kalliola-konserni

Opettajien haastatteluja ja kuvia

Jenni Blomqvist

kuntonyrkkeily

Kuka olet ja kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Jenni Blomqvist, kuntonyrkkeilyohjaaja. Koulutukseni on fysioterapiasta ja liikunta-alalta.

Aloitin kuntonyrkkeilyn lukiossa. Olen harrastanut kuntonyrkkeilyn lisäksi kilpanyrkkeilyä ja savatea, eli ranskalaista potkunyrkkeilyä. Seuraan aktiivisesti nyrkkeilymaailman tapahtumia ja tykkään välillä tuoda tunneillakin niitä esiin.

Kalliola tuli minulle tutuksi kaverini kautta, joka ohjasi täällä kuntonyrkkeilyä aiemmin. Sijaistin häntä välillä, kunnes tulin hänen tilalleen vetämään omia kursseja.

 

Miksi juuri kuntonyrkkeily?

Kuntonyrkkeilyssä voi rääkätä itseään aika täysillä ja laittaa vähän sisua peliin. Fyysisen puolen lisäksi saa käyttää älyä, rytmitajua, koordinaatiota, reaktiokykyä ja vaikka mitä. Ja kuten kaikissa urheilulajeissa, kehittyminen on ikuista. Kun saa yhden palikan kohdalleen, saakin alkaa jo hioa seuraavaa.

Ylipäätään nyrkkeilyssä kuten kaikissa kamppailulajeissa on myös läsnä se vastustaja. Eli kun yrität tehdä omaa hyvää suoritusta, vastustaja häiritsee ja punoo omia juoniaan. Siinä on se psyykkinen elementti, että miten pitää päänsä kasassa ja hallitsee itsensä. Se on jotenkin hienoa. Kamppailulajeja harrastava saa olla aika reipashenkinen, eikä se ole aina helppoa.

 

Kerro tunneistasi, mitä siellä tehdään?

Pyrin siihen, että nyrkkeilytuntini olisivat hauskoja, mutta silti haastavia.

Pääosuus tunnista on tekniikkaharjoittelu parin kanssa. Ensin sovitaan millainen sarja lyödään, ja pari nostaa hanskat merkiksi siitä mihin kohtaan. Eli ei osumaharjoituksia, vaan hanskat laitetaan aina maaliksi. Se on vauhdikasta ja kyllä siinä saa hien pintaan, kun parin kanssa huiskii!

Välillä on haastavampia sarjoja, jotka vaativat vähän aivojumppaa, ja välillä taas helpompia, jolloin voi vain tehdä täysillä ja antaa mennä. Olen silti aika tarkka siitä, että tekniikka kehittyy. En haluaisi että olla esteenä niin, että joku haluaisi aloittaa kilpanyrkkeilyn, enkä minä olisi koskaan muistuttanut, että leuka kannattaa pitää alhaalla ja kädet ylhäällä.

 

Keitä tunneillasi käy? 

Kaikenikäisiä ihmisiä eri taustoista. Jotkut voivat olla hyvinkin urheilullisia, ja toiset taas pitkästä aikaa uskaltautuneet tekemään jotain urheilullista.

Pyrin järjestämään tunnit niin, että jokainen saa irti sen, mitä itse liikunnallisesti hakee. Joku voi tehdä halutessaan kevyemmän version ja joku toinen lisätä tempoa ja nostaa tehoja.

Itseltään saa vaatia, mutta pitää muista, että me olemme kaikki eri lähtökohdista. Aina ei myöskään pysty samaan kuin toisena päivänä. Toivon, että kaikilla olisi sellainen olo, että tänne voi tulla rohkeasti sellaisena kuin on.

 

Mikä on parasta opettamisisessa?

Parasta on se, kun näkee miten ihmiset innostuvat vauhdikkaisiin suorituksiin. Joskus vain katson ja nautin oman ohjaustyöni tuloksista. On ihanaa nähdä, miten ihmiset kehittyvät teknisesti ja antavat kaikkensa.

Tunneillani on mukavaa porukka, joka kohtelevat toisiaan hyvin ja luovat yhdessä kivaa ilmapiiriä. Kiitos heille siitä. On kuin palaisi kaveriporukkaan, kun näkee täällä ne samat, hauskat tyypit. Tietysti on myös hauska tavata uusia ja huomata kuinka heistäkin tulee vanhoja tuttuja.

