Rikollinen päihderiippuvainen, joka sai avaimet kaikkiin vankilan oviin

Yhteisövalmentaja Benny Uhlenius on työskennellyt Kalliolassa lähes kolmekymmentä vuotta. Benny on tullut tutuksi vuosikymmenten aikana erityisesti päihde- ja rikostaustaisten kanssa työskentelystä. Hyvä koulutus haastaviin tehtäviin on oma eletty elämä rikos- ja päihdetaustaisena. Eläkkeelle siirtyvän Bennyn elämäntarina on monelle tuntematon.

Benny Uhlenius on tuttu mies niin päihdekuntoutuksessa, vankiloissa kuin tapahtumatuotannoista. Pian eläkkeelle siirtyvän moniosaajan tie Kalliolaan ei kuitenkaan ollut suunniteltu.

−En ole koskaan hakeutunut tälle alalle, vaan ajauduin tänne. Minulla on puusepän ammatti ja nuorena opiskelin kuvanveistoa Ateneumin iltakoulussa ja öljyvärimaalausta vapaassa taidekoulussa. Vasta myöhemmin olen valmistunut sosionomiksi, koska työ sitä vaati, Benny kertoo.

Kalliolassa Benny aloitti vuonna 1991 Kiskon klinikalla. Hän on tehnyt uraa uurtavaa työtä päihdeterapian kehittämiseksi kohti yhteisöllistä hoitomuotoa sekä mallin viemisessä vankiloihin. Benny on ollut keskeisessä roolissa myös nimettömien narkomaanien (NA) Suomeen perustamisessa.

Köpiksen ja Amsterdamin kujilta Interpolin listoille

Benny sanoo olevansa osa sukupolvensa tragediaa, mikä johti nuorena päihteiden pariin.

− Tunsin olevani osa jotain isompaa ja ainutlaatuista muutosta 60–70-luvuilla. Oli Vietnamin sota, ensimmäinen Ruisrock ja iloinen reilimatka 18-vuotiaana Amsterdamiin, Benny luettelee.

Musiikki ja taide veivät nuorta miestä. Kuvioihin tulivat LSD, kovat aineet sekä eläminen Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa.

−Viattomasta aloittamisesta ajauduin noin 15 vuoden päihteidenkäytön reissulle. Ajasta noin viisi vuotta oli kovaa suonensisäistä käyttöä, mitä rahoitin myymällä huumeita ja pikkurikoksilla. Pyörin pitkään asunnottomana Tanskassa Kristianissa ja muualla Kööpenhaminassa.

Benny tuomittiin Tanskassa kahteen otteeseen suorittamaan vankilarangaistusta. Hän joutui rikoksia ulkomailla tehneenä henkilönä myös Interpolin listoille.

Luottamus ja vertaistuki päihteettömyyden tukena

− Vedin niin paljon, niin kovasti, että psyyke alkoi pikkuhiljaa pettää.

Benny kertoo havahtuneensa 1,5 vuoden vankilassa vietetyn vuoden jälkeen, että vapauduttuaan hänellä on riski ajautua sinne heti uudelleen. Elettiin vuotta 1980.

− Silloin alkoi olla hätä. Ajauduin tilanteesta tilanteeseen, enkä pystynyt estämään käyttöäni. Näin edessäni vain kolme ovea: vankilan, haudan tai sairaalan. Kohti näitä ovia oli kuljettava, mutta en saisi itse tehdä valintaa mihin päädyn, Benny kuvailee.

Kesti noin kymmenen vuotta päihteistä vapautumisen jälkeen ennen kuin paha olo alkoi hellittää. Benny kertoo, että syyllisyys mitä on läheisillä aiheuttanut ei poistu koskaan. Sen kanssa on opittava elämään.

−Vertaistuen kautta pääsin raittiuteen, aineettomuuteen, puhtauteen, miten siitä halutaankaan sanoa. Se oli helmikuussa vuonna 1984, Benny toteaa.

”Sähän tiedät, mistä puhut!”

Benny on onnistunut hyödyntämään taustaansa läpi työelämän niin silloisessa Kriminaalihuollossa, Kalliolassa kuin vankiloissa ja muiden työantajien leivissä.

− Mulla ollut etu, että olen itse ollut vankilassa. Tiedän kokemuksesta, mistä puhun. Olen joutunut kunnon testauksiin, esimerkiksi Keski-Suomen vankiloissa. Muun muassa viidennen sukupolven vanginvartija tokaisi yllättyneenä, että ”sähän tiedät, mistä puhut!”. Se oli merkittävä hetki.

Benny kokee, että hänestä on pidetty sekä viranomaisten että vankien puolelta.

−Tällä alalla on oltava aito pitäminen asiakkaasta. Jostain se pitää löytää, ja jos ei muualta, niin myötätunnon ja eläytymisen kautta. Muurien kummallakin puolella kaikki perustuu luottamukseen. Aikoinaan rikosten aikana pelattiin tietyin herrasmiessäännöin. Olen jopa saanut huumepoliiseilta pullakahvit selliin.

