Blogi: Voiko koronasta seurata jotain hyvääkin?

Olen miettinyt viime päivinä paljon sitä, voiko koronasta seurata jotain hyvääkin? Maailma on muuttunut parin viimeisen kuukauden aikana täysin toiseksi kuin ennen. Ensin Brexitit ja Turkit ja Kreikat ja kaikki. Loppusilauksen muutokselle on tehnyt koronavirus.

Myös Suomi on muuttunut parin viimeisen viikon aikana toiseksi kuin ennen.

En usko, että paluuta entiseen on olemassa. Suomi on pysyvästi muuttunut. Kaikki tapahtui nopeammin kuin kukaan olisi uskonut. Lähes yhdessä yössä. Ping – ja kaikki onkin toisin.

Mutta voiko tästä koronasta seurata jotain hyvää? Voi – ainakin minun mielestäni.

Tässä muutama sellainen ajatus.

Mahdottomat muutokset tapahtuvat nopeasti

Pikavauhdilla on nyt tehty asioita, joita ei olla tehty – toiveista huolimatta – aikaisemmin, koska aina on löytynyt selityksiä sille, miksi muutos ei voi onnistua. Näitä muutoksia ei myöskään olisi toteutettu moneen tulevaan vuoteen, koska ne ovat mahdottomia toteuttaa. Nyt muutos tapahtui silmänräpäyksessä. Ilman valtavaa muutosprosessisuunnitelmaan valmistautumista, ilman koordinaatioryhmiä ja riskianalyyseja.

Yksi esimerkki tällaisesta on etäkoulu. Kun maan hallitus tiedotti, että koulut laitetaan kiinni ja oppilaat siirtyvät etäkouluun, tämän etäkoulun valmisteluun oli aikaa yksi työpäivä. Opettajat ryhtyivät hommiin ja avasivat etäkoulun niin kuin pitikin. Mikä nopeus, mikä vauhti, ja mikä toteutus! Luovaa ja joustavaa.

Meillä kotona ensimmäisen etäpäivän jälkeen todettiin: ”Tää sopii mulle. Helppo keskittyä ja koulu oli kivaa”. Tämän palautteen antaja on ehkä kriittisin asiakas mitä löytyä voi: murrosikäinen teini, joka on aina oikeassa.

Moni muukin asia on siirtynyt etäyhteyksien, virtuaalisten väylien, sähköisten alustojen, pikaviestien tai appien välityksellä tapahtuvaksi. Kun mummoa ei saa tavata, Facetime auttaa. Kun työpaikan kahvitaukoa ei voi pitää livenä, Skype mahdollistaa. Whatsappin ääniviestit tai videoklipit ilahduttavat. Kulttuuripläjäykset striimataan nettiin. Myös muutkin ammattiryhmät kuin opettajat ovat ryhtyneet tekemään työtä etänä ja virtuaalisesti entistä enemmän.

Toiminnanjohtajana itselleni uusi kokemus oli suunnitella kahden päivän virtuaalinen ja etänä toteutettu kahden päivän strategiaseminaari. Yhdeksän ihmistä, jokainen omissa oloissaan, ja silti työskentelimme yhdessä – pienryhmissä sekä yksilöinä. Tuotokset ladattiin näytille samalle alustalle. Hyvin sujui. On toki muistettava, että tämä porukka on valmiiksi tottuneita etäkokouksiin.

Perheiden yhdessäolon dynamiikka

Ihmisiä on kehotettu olemaan kotona mahdollisimman paljon. Kaikki, joilla on edes jonkinlainen mahdollisuus tehdä etätöitä, ovat siirtyneet etätöihin.

Hassua muuten, miten nopeasti tämäkin muuttui. Kaikki tapahtui parissa päivässä. Samat henkilöstöjohtajat, jotka aikaisemmin olivat löytäneet valtavan määrän esteitä etätöiden tekemiselle, totesivat etätöiden olevan ihan käypää työtä. Sinne katosivat tarpeet ohjeille ja säännöille ja rajoituksille. Luottamus siihen, että ihmiset tekevät töitä ilman kontrollia kasvoi suuremmaksi kuin epäilys lintsaamisesta. Pakko oli paras porkkana.

Niin mutta ne perheet.

Moni vanhempi on kotona. Kotona ovat myös koululaiset ja opiskelijat ja osin myös päiväkoti-ikäiset. Saattaa olla, että se vanhempi, joka ei normiolosuhteissa ole aktiivisesti osallistunut perheen arkeen, onkin kotona ja se vanhempi, joka aikaisemmin on pyörittänyt enemmän arkea, huhkiiikin nyt koronakriisin eturintamassa ylitöitä tehden. Niin ja ei pidä unohtaa yhden vanhemman perheitä. He tasapainoilevat monessa roolissa yhtä aikaa. Yksin.