 

Kenelle suosittelet kuntonyrkkeilyä?

Olen vähän sellainen sanansaattaja, että suosittelen tätä aina kaikille.

Vauhdikkaille tyypeille, tässä lajissa on sellaista riehakasta meininkiä. Jos omaa vähän sellaista tsemppihenkeä, niin tämä on täydellinen laji.

Myös sellaisille, jotka eivät ihan vielä löytäneet omaa lajia ja haluaisivat jotain hauskaa tekemistä. Tässä voi pitää hauskaa ja liikunta tulee kaupan päälle.

Syke nousee ja kädet käy, eli jos sellainen sopii, niin ei kun jumppakassia pakkaamaan!

 

Mikä on parasta Kalliolassa?

Tämä on ihana paikka, täällä on hyvä ilmapiiri ja kaikki ovat tervetulleita.

Mielestäni Kalliola on myös aika innovatiivinen paikka. Täällä on kahvila ja Keru-jääkaappi, ihanat oleskelunurkkaukset ja ties mitä harrastusmahdollisuuksia. Tämä tosiaan on sellainen kaikkien ihmisten olohuone.

Tämä on myös suhteellisen edullinen paikka harrastaa. Jossain toisessa paikassa yhden kuukauden maksulla saa täällä koko kauden.

 

Mitä teet, kun et ole ohjaamassa Kalliolassa?

Päivätyönäni pelastan Itämerta John Nurmisen Säätiössä. Muuten käytän aikaani eniten nyrkkeilyn parissa. Käyn itse nyrkkeilemässä ja ohjaan myös erityiskuntonyrkkeilyä Helsingin Invalidien Yhdistyksessä.

 

 

Sonja Korkman

laulupedagogi, kuoronjohtaja

 

 

Kuka olet? Kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Sonja Korkman, laulupedagogi ja kuoronjohtaja.

Päädyin Kalliolaan kolme vuotta sitten kuultuani, että Arjen laululle tarvittiin uutta kuoronjohtajaa. Ehdotin itse myös muutamaa muuta laulukurssia siihen kaveriksi, ja opetan laulua myös henkilökohtaisesti ja ryhmässä.

 

Kerro Arjen laulusta?

Arjen laulu on hauska ja rempseä porukka, joka laulaa kaikenlaisia kuoro-ohjelmistoja. Arjen laulun erikoisuus on se, että pidämme yllä työväen laulukulttuuria. Kuoro on perustettu yli 65 vuotta sitten ja meillä on ainakin yksi jäsen, joka on ollut mukana alusta asti! Joka vuosi tulee mukaan kuitenkin myös uusia jäseniä.

Meillä on usein meneillään jokin teema. Sisällissodan muistovuonna lauloimme sisällissodan aikaisia lauluja, sitä seurannut teema taas oli rauha. Tänä syksynä teemana on Helsinki. Laulujamme ovat esimerkiksi Leevi and the Leavingisin “Jos Helsinki on kaunis” ja Hectorin “Nukkuva Stadi”.

Meillä on vuosittain joulukonsertti ja kevätkonsertti, joka sijoittuu usein vapun tienoille, mikä sopiikin hyvin yhteen työväenlaulujen kanssa. Meillä on ollut myös paljon slangi- lauluja, sekä muuten työväestön arkea ja kaupungin elämää sivuavia lauluja. Osallistumme myös erilaisiin kuorotapahtumiin, kuten Kuorojen kierrokseen ja kuorokavalkadiin.

 

Minkälaisia muut laulutuntisi ovat?

Laulutekniikkakurssit on rakennettu niin, että ryhmätunnit ovat johdanto, jossa käydään läpi kaikille yhteistä asiaa laulusta ja laulutekniikasta.

Henkilökohtaisessa opetuksessa taas käydään läpi yksilökohtaisia asioita ja integroidaan ryhmätunneilla opittuja asioita oppilaan omaan laulamiseen. Eli ensin ryhmätunti, ja siitä jatketaan henkilökohtaiseen.

Ne täydentävät tosi hyvin toisiaan, eikä yksityistunteja tarvitse käyttää yleisten asioiden opettamiseen, vaan voi keskittyä juuri siihen, mikä on erityistä juuri sille ihmiselle.