Benny ei ole halunnut profiloitua käyttäjänä tai entisenä vankina, vaan ammattilaisena, joka osaa tehdä myös koulutuksia.

− Olen kertonut päihdeongelmasta vain silloin, kun sillä on ollut osaamisen ja ammatillisen koulutuksen kautta merkitystä selventää, että miksi olen täällä. Kalliolassa minua ei ole onneksi koskaan määritelty, vaan olen saanut olla oma itseni, on ollut tilaa ja tarvetta minunkaltaiselle.

Benny on ollut todistamassa kotimaisen kriminaalihuollon kehitystä vuosikymmeniä. Hän on vienyt terapeuttisen yhteisön ja transaktioanalyysin mukaisen hoitomuodon vankilan muurien sisään ja päässyt hyödyntämään tehtävissä kokemusasiantuntijuuttaan.  

Työ jatkui vankiloissa Kiskon lisäksi kaksikymmentä vuotta, ja Benny tuli tutuksi kriminaalihuollon asiakastyössä.

− Keravan vankila antoi mulle kaikki avaimet käyttöön, mikä oli aluksi järkytys ja pisti nöyräksi. Olen varmaan ainoa entinen vanki Suomessa, jolle on annettu haltuun kaikki vankilan avaimet, ulko-ovi, sisäovet ja sellinovet. Olin silloin Kalliolan työntekijä ja pari päivää viikossa töissä Keravan vankilassa. Kalliolaa on pidetty vankilassa luotettavana tahona, ei kaikki tullut pelkästään sillä, että minä olen tuttu ja luotettava, Benny toteaa.

Perheen tragedia yhdistyy Kalliolan historiaan

Eläkkeelle siirtyminen on avannut ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä elämän polkujen kietoutumiset ja puhua avoimesti omasta taustasta.

− Kun tapsin aikoinaan vaimoni ja saimme lapsen, ei tuntunut hyvältä kertoa menneistä. Halusin profiloitua ensisijaisesti isänä tyttärelleni. Nyt siihen on mahdollisuus, kun tyttärenikin on jo aikuinen ja työt päättyy.

Bennylle Kalliola edustaa myös hyvin henkilökohtaista historiaa. Kalliola on perustettu tasan sata vuotta sitten. Samana kesänä hänen isoäitinsä isä kuoli kansalaissodassa Suomenlinnan vankileirillä.

−Kalliolaa pidettiin muinoin paikkana, jossa sai olla turvassa kuin kaduilla tapettiin ja ryypättiin. Täällä on vieläkin saanut olla kuka on. Täällä vietetty työelämä on kuin isoäidin isän kohtalon hyvittämistä.

Päihdehuuriset vuodet ovat osaltaan kasvattaneet Bennystä sen mitä hän on tänään.

 −En tiedä olisiko elämä paremmin tänään, jos en olisi käyttänyt huumeita. Koen kuitenkin, että olen saanut elää onnekkaiden tähtien alla. Eniten suren sitä, ettei isäni nähnyt koskaan raitistumistani ja oman paikkani löytämistä elämässä.

Työuraa on enää jäljellä muutama päivä. Benny on kaivanut esille nuorena kesken jääneen kuvanveiston työkalut sekä öljyvärit ja suunnittelee kotimaassa kiertävää taidenäyttelyä.

− Laitan esimerkiksi King Crimsonia soimaan ja alan maalaamaan. Iltapäivällä pitää olla pullakahvit joka päivä, nyt kun olen eläkkeellä.

***

Kuka?
Nimi: Benny Uhlenius, 64 vuotta
Ammatti: Sosionomi, tapahtumatuottaja, päihdeterapeutti, kouluttaja ja yhteisövalmentaja

Tiesitkö?
– Benny on toiminut vapaaehtoissovittelijana myös vakavien rikosten parissa.
– Benny on intohimoinen musiikinharrastaja. Hän soittaa kitaraa ja on ollut järjestämässä neljää Sörkka Rockia ja muutaman vankilakiertueen. Kulttuuri- ja musiikkitapahtumien tuottaminen jatkuu Raaseporin Äänentoistoyhdistyksessä.
– Bennylle on myönnetty Folktingetin kunniamitali osoituksena ruotsin kielen eteen tehdystä työstä. Folktingetin mitali annetaan joka vuosi Ruotsalaisuuden päivänä henkilöille, jotka ovat tehneet merkittävää henkilökohtaista työtä ruotsinkielisten suomalaisten ja Suomen ruotsinkielisen kulttuurin hyväksi.
-Benny on mukana antologissa ”Psykologiska spel utifrån transaktionsanalys”.

 

Benny Uhlenius on tuttu kasvo päihde- ja rikostaustaisten kanssa työskentelyssä.

Benny nuorena, jolloin elämä vei mukanaan vankilaan asti.

 

 

 

 

 

 

 

 

***

Teksti: Anna Kotaviita