ei voi välttää. Se sattuu myös vanhempaan ja niitä miettii ja pohtii.

Vanhemman rakkaus ei lopu edes murrosikään. Sitä miettii miten osaa olla, jos lapsille tulee avioeroja tai sairastumisia tai onnettomuuksia tai heidän lapsilleen. Lapset on aina niin iholla ja niin lähellä. Se vaatii paljon, että osaisi niitä käsitellä. Jonkinlaista vanhemman rakkautta.”

~ Pauliina, 51

 

Tunnetarinan haastattelija & kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 28/100.

100 tarinaa: Sääli

”Sääli on kaikkein vaikein tunne. Sitä on vaikein käsitellä ja sen kanssa on vaikein toimia.

Sen takia olen sitä miettinyt monta kertaa.  Olen miettinyt sitä, miten sääliä voisi hallita, jos tulee tällainen tilanne. Mä olen miettinyt, että onko se tunne vai mikä se on?

Viimeisin hetki, jolloin olen tuntenut sääliä, oli se, kun tapasin yhden tuttavan. Sellaisen juuri eläkkeen kynnyksellä oleva naishenkilön, joka tekee töitä samalla alalla kuin minä. Hän kertoi mulle omasta työhön liittyvästä asiasta, sellaisesta vaikeasta asiasta. Tai jonka hän oli kokenut vaikeaksi. Ja mä kuuntelin häntä sitten. Hän koki, että hänen työkaverinsa olivat toimineet väärin häntä kohtaan.

Kun mä kuuntelin häntä, mulle tuli sellainen tunne, että ymmärsin niitä työkavereita. Sitä, miksi he olivat toimineet niin. Tunsin, että hän oli itse toiminut siinä tilanteessa väärin. En pystynyt sanomaan siitä hänelle. Ajattelin, että pahoittaisin hänen mielensä. Samanaikaisesti tunsin sääliä häntä kohtaan. Hyvin alkukantaista tunnetta: ”Kuinka sä et ymmärrä tätä asiaa. Sä olisit voinut itse vaikuttaa tähän tilanteeseen ja ajoit itsesi seinää vasten.”

Kuuntelin häntä, koitin myös vähän reflektoida, mutta huomasin, että hän oli niin puolustuskannalla. Sitten päätin, että mä lopetan ja olin hiljaa. En sanonut sitten mitään, koska luulen, että hän olisi ymmärtänyt mut väärin. Mä koin ja ymmärsin, että hän oli niin sen oman tunteensa vallassa, etten sitten uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Kuuntelin häntä, mutta samanaikaisesti tunsin sääliä häntä kohtaan, koska mä tajusin, että hän oli itse vaikuttanut siihen tilanteeseen enemmän kuin mikään muu.

Ne on hirveen hankalia tilanteita, kun tulee toista ihmistä kohtaan säälin tunne. Vaikka jossakin työtilanteessa, kun keskustelee päihdeongelmaisen tai sijoitetun lapsen vanhemman kanssa. Sellaisen, jolla on hirvittävän vaikea elämäntilanne. On hankalaa, jos se mun tunne kääntyy sääliksi jostakin syystä, kun hän kertoo sitä elämäntarinaansa.

Mä koen, että sitä on hirveän vaikeaa hallita omaa toimintaa, jos antaa säälin tunteelle vallan. Koko ajan pitäisi pysyä säälin tunteen yläpuolella niin ettei anna sille säälin tunteelle valtaa. Muutaman kerran olen senkin kokenut, kun sääli on saanut vallan. Kun on ollut todella vaikeita tilanteita ihmisillä ja ne ovat mua jollain tavalla koskettaneet niin syvältä. Olen jotenkin samaistunut tai kokenut niin vahvasti, ja sen takia säälin tunne on saanut vallan. Harvemmin niin on käynyt, mutta tunnistan kyllä, että joskus on niin käynyt ja kaikille on varmaan joskus käynyt niin.

Mä ajattelen niin, että pitäisi aina pystyä pysymään sen tunnemyrskyn yläpuolella. Sehän aiheuttaa sen, että menee toimintakyvyttömäksi.  Ja missään nimessä se tunne ei saa alkaa ohjaamaan sitä omaa toimintaa.