 

Keitä tunneillasi käy? Onko kuoroon pääsyvaatimuksia?

Tunneilla käy ihmisiä laidasta laitaan. Kaksikymppisistä kahdeksankymppisiin — ja päälle. Kuorossa on laaja ikähaitari ja se on tosi hauskaa, iällä ei ole merkitystä. Kuoroon ei ole myöskään mitään vaatimuksia tai koelaulua eikä tarvitse osata esimerkiksi nuotteja.

Laulutekniikkatunneilla käy sekä niitä, jotka ovat treenanneet laulua aikaisemmin, että niitä, jotka eivät ole koskaan aiemmin laulaneet.

 

Minkälainen opettaja olet?

Olen kannustava, enkä aliarvioi oppilasta. En ole millään lailla ankara opettaja, mutta olen sillä tavalla ehkä vaativa, että ajattelen, että jokainen voi kehittyä.

Pyrin haastamaan sopivasti, suhteessa oppilaan omaan tasoon ja hyvällä fiiliksellä. Pyrin opiskelijalähtöisyyteen, niin että oppilaat voivat toivoa omia biisejä ja henkilökohtaisilla tunneilla pystyy räätälöimään yksilön mukaan toiveet ja tavoitteet. Ryhmässä henkilökohtaisen opetussuunnitelman toteuttaminen on toki vaikeampaa, mutta otan jokaisen oppilaan tosissaan ja pyrin viemään oppimista niin pitkälle kuin oppilaasta itsestä tuntuu hyvältä.

 

Voiko kuka tahansa opiskella laulamista?

Joskus joku Sandelsin talon asukas on tullut sanomaan, että minä olen jo yli 80-vuotias, en minä enää voi opiskella. Minä sanoin siihen, että kuule, kyllä minun kurssillani on saman ikäisiä ja hyvin on edistynyt! Ei se ole koskaan liian myöhäistä.

Eri ikäisillä on erilaisia haasteita. Jotkin asiat ovat helpompia nuorempana. Ja kun on enemmän elämänkokemusta, jotkut toiset asiat voivat olla helpompia. Se, onko jokin helppoa vai vaikeaa riippuu ihan omista standardeista ja siitä, mikä on itselle tuttua tai vierasta.

Oli sitten kuinka pitkällä tai alussa hyvänsä, jokainen on yhtä lailla keskellä prosessia. Minä olen opiskellut laulua 25 vuotta, ja minulla omat juttuni, joita treenaan ja joissa en ole vielä niin hyvä.

Pitäisi unohtaa kaikki sellainen, että onko joku hyvä tai huono. Jokainen on menossa jossain vaiheessa oppimismatkaansa ja jokaisella on oma polkunsa. Sen seuraaminen opettajana on kiehtovaa, ja siinä oivaltaa koko ajan itsekin.

 

Dmitry Guzenko

Venäjän opettaja

 

 

 

Kuka olet ja kuinka löysit tiesi Kalliolaan?

Olen Dmitry Guzenko, venäjän opettaja. Olen kotoisin Moskovasta. Valmistuin Moskovan yliopistosta englannin opettajaksi, ja opetin siellä vähän aikaa englantia. Suomeen tulin vuonna 2003 opiskelemaan suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Valitsin sivuaineeksi venäjän kielen, ja omaksi yllätyksekseni päädyin venäjän opettajaksi. Olen toiminut venäjän opettajana vuodesta 2007, ja Kalliolassa aloitin vuonna 2011. Tieni tänne löysin ystäväni kautta, joka toimi Kalliolassa aiemmin venäjän opettajana. Törmäsimme kadulla ja hän kertoi olevansa lähdössä ja suositteli lämpimästi tätä paikkaa.

 

Parasta opettamisessa?

Ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus. Eli se, että voin kommunikoida ihmisten kanssa, enkä vain istu koko ajan tietokoneen ääressä ja tee jotain itsekseni. Olen kokeillut myös kääntämistä, mutta se ei oikein kiinnostanut juuri siitä syystä, että se on yksinäistä työtä.