Kotoillessa perheen arki muuttuu toiseksi. Sitä pitää jäsentää uudelleen. Rytmittää, tehdä yhteisiä aikatauluja, sopimuksia. Ja asioita tehdäänkin yhdessä – perheenä. Herätään, syödään aamupalaa, tarkastetaan läksyjä, pelataan lautapelejä, katsotaan Netflixiä. Perheen silmien alta ei pääsekään pakenemaan omiin menoihin. Ei vanhempi, eikä lapsi.

Ei ole helppoa ei, mutta tämä tilanne muuttaa perheiden dynamiikkaa. Minä uskon, että kuitenkin enemmän parempaan suuntaan. Perheestä tulee tärkeämpi kuin aikaisemmin. Ymmärrys toiseen ihmiseen kasvaa. Lapsista ilmaantuu uusia ulottuvuuksia vanhemmille ja lapset näkevät vanhemmista uusia puolia. Myös sisarukset näkevät toisensa uudessa valossa.

Niin, ja aikakäsitys muuttuu. Kun aikaa ei kulu harrastuksiin, työmatkoihin, paikasta toiseen siirtymiin, juhliin, treeneihin – jää aikaa itselle tai perheen yhdessä oloon. Pakotettua hyggeilyä.

En sano, että tämä perhedynamiikan muutos olisi helppo homma – varsinkin kun tilanne saattaa kestää pitkäänkin. Useita kuukausia.

Kun aikaisemmin puhuttiin työn ja perheen yhteensovittamisesta, niin nyt siirrytään perheen ja työn yhteenliittämiseen, kun etätöissä oleva samalla ohjaa koululaisia tehtävissä tai ratkaisee arjen pulmia.

Uusyhteisöllisyyden ja solidaarisuuden nousu

Lähes välittömästi, kun kriisi nosti päätään ja Suomessa ymmärrettiin, että nyt tapahtuu jotain erityistä – jotain poikkeuksellista – ryhtyi syntymään spontaania avun tarjoamista tai huolen esittämistä.

Kerrostalon rapuissa jaettiin lappuja postiluukkuun, Facebook-fiidi täyttyi erilaisista ”tarvitsetko apua?” -kysymyksistä. Ikääntyneille läheisille ja tutuille laitettiin viestejä tai soitettiin, kyseltiin vointia ja avuntarvetta. Ihmiset jakoivat vinkkejään, perustivat ryhmiä ja olivat valmiita auttamaan. Väittämisen määrä kasvoi.

Välittäminen ja huolenpito oli luontevaa, vilpitöntä, välitöntä. Maailman tärkeiden asioiden merkkijärjestys muuntui toisenlaiseksi kuin aikaisemmin. Ihminen nousi päärooliin.

Hauskaa on, että ihmisten välinen kommunikointi on selkeästi lisääntynyt. Tästä on viestinyt ja somettanut moni. Vaikka fyysiset tapaamiset ovat katkolla niin henkinen läheisyys on kasvanut. Juuri niin kuin presidentti Niinistö toivoi.

Myös ymmärrys yrittäjiä kohtaan on nostanut päätään. On haluttu ostaa kotimaiselta pienyrittäjältä. Moni meistä ymmärtää, että mitä syvemmälle talous sukeltaa, sitä suurempi vaikutus sillä on ihan jokaisen meidän arkeen, ja sitä pidemmällä aikavälillä.

Aika näyttää millaisen pysyvän jäljen korona jättää muutosmyönteisyyteen, perheiden vuorovaikutukseen tai muiden huomioimiseen. En tiedä elelenkö kuplassa, mutta oma ajatukseni on, että hyvä voittaa lopulta pahan. Tai ainakin haluan itse nähdä enemmän hyvän kuin huonon jäljen jättämistä. Siksi uskon, että tapahtuu pysyviä hyviä muutoksia.

Toki ajatus positiivisista vaikutuksista juontaa juurensa minun omaan käsitykseeni tulevasta. Näen tulevaisuuden myönteisessä valossa. Aina. Enemmän hyvää kuin pahaa. Se on osin asennetta, osin tekoja.

Vaikka ikäviltä asioilta emme voi välttyä, tekee hyvää huomata hyvä ympärillä erityisesti näinä vaikeina aikoina.

Voimia ja jaksamista kaikille. Pitäkää itsestänne ja läheisitänne huolta. Pysykää terveinä. Ja muistakaa: Yhdessä tästä selvitään kyllä. 

Katso toiminnanjohtaja Heidi Nygrenin blogikirjoitus myös videolta:

Blogin kirjoittaja Heidi Nygren on Kalliolan toiminnanjohtaja, neljän lapsen äiti, kasvatustieteiden maisteri ja feministi. Seuraavaksi hän kirjoittaa koronaviruksen sosiaalisista vaikutuksista.