Sääli on hyvin alkukantainen tunne. Mun mielestä sääli liittyy hyvin läheisesti häpeään. Mä koen, että sääli ja häpeä on aika lähellä toisiaan. Ajattelen, että ne tulee sieltä varhaislapsuudesta tai jostakin syvältä – ne häpeän ja säälin tunteet. Niitä on aika vaikea kohdata ja käsitellä. Ne kulkevat käsi kädessä.

Mikähän säälin vastatunne voisi olla? Ehkä jotenkin, että sä et tunne mitään. Mikä sellainen tunne on ettet tunne mitään? Että on jotenkin niin kuin tunnekuollut. Se liittyy johonkin sellaiseen tunteettomuuteen, jolloin sä et tunne mitään. Sellaista tunnekylmyyttä ja kyynistymistä.

Sääli tuntuu jotenkin fyysisesti käsissä ja jalkapohjissa. En halua olla fyysisesti siinä läsnä ja mulle tulee silloin sellainen hyvin epämiellyttävä olo ja mulla saattaa kädet hikoilla tai jotain tällaista. Mä tunnen sen, kun joudun sellaiseen tilanteeseen, jossa mä tunnen häpeää, niin mulle tulee sellainen olo, että mä haluan vetäytyä tilanteesta pois.”

~ Mies, 55

 

Tunnetarinan kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 27/100.

Suomi Areena 15.7. Vapaaehtoisuus huomenna - keskustelutilaisuuden kuva

Tutkimus: Kolmasosa suomalaisista haluaa tehdä vapaaehtoistyötä nykyistä enemmän 

Noin kolmannes suomalaisista uskoo tekevänsä vapaaehtoistyötä nykyistä enemmän tulevaisuudessa. Vastaus selviää eri järjestöjen keväällä teettämästä 1000 suomalaista -tutkimuksesta. 

Kyselyn teettäneet järjestöt toivovat, että yhä useampi suomalainen saisi käyttää myös työaikaansa vapaaehtoistyön tekemiseen. Tällä hetkellä vain 12 %:a suomalaisista kertoo saaneensa käyttää työaikaa vapaaehtoistyön tekemiseen. 

”Vapaaehtoistyön tekeminen on ennen kaikkea arvovalinta. Tutkimuksissa on todettu, että työntekijän sitoutumista työnantajaan ei ratkaise pelkästään työstä saatu palkka, vaan ihmiset hakevat yhä enemmän työltään merkitystä ja vaativat työnantajalta vastuullisuutta. Ja meidän näkökulmastamme vapaaehtoistyö on mitä parhain vastuullisuusteko”, sanoo Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius 

Straniuksen mukaan suomalaiset ovat varsin ahkeria vapaaehtoistyön tekijöitä. Kansalaisareenan viime vuonna tekemässä aiemmassa tutkimuksessa puolet suomalaisista kertoi tehneensä vapaaehtoistyötä viimeisen vuoden aikana. 

Suomi Areena: Mikä on vapaaehtoistoiminnan arvo tulevaisuuden yhteiskunnassa? -keskustelutilaisuus 

Stranius on mukana keskustelemassa vapaaehtoistyön tulevaisuudesta myös Suomi Areenassa ma 15.7. klo 11.3012.30. Paikkana toimii Kaupungintalon piha. Tilaisuuden järjestävät Kansalaisareena, Kalliolan Setlementti, Helsinki Missio, Siskot ja Simot, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, Hengitysliitto sekä Golfliitto. 

Straniuksen lisäksi keskustelijoina tilaisuudessa ovat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, tulevaisuuden tutkija Aleksi Neuvonen sekä Lassila & Tikanojan yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen. 

Suomi Areenan keskustelutilaisuuden järjestävät järjestöt teettivät vapaaehtoistyöstä IROResearch Oy:llä Tuhat suomalaista -tutkimuksen, jonka tiedonkeruu tapahtui internetissä. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000 kappaletta 11.319.3.2019 välisenä aikana.  

Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.  