Lisäksi tietenkin se, että opettamisen kautta pystyy itse syventymään kieleen ja kehittyä jatkuvasti opettajana. Välillä tunnilla tulee vastaan joku erikoinen kysymys, että miksi tämä asia on näin, ja pääsee tutkimaan sitä. Minua kiinnostaa myös ihan metodiset asiat, eli miten voi paremmin opettaa, koska tapoja on niin paljon erilaisia.

 

Miksi suosittelet venäjän opiskelua?

Venäjä on naapurimaa, ja aina on hyvä osata ihan pikkusen edes naapurimaan kieliä. Venäjä on hyvin erilainen kieli suomeen verrattuna ja se on mielenkiintoista. Olisi hyvä osata ainakin kirjaimet, että pystyy lukemaan.

Tai jos vaikka matkustaa Venäjällä. Pietarihan on ihan lähellä, tuossa naapurissa. Moni on kertonut kurssilla, miten hauska siellä oli käydä ja puhua vähän venäjää. Se myös laajentaa omaa tietämystä ja opettaa kaikenlaista uutta kulttuurista. Kielen kautta voi tutustua kulttuuriin.

 

Entä mikä on parasta Kalliolassa?

Täällä tapaa paljon erilaisia ihmisiä, aivan laidasta laitaan. Se laajentaa käsitystäni suomalaisista. Oppilaani ovat myös hyvin motivoituneita ja kiinnostuneita Venäjästä ja venäjän kielestä, ja heitä on ilo opettaa.

Kalliolan kansalaisopiston ryhmät ovat pieniä ja se helpottaa keskustelua. On matalampi kynnys puhua. Ryhmät myös jatkuvat monta vuotta ja on tutut oppilaat, jotka tuntevat toinen toisiaan. Siitä tulee rento ilmapiiri ja kotoisa fiilis. Ei mitään stressiä, vaikka ei osaa jotain.

 

Miten tunneillasi opitaan?

Tunnit ovat vain kerran viikossa, joten olen sitä mieltä, että se aika pitää käyttää mahdollisimman paljon puhumiseen. Tunneilla on siis enemmän keskustelumuotoisia tehtäviä. Ne ovat toki myös hankalimpia, koska puhuminen on vaikeinta.

En kuitenkaan halua, että oppilaat vain itsekseen tekevät jotain tehtäviä. Esimerkiksi kielioppi on tärkeää, mutta en panosta siihen niin paljoa. Kyllä sitäkin harjoitellaan, mutta tärkeintä on, että kommunikaatio onnistuu.

 

Mistä innostut vapaa-ajallasi?

Jos vaan on aikaa ja sää sallii, menen metsään kävelemään. Rakastan suomalaista luontoa. Kotiani lähellä on upea ulkoilualue, ja käyn siellä niin usein kuin on mahdollista, erityisesti lomilla ja kesällä.

Minua kiinnostaa kielet. Aloitin saksan yliopistossa ja opettelen sitä vieläkin. Viime vuosina olen alkanut opiskelemaan turkkia, ja tänä syksynä ilmoittauduin kreikan alkeiskurssille täällä Kalliolassa. Usein kävellessä kuuntelen jotain dialogia tai kurssia. Siinä tulee lenkki ja kieltenopiskelu samassa.

Itse uskon siihen, että pitää kuunnella paljon, jos haluaa oppia kieltä. Se ei riitä, että käy tunnilla ja tekee kotitehtävät. Pitää aktiivisesti vastaanottaa kieltä mahdollisimman paljon. Nykyään siihen on paljon mahdollisuuksia, kun netin kautta voi kuunnella mitä vain.

 

Jepa Pihlainen

joogaohjaaja

”Kukaan ei ole toivoton eikä kukaan ole valmis”

 

Miten löysit tiesi Kalliolaan?
Kalliola on yksi niistä paikoista, joissa olen harrastanut joogaa jo vuosia sitten, toimiessani vielä kulttuurialan freelancerina. Koska olen ollut ehdottomampi omien kiinnostusteni seuraamisen kuin tietyn elintason saavuttamisen suhteen, minulla on harvoin elämässäni ollut niin paljon rahaa, että olisin voinut joogata joogakouluilla. Sen sijaan kävin tunneilla Kalliolassa ja yliopiston liikuntapalveluiden joogissa. Kun viimein monien mutkien jälkeen kouluttauduin joogaohjaajaksi päälle nelikymppisenä, tuttu ja hyväksi koettu Kalliola oli ensimmäinen paikka, johon laitoin sähköpostia kysellen mahdollisuutta opettaa. Oikeastaan vasta täällä opettamisen myötä olen kunnolla havahtunut ymmärtämään, miten loistava paikka tämä oikeastaan on. Rakastan Kalliolan lämmintä ilmapiiriä Keru-kaappeineen ja saa virkata -lankakoreineen. En kaipaa joogaympäristööni luksusta enkä eliittitunnelmaa vaan nimenomaan avoimet ovet kaikenlaisille kulkijoille. Kalliolan tunneille voi tulla, vaikka ei olisi uusimpien kotkotusten mukaisia trikoita tai sattuisi olemaan hieman vanhempi ja jäykempi olento. Ei muissakaan paikoissa tietenkään hyljeksitä mahdollisia asiakkaita, mutta eri paikoissa on eri fiilis, ja uskoisin Kalliolaan olevan helpompi tulla, jos jooga on vain yksi palanen elämästä eikä koe kulkevansa ”joogapolkua”. (En itsekään koe semmoista kulkevani, koen eläväni ja oppivani.)

 

Onko Kalliolan kansalaisopiston ryhmien opettamisessa jotain mikä erottaa sen muiden ryhmien ohjauksesta?
Opettajana arvostan sitä, että oppiminen on järjestetty kurssimuotoisesti. Kurssilla ryhmä rentoutuu toistensa seuraan ja tukee toisiaan, uskaltautuu vähitellen ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja kehostaan. Lisäksi opettaja voi paloitella juuri tälle ryhmälle mielekkään oppisisällön sopiviksi annoksiksi monen seuraavan tunnin ajalle: kaikkea ei tarvitse oppia tässä nyt heti, vaan taitoja voi vähitellen kasvattaa ja syventää. Toisin kuin drop in -tunneilla, kurssia opettaessaan näkee oppilaiden vähittäisen edistymisen ja heidän liikkumisensa laadun muutoksen. Parhaimmillaan oppilaat käyvät samalla viikkotunnilla jopa vuosia – silloin voidaan oikeasti puhua jo opettaja-oppilassuhteesta ja siitä, että pelkän liikkeen lisäksi tullee oppineeksi myös paljon muuta: omaan kehoon ja mieleen suhtautumista, tunteiden säätelyä, pitkäjänteisyyttä, armollisuutta.

 

Mikä jooganopetuksessa on hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta?
Se, että tässä työssä voi soveltaa kaikkea oppimaansa, joka ikistä oivallusta! Työskentelin pitkään akateemisten alojen freelancerina ja muutaman kerran asiantuntijatehtävissä. Niissä oli harvoin mahdollista hyödyntää vaikkapa filosofiasta (josta tein ensimmäisen tutkintoni) mukaan tarttuneita kysymyksenasetteluita. Joogaa ohjatessa sen sijaan tarvitsen kaiken: anatomian vaihtoehtoisine koulukuntineen, tiedon kehojen yksilöllisyydestä niin kudosrakenteen kuin reagoinnin tasolla, tiedon kuntoutumisen vaiheista ja psykologisen voimaantumisen tärkeydestä kehon takaisin kivulta valtaamisessa, tiedon oppimisesta ja asiantuntijuuden kehityksestä, kysymykset mind-body -suhteesta ja kehollisuudesta, etiikan ja estetiikan, tunteiden säätelyn teorian – harvemmin tätä tulee sanallistettua omille tuntilaisille, mutta se kaikki jyllää taustalla, kun astuu LiikeStudioon, tervehtii oppilaita ja kysyy, onko heillä toiveita tunnin suhteen. On palkitsevaa huomata, miten oppilaiden toiveissa alkavat kuulua heitä oikeasti omassa kehossaan ja liikkumisessaan askarruttavat seikat. Ja miten kysymykset muuttuvat, kun harjoituksen myötä oman kehon, liikkeen ja hengityksen hahmottaminen tarkentuu. Mutta ensin pitää saada vastaus ensimmäisiin akuutteihin kysymyksiin, oli niissä sitten kyse niskahartiaseudun kiristyksestä tai alaselän kipeytymisestä.