Lisätiedot:

Leo Stranius, Kansalaisareena, toiminnanjohtaja
puh. 040 754 7371 tai leo.stranius@kansalaisareena.fi

Terhi Leiniö, Kalliola, viestintäpäällikkö
puh. 050 559 9969 tai terhi.leinio@kalliola.fi

100 tarinaa: Ihailu

”Ihailu on niin kuin fanittamista. Mä fanitan Sannia, sitä laulajaa ja tubettaja Cessupetshopsia.

Me oltiin viime kesänä Tubeconissa, kun mä pääsin sinne äitin entisten töitten kautta. Heti kun me tultiin ovista sisään, niin Cessu oli siinä ja mä olin lähellä pyörtyä. Mä juoksin sen luokse, mutta mä en oikeen saanut sanoja ulos, niin äiti jutteli sen kanssa. Sitten mä halasin sitä ja meistä otettiin myös valokuva.

Ensimmäisen kerran mä tapasin Cessun, kun me oltiin Lanttilassa. Se on sellainen kirpputori Lahdessa. Cessu käy siellä aika usein. Me nähtiin Cessu ja kun mä tajusin, että se on se, mä menin kyyryyn ja mä olin ihan hiljaa. Äiti kysyi, että miten mä olen niin hiljainen. Vasta autossa mä sanoin äitille, että mulla on sulle vähän asiaa ja huusin: ”Se oli Cessupetshops!”

Tubeconissa kerroin sille sitten, että me ollaan tavattu aikaisemminkin.

Mä ihailen myös 6. luokkalaisia. Ne on tosi kilttejä ja tosi kauniita. Meidän luokalla ei ole vielä kummeja, kun ne tulee vasta 3. luokalla, mutta kutoset on vähän niin kuin koulukummeja. Niillä on tosi hienoja vaatteita ja ne pitää aina niin hienosti niiden hiuksia ja ne osaa meikata tosi kauniisti.

Mä saan meikata vasta yläasteella. Mulla on ruskea ripsiväri. Sitä saan vähän käyttää, mutta vain äitin luvalla. Kouluun sitä ei saa laittaa. 

Ihailu tuntuu jaloissa. Tekee mieli heti alkaa hyppimään.

Jos avaruusoliolle pitäisi selittää ihailu niin, ehkä alkaisin selittää, että jos niitten planeetalla olisi vaikka joku kuuluisa, vaikka lentolisko ja sitten se fanittais sitä.  Selittäisin, että ihailu on vähän niinku sama asia.”

~ Tyttö, 9

 

Tunnetarinan kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 26/100.

100 tarinaa: Rauha

”Rauha omana kokemuksena on ehkä jotakin sellaista tietoisuutta ja hyväksyntää omasta paikasta ja tilanteesta tässä maailmassa. Se on se tietoisuus ja ymmärrys siitä, että ympäristö ja elämä on sulle ymmärrettävää. Ja että rauha tulee siitä, että sä hyväksyt, että näin on. Ja toivottavasti myös tuntuu siltä, että näin on hyvä. Se tuottaa rauhaa.

Rauha tuntuu ehkä vatsassa, mutta niin päin, että se on itseasiassa enemmän tunteen puute kuin itse tunne. Se on se toivottu olotila, kun ahdistuksen tunne tai paino tai raskaus katoaa ja rauhallisuus tuntuukin tässä vatsassa tai rinta-alueella. Kun sisäinen paino ja raskaus puuttuu, se on aika kiva olotila.

Oman itsensä tunteminen on tärkeää. Mulla on sellainen kahden narratiivin ajatus siitä, milloin ihminen on onnellinen tai rauhallinen omassa elämässään: kun ulkoinen ja sisäinen minäkuva ja narratiivi ei eroa kovin paljon toisistaan. Hirveän helposti ihmiset ryhtyy rakentamaan kuvaa siitä, mitä kokee. Että minkälainen  tai minkä tyyppinen sinun pitäisi olla. Ja silloin sä et voi olla hirveen rauhassa, jos sulla on kovin iso ero näiden kahden narratiivin välillä. Sen takia se tietoisuus ja sellainen rehellisyys siihen olemiseen, että uskaltaa olla kokemansa kaltainen,  tuottaa rauhaa. Se on ehkä tunne rauhasta. Eli on tärkeää, että riittää omana itsenään, että saa olla oma itsensä.

Harmittavan vähän sellaisia rauhallisia hetkiä on ollut viime aikoina. Liian harvoin on pysähtynyt miettimään sitä omaa olemistaan. Sitä vaan touhottaa menemään ja rauhallisuus unohtuu ja puuttuu. Viimeiset neljä vuotta johtajana korporaatiossa on ollut aika työntäyteistä ja hektistä aikaa. Liian vähän on jäänyt aikaa itselle. Se on myös yksi syy, miksi olen vaihtamassa työpaikkaa. Että olisi enemmän aikaa itselle ja omaan rauhoittumiseen.

Siitä on itseasiassa aika kauan aikaa, että on saanut olla todella rauhassa. Mutta yhden hetken muistan: olin Kanarian saarilla tai jossakin turistikohteessa. Mä lähdin yksin haikkaamaan semmoisen kauniin järven ympäri.  Siellä ei ollut juurikaan muita ihmisisä ja sain olla yksin aika tuntemattomassa ja eksoottisessakin paikassa. Kiersin järveä ja huomasin sellaisen vahvan oman riittämisen ja läsnäolemisen kokemuksen – ehkä onnenkin kokemuksen. Hetken oli tosi hyvä olla. Se oli tosi rauhallinen tunne. Se varmaan liittyi siihen, että sai olla yksin mielenkiintoisessa paikassa, ja ei ollut kiire mihinkään.

Mä en varsinaisesti tykkää puhua tunteista. Olen introvertti ihminen. Ehkä se tulee sen introverttiyden mukana. En tykkää puhua itsestäni ylipäätänsä ja tunteet erityisesti on niin henkilökohtainen asia, että en halua yleensä jakaa niitä tai ajatuksia niistä kenenkään kanssa.”

~ Mies, 44

 

Tunnetarinan kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 25/100.

100 tarinaa: Pettymys

”Pettymys ei tunnu kivalta. Ei se tunnu missään kehon osassa. Eikä se ole niinkään konkreettinen tunne.

On eri asia, kun pettyy itseensä tai johonkin muuhun. 

Petyn itseeni, jos olen luvannut tehdä jotain ja en ole tehnyt sitä. Tai en ole tehnyt jonkun asian eteen tarpeeksi. Vaikka en olisi lukenut kokeisiin tarpeeksi tai vaikka olisin lukenut, ja silti saisin huonon numeron. Silloin petyn.

Jos pettyy itseensä, sitä reagoi eri tavalla kuin jos pettyy muihin. Jos olen pettynyt itseeni, niin se on tavallaan opetus, että pitää seuraavalla kerralla lukea paremmin tai toimia toisin.

Jos petyn itseeni, avaudun jollekin parhaista kavereista ja mä huomaan sen keskustelun jälkeen, että ei enää haittaa. . Parempi vaan nostaa pää pystyy ja jatkaa eteenpäin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi tai tekemätöntä tehdyksi.

Jos mä oon muihin pettynyt, joskus on parempi olla vaan ihan hiljaa. Olen oppinut, että jos on joku korkeammalla oleva henkilö, silloin on parempi olla vaan hiljaa. Vaikka sanotaan, että kaikki me ollaan samalla viivalla – niin se on oikeasti ihan paskapuhetta. Korkeammalla oleville henkilöille en sano mitään.

Kokemuksen ääni kertoo, että jos on pettynyt opettajaan, kannattaa olla hiljaa tai muuten tulee omaan nilkkaan. Silloin mä vaan purkaudun jollekin parhaalle kaverille. Se auttaa.

Olin viime syksynä ulkomailla ja kävin kansainvälisessä koulussa ja tulin Suomeen vähän ennen joulua. Mulle oli sanottu, ettei ole kokeita, mutta kun tulin joulukuussa Suomeen, mua odottikin viisi rästikoetta aiheista, joita mä en ollut opiskellut, ja joihin ei ollut mitään kunnon materiaaleja, jotta voisin lukea niihin kunnolla. Ärsytti, kun ei pidetty sovitusta ja petyin.

Olin myös pettynyt, kun sain esitelmästä vain 8-, vaikka se oli enemmän arvoinen. Tai hissan koe, jossa oli oikeat vastaukset, mutta pisteitä en saanut oikein, tai ope, joka laittoi myöhästymismerkinnän kolmen sekunnin myöhästymisestä. Sitten mä ajattelin, että ihan sama. Se on hetki, jolloin tulee vitutuksen tunne, joka tuntuu hetken ajan. Hetken ärsyttää, mutta sitten se menee vaan ohi. Ei sitä jotain vanhaa jaksa murehtia.

Jos on itseensä pettynyt, tulee vähän syyllinen olo. Tai riippuu mitä on tehnyt: jos on tehnyt väärin jotain toista henkilöä kohtaan, niin silloin tulee paha mieli ja syyllinen olo, kun toiselle tulee paha mieli. Mutta jos on itseensä pettynyt, vaikka huonon numeron takia, tulee syyllisyyden tunne, mutta ei mikään sellainen kauhea. Jos epäonnistuu, niin se tuntuu sellaisena ärsytyksen tunteena.

Jos olen pettynyt vaikka kaveriin tai perheenjäseneen, niin silloin mä sanon siitä. Mutta en mä halua haukkua, vaan mä haluan kertoa ja selittää, koska se toinen ei välttämättä tiedäkään, mitä se on tehnyt väärin. Silloin se saattaa ymmärtää, miltä se tuntuu ja se saattaa pyytää anteeksi. Ja kun olen sanonut sen, niin sitten se unohtuu. Ilmoitan sen niille: ”mä olen pettynyt suhun” ja kerron perustelut miksi ja mitä se toinen teki väärin tai sen syyn miksi olen pettynyt siihen.

Jos on muihin pettynyt, niin se tuntuu vähän vihana. On vihainen, tuntuu ikävältä, epäoikeudenmukaiselta, vähänhuomioidulta. Voiko sanoa kaltoinkohdellulta – vai onko se vähän raffi sana?

Pettymys on ohimenevää – vähän niin kuin vaikkapa palovamma tai ehkä paremminkin paperihaava. Se tulee ja hetken aikaa tuntuu ikävältä, mutta se menee ohi, koska se paranee nopeasti.

Se hetki, kun pettyy, tuntuu pahalta. Ensin tuntuu, että tästä ei yli päästä, mutta se menee ohi nopeasti. Viimeistään viiden tunnin päästä. Eikä se edes koko ajan tunnu, että pitäisi koko ajan itkeä ja kiljua. Parin tunnin päästä kaikki on ohi ja on taas ihan hauskaa ja kivaa.”

~ Koululainen, 15

 

Tunnetarinan kirjoittaja Heidi Nygren​ on Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Heidi kirjoittaa #seuraavat100 -juhlavuoden aikana 100 tarinaa ihmisistä, elämästä ja yhteiskunnasta. Tämä tarina on 24/100.

Tiedote: Kalliolan klinikka aloittaa oman kuntoutusohjelman korvaushoidon lopettaville

Opioidiriippuvaisten korvaushoidosta eroon pyrkivät ihmiset saavat oman päihdekuntoutusohjelman. Nurmijärvellä toimiva Kalliolan klinikka perustaa oman yksikön ihmisille, jotka haluavat lopettaa esimerkiksi Suboxone- tai Metadon -korvaushoidon.

”Korvaushoidon lopettaville ei ole ollut Suomessa vielä omaa kuntoutusohjelmaa, ja tähän asiakkailta nousseeseen tarpeeseen halusimme vastata”, kertoo Kalliolan klinikan johtaja Tuomas Maasio.

 Korvaushoidon lopettaville suunnattu päihdekuntoutus on suunniteltu yhteistyössä Helsingin kaupungin päihdehuollon jälkikuntoutuksen ja vertaistukijärjestö Suojatie ry:n työntekijöiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Maasion mukaan tämän yhteistyömallin ansiosta näyttää siltä, että Kalliolan klinikalle saadaan ensimmäiset korvaushoidosta irtautuvat asiakkaat jo kesäkuussa.

”Monet korvaushoidossa olevat ihmiset ovat ajan myötä päässeet takaisin työelämään ja heillä saattaa olla perhe, joka muutoin elää ihan tavallista elämää. Mutta tämä korvaushoito on sitten se asia, joka muistuttaa menneestä elämäntavasta”, Maasio sanoo.

Yhteisökuntoutukseen perustuvalle hoitojaksolle hakeudutaan korvaushoidosta vieroittautumisen jälkeen. Kuntoutusjakso kestää vähintään 28 vuorokautta ja siihen kuuluu olennaisesti myös viikon mittaiset intervallijaksot.

Hoitojakson sisältö koostuu osittain Myllyhoidosta, jota Kalliolan klinikalla on toteutettu jo lähes 40 vuoden ajan. Myllyhoidon tapaan hoitojakso on lääkkeetön. Rauhoittavien tai uni- ja nukahtamislääkkeiden käyttö on erittäin rajattua ja tapahtuu ainoastaan klinikan oman lääkärin määräyksestä. Vieroitusoireiden hoito painottuu liikuntaan, rentoutumisharjoituksiin ja 5-pisteen korva-akupunktioon.

”Kuntoutusohjelmasta haluttiin luoda yhteisö, koska vertaistuki ja luottamuksellinen keskusteluyhteys syntyvät helpoimmin samankaltaisen kokemuspohjan omaaville ihmisille. Tulevassa yhteisössä työskentelevistä yhteisövalmentajista toisella on oma kokemus korvaushoidon lopettamisesta. Pidämme sitä tärkeänä asiana hoidon vaikuttavuuden kannalta”, Maasio jatkaa.

Opioidiriippuvaisten korvaushoitoa on toteutettu Suomessa kahdenkymmenen vuoden ajan. Lääkärilehden mukaan opioidiriippuvuuden korvaushoidossa oli vuonna 2015 noin 3300 potilasta. Ajan kuluessa ja korvaushoitopotilaiden määrän kasvaessa myös korvaushoidosta irrottautuneiden määrä tulee kasvamaan. Kalliolan klinikan tuottaman hoidon tavoite on vahvistaa yksilöiden osallisuutta ja toimijuutta sekä tarjota yksilölle mahdollisuudet hyvään elämään.

 

Lisätiedot ja haastattelut:
Tuomas Maasio, Kalliolan klinikan johtaja
p. 050 323 6696 tai tuomas.maasio@kalliola.fi

 

Kalliolan klinikka on osa Kalliola-konsernia, joka on yhteiskunnallinen toimija. Konsernin tehtävänä on lisätä pääomaa hyvälle elämälle. Konserni koostuu yhdistyksestä ja sen omistamasta osakeyhtiöstä. Kalliolassa tehdään setlementtiarvoihin pohjaavaa työtä, joka ulottuu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle sekä koulutus- ja sivistysalalle. Konsernissa työskentelee noin 200 vakituista työntekijää. Konsernin tuotot vuonna 2019 olivat noin 14 miljoonaa euroa.

Tekijäksi Kalliolaan? Haemme työntekijöitä elokuussa perustettavaan vastaanottokotiin

Kalliola perustaa nuorten vastaanottokodin elokuussa 2019 Vantaan Myyrmäkeen. Kalliolan vastaanottokoti on 7-paikkainen lastensuojelulaitos, jonka keskeinen tehtävä on tuottaa laadukasta arviointia ja sijaishuoltoa. Vastaanottokotiin palkataan moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu 9 työntekijää. Tällä hetkellä etsimme joukkoomme vakituisiksi työntekijöiksi elokuusta alkaen:

  • Vastaavaa ohjaajaa 
  • Viittä ohjaajaa ja
  • Sairaanhoitajaa

Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, työterveyspalvelut ja säännöllisen ryhmätyönohjauksen. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti työstä nousevien tarpeiden pohjalta. Käytössämme ovat myös kulttuurisetelit sekä muut Kalliolan henkilöstöedut.

Vastaanottokodin työtehtäviin valittavien henkilöiden on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut kaikkiin tehtäviin järjestetään viikoilla 22-23. Katso alta jokaisen tehtävän omat rekrykuvaukset ja hae sivun lopussa olevien ohjeiden mukaan sinulle sopivaa paikkaa!

 

Vastaava ohjaaja 

Vastaavan ohjaajan tehtäviin kuuluvat osallistuminen vastaanottokodin arviointi-, kasvatus- ja ohjaustehtäviin yhdessä ohjaajien kanssa, ohjaajien tukeminen ja konsultointi arviointi-, kasvatus- ja ohjaustehtävissä, asiakasprosessien hallinta ja esimies vastuuseen kuuluvat tehtävät. Vastaava ohjaaja toimii yksikkönsä lähiesimiehenä. Kelpoisuusvaatimuksena on laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015), esimerkiksi sosionomi (AMK). Työ on pääasiassa 2-vuorotyötä. Palkkaus G 26.

Edellytämme hyviä vuorovaikutus-, tiimi ja verkostotyön taitoja ja kokemusta lastensuojelutyöstä. Lisäksi edellytämme kykyä hallita kokonaisuuksia ja omaa ajankäyttöä, intoa kehittää itseään sekä vastaanottokodissa tehtävää työtä ja kokemusta esimies tai vastuutehtävistä.

 

Ohjaajan paikat (5 kpl)

Ohjaajan tehtäviin kuuluvat arviointityö, nuorten hoito-, kasvatus- ja ohjaustehtävät, perhe- ja verkostotyö, kirjalliset työt sekä kodinhoidolliset tehtävät. Kelpoisuusvaatimuksena on laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015), esim. sosionomi (AMK). Työ on kolmivuorotyötä. Palkkaus on G 23.

Arvostamme lastensuojelutyön osaamista ja kokemusta, hyviä vuorovaikutus-, tiimi ja verkostotyön taitoja, kehittävää työotetta ja ymmärrystä lastensuojelun asiakkaiden osallisuudesta ja sen merkityksestä.

 

Sairaanhoitaja

Sairaanhoitajan tehtäviin kuuluvat osallistuminen vastaanottokodin arviointi-, kasvatus- ja ohjaustehtäviin yhdessä ohjaajien kanssa sekä sairaanhoitajan erityistehtävät (mm. nuorten terveyshaastattelut ja psyykkisen tilan arviointi, sairaanhoidollisen näkökulman tuominen työryhmään, ohjaajien konsultointi, yhteistyö eri terveydenhuollon toimijoiden kanssa sekä vastaanottokodin lääkehoito), kirjalliset työt sekä kodinhoidolliset tehtävät.  

Kalliolan lastensuojelun sairaanhoitajat kokoontuvat säännöllisesti.

Työ on pääsääntöisesti 2-vuorotyötä. Palkkaus G 24.

Edellytämme sairaanhoitajan koulutusta ja kokemusta tiimi- ja verkostotyöstä.

Eduksi katsomme suuntautumisen psykiatriseen sairaanhoitoon sekä kokemuksen nuorisopsykiatriasta ja lastensuojelutyöstä. Toivomme kokemusta nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä sekä nuorten mielenterveysongelmista. Arvostamme erilaista lastensuojelutyön osaamista ja kehittävää työotetta.

 

Hakuohjeet:

Vapaamuotoiset hakemukset 31.5.2019 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: sirpa.raitanen@kalliola.fi

 Tiedustelut: Sirpa Raitanen, yksikön johtaja p. 0400 501 424

 

Kalliola-konserni on yhteiskunnallinen toimija, joka lisää pääomaa hyvälle elämälle. Konserni koostuu yhdistyksestä ja sen omistamasta osakeyhtiöstä. Vuonna 1919 perustetussa Kalliolassa tehdään setlementtiarvoihin pohjaavaa työtä, joka ulottuu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle sekä koulutus- ja sivistysalalle. Konsernissa työskentelee noin 200 vakituista työntekijää. Konsernin tuotot vuonna 2018 olivat noin 14 miljoonaa euroa.