Minulle on tosi tärkeää vastuuttaa kurssilaisia omasta oppimisestaan, koska oppimistulokset ovat ihan erilaisia silloin, kun opiskelee omasta tiedonjanostaan käsin. On mielenkiintoista, mikä saa ihmisen suuntaamaan aktiivisesti oppimistaan sen sijaan että hän vain tulisi paikalle ja suorittaisi opettajan kammiossaan etukäteen suunnittelemat ja tuntilaisille näyttämät liikkeet. Joillekin riittää, että sanoo ääneen, ettei tässä olla oppimassa asanoita vaan tutustumassa omaan kehoon, hengitykseen ja mieleen: asanat ovat vain apuvälineitä, joiden avulla voi oivaltaa yhtä sun toista tavastaan kohdella itseään (ja usein myös toisia). Toisten on huomattava, että helpoksi kuviteltu oli vaikeaa tai että mahdottomaksi kuviteltu olikin mahdollista. Ja ehkä joidenkin on vain saatava riittävän kauan työskennellä samassa ryhmässä, jotta sen tuella on turvallista kiinnostua omasta elämästään ja sen yksityiskohdista. Kun joogatunnilla uskaltaa toivoa tunnille itseään askarruttavaa teemaa, ollaan jo voiton puolella oman harjoituksen ja elämän suuntaamisessa!

 

Tämänhetkinen mottosi?
”Kukaan ei ole toivoton eikä kukaan ole valmis.” Saan tästä ajatuksesta valtavasti voimaa kouluttautuessani eteenpäin liikunta-alalla; en ole nuori, notkea, taitava enkä erityisen rohkeakaan mutta minulla on lupa olla kiinnostunut liikkumisesta, terveydestä ja palautumisesta. Olen kaukana valmiista – mutta toisaalta myös kaukana itsetuomitusta toivottomuudesta. Samaa uteliasta ja takertumatonta asennetta toivon pystyväni välittämään joogatunneillani.

Haastattelu: Terttu Mylläri

 

Sami Rinne

keramiikkamuotoilija ja -opettaja

 

 

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen 45-vuotias keramiikkamuotoilija, yrittäjä ja opettaja Helsingistä. Keramiikkayrittäjänä olen toiminut vuodesta 1999. Olen valmistunut Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta keramiikan artenomiksi sekä suorittanut yrittäjätutkinnon ja opetuksen pedagogiset opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

 

Olet palkittu keramiikkamuotoilija. Mistä sinut tunnetaan parhaiten?
Eniten julkisuutta ovat saaneet Enkeli-, Lepakko- ja Pääkallo-sarjojen siivekkäät astiani, joita on esitelty kotimaisissa sisustusohjelmissa ja Korean televisiossa asti. Tuotteitani myydään lahjatavara- ja sisustusliikkeissä 10 maassa ja minulla on oma myymälä Runeberginkadulla, jossa sijaitsee myös keramiikkatuotannon studioni.

 

Kuinka kauan olet opettanut keramiikkaa Kalliolassa?
Opettajana olen toiminut kaiken kaikkiaan 20 vuoden ajan ja Kalliolassa 5 vuotta. Olen yhdeksästä viiteen keramiikkayrittäjä ja iltaisin opetan.

 

Mitä keramiikkakurssilla tapahtuu lukukauden aikana?
Henkilökohtaisesti pyrin olemaan tukena siinä työssä, mitä opiskelijat haluavat tehdä. Mietimme yhdessä ilmaisuun liittyviä asioita ja neuvon opiskelijoita tekniikassa. Viimeksi olemme valmistaneet espressokupin, kannun ja reliefin muotteja. Oma erikoisalani on valutekniikan opetus.

 

Kenelle suosittelisit keramiikkakurssia?
Keramiikkaharrastus on helppo aloittaa tai sitä voi jatkaa tauon jälkeen, kun on taas aikaa. Osa kurssilaisistani on käynyt tunneillani jopa 10 vuoden ajan. Opettajan työssä on parasta, kun voi nähdä oppilaan innostuksen ja edistyksen työskentelyssä.

Kunnianhimoinen tavoitteeni on varmistaa keramiikan opetuksen monipuolinen ja korkea taso kansalaisopistossa ja saada ala uuteen nousuun. Innokkaiden harrastajien parissa syntyy oikeasti korkealaatuisia taideteoksia. Kurssit ovat vetäneet hyvin, joten kannattaa olla aktiivinen, jos haluaa mukaan.

 

Mistä ammennat omaa luomisvoimaasi?
Saan voimaa luonnosta ja ihmisistä. Matkoillani tarkkailen vieraiden kulttuurien tapoja, värejä ja muotoja. Kuvaan paljon, dokumentoin ja imen vaikutteita. Matkailu kehittää ilmaisuani ja antaa myös opetustyöhön uusia virikkeitä. Tällä hetkellä minua inspiroi Amerikan monimuotoinen, vehreän luonnon ja urbaanin elämän vastakkaisuus. Japanin teekulttuuri jaksaa myös aina koskettaa keramiikkamuotoilijaa.

 

Kuinka ilmaisisit muotoilufilosofiasi?
Töissäni on arki ja fantasia. Ne kertovat elämänkatsomuksestani, rakkaudesta luontoon, jonka moninaisuus on helpompi kuvata keraamisina kuvina ja muotoina kuin kertoa sanoilla. Työni elävät ja muuttuvat havainnoinnin ja uusien ajatusten myötä. Keraaminen tarinani jatkuu niin kauan kuin savi muotoutuu käsissäni.

Haastattelu: Kristiina Halttunen

 

 

Gabriele Goria

meditaatio-, taiji- ja kung fu -opettaja

 

 

Kuka olet?
Olen italialainen näyttelijä, teatteripedagogi ja Kung Fu – opettaja. Olen harjoittanut meditaatiota ja useita aasialaisia taistelulajeja lapsuudestani lähtien. Muutin Suomeen vuonna 2008 Tällä hetkellä syvennän tutkimustani, hiljaisuuden, tietoisen läsnäolon ja taiteen tekemisen välistä dialogia tohtorikoulutettavana Teatterikorkeakoulussa, jossa opetan myös Taiji Quania, Shaolin Quania ja meditaatiota.

 

Minkälaista taijita opetat?
Opetan Taiji Quan Yang-tyyliä, mestari Chang Dsu Yaon perinteen mukaisesti. Tälle tyylille on ominaista pehmeät ja hitaat liikkeet sekä leveät asennot. Taijiin  kuuluvat meditatiiviset Qigong hengitysharjoitukset, pariharjoitteet ja Taiji Quanin pitkä muoto, joka sisältää 108 tekniikkaa.

 

Missä olet itse opiskellut taijita?
Olen opiskellut Taijita Italiassa, Mestari Chang Dsu Yaon perustamassa Kung Fu -koulussa, opettajanani on toiminut Mestari Sergio Volpiano. Käyn edelleen oman opettajani tunneilla pari kertaa vuodessa, aina kun käyn Italiassa.

 

Kuinka kauan olet harjoittanut taijita?
Olen harjoittanut taistelulajeja vuodesta 1989, jolloin aloitin japanilaisella Ju Tai Jutsulla. Vuonna 1994 aloitin Changin Kung Fu-koulussa, jossa olen opiskellut ja harjoittanut Taiji Quania ja Shaolin Quania sekä muita tyylejä kuten Mei Hua, Hsing I ja Kung Li.

 

Kenelle taiji sopii, mitä iloa ja hyötyä sen harjoittamisesta on?
Taiji sopii kaiken ikäisille ihmisille ja se on ainutlaatuinen yhdistelmä kiinalaista voimistelua, taistelulajeja ja dynaamista meditaatiota. Tämä laji parantaa fyysistä koordinaatiota ja vahvistaa mielenhallintaa ja läsnäoloa. Perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen tukeutuva Taiji on sekä mielelle että keholle tehokas laji. Taijin pitkä muoto on kuin kehollistunut kauneuden ja harmonian kyllästämä runo, joka ilmaisee olemassaolon iloa täyttäen tilan läsnäololla ja tietoisuudella.

 

Opetat myös meditaatiota, millaista meditaatiota opetat?
Opetan uskontovapaata tietoisuuden harjoittamista, johon sisältyy keskittymisharjoitteita, kehollisten tuntemuksien tiedostamista sekä myötätunto-rakkaus-ystävällisyys -meditaatiota.

 

Miten olet tutustunut meditaatioon?
Vanhempani harjoittivat joogaa. Itse aloitin meditation neljä-vuotiaana. Koko elämäni olen tutkinut kolmea suurta meditaatioperinnettä: Paramahansa Yoganandan opettamaa Kriya Joogaa, katolista ruusukkorukousta ja S. N. Goenkan opettamaa Vipassana meditaatiota.

 

Miten ja missä olet opiskellut meditaatiota?
Opin Kriya Joogaa vanhemmitani sekä Self-Realization Fellowshipin oppimateriaaleista. Isovanhempani kautta opin katolisen ruusukkorukouksen kuten myös muita katolisen kirkon kontemplatiivisia perinteitä. Aikuisena syvensin näiden harjoitteiden tuntemustani haastattelemalla munkkeja ja erakkoja, joita kävin tapaamassa Italiassa. Vipassanaa opin osallistumalla useaan S.N. Goenkan assistenttiopettajien vetämään kymmenen päivän kurssiin.

 

Mikä meditaatiossa kiehtoo?
Meditaation on väline, jonka avulla on mahdollista tutustua itseensä ja samalla kehittää rehellistä ja myötätuntoista  suhdetta ympäröivään maailmaan. Se on myös työkalu, jolla voi käsitellä stressiä, ahdistusta ja negatiivisia tunteita ja jonka avulla voi tulla tietoisemmaksi omista ajatusmalleistaan.

 

Kenelle meditaatio sopii?
Meditaatio sopii kaikille, jotka ovat halukkaita viettämään aikaa rauhassa ja hiljaisuudessa. Se on ainutlaatuinen tapa tutkia kehon ja mielen välistä suhdetta.

 

Mitä muuta teet kuin harjoitat ja opetat taijita ja meditaatiota?
Opetukseni, taiteeni ja psykofyysisen treenini ohella, tutkin meditatiivista hiljaisuutta tohtorikoulutettavana Tutkivan taiteen laitoksella Teatterikorkeakoulussa. Vapaa-ajallani työskentelen puutarhurina, pelaan shakkia ja kirjoitan blogia: Unfolding Silence.

Haastattelu: Terttu Mylläri

Kuva: Cata Portin

 

Helena Mörsky

joogaopettaja, KM

 

“It’s not the Destination, It’s the journey.”

 

Miten löysit tiesi Kalliolaan?
Kiinnostus joogaa kohtaan heräsi teini-iässä ja yliopistovuosina siitä tuli elämäntapa. Aineenopettajaksi valmistumisen jälkeen halusin syventää omaa harjoitustani. Jooga- ja meditaatio-ohjaajakoulutus vei uudelle tielle opettajana ja opiskelu jatkui iyengarjoogaopettajakoulutuksessa sekä kehonhuoltomenetelmien parissa. Jäin vuonna 2006 vapaalle vakituisesta työstä ja hakeuduin opettamaan joogaa ja kehonhuoltoa pääkaupunkiseudun opistoihin. Kalliolan kansalaisopisto kotikulmilla otti minut ilokseni tuntiopettajaksi. Joogan ja kehonhuollon opettaminen on ollut siitä asti päätyöni.

 

Onko Kalliolan kansalaisopiston ryhmien opettamisessa jotain mikä erottaa sen muiden ryhmien ohjauksesta?
Kalliolan kansalaisopistossa olen saanut kohdata hyvin eri-ikäisiä, eri elämän vaiheessa olevia joogan ja kehonhuollon opiskelijoita. Mielestäni opiston kursseille on matala kynnys osallistua jo edullisten hintojenkin vuoksi. Kurssimuotoinen opetus pienryhmissä mahdollistaa opetuksen erityttämisen tarpeen mukaan. Pedagogina koen, että juuri kurssimuotoisessa opetuksessa inspiroimme yhdessä toisiamme ja kehitymme parhaiten harjoituksen parissa. Opetuksen jatkuvuus näkyy myös opiskelijoiden motivoitumisessa ja sitoutumisessa kursseihin. Osa opiskelijoista on kulkenut yhteistä matkaa jo 13 vuotta.

 

Mikä jooganopetuksessa on hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta?
Joogan ja kehonhuollon opettamisessa mielenkiintoisinta on erilaisten opiskelijoiden ja ryhmien kohtaaminen. Vuorovaikutus erilaisten ryhmien kanssa inspiroi minua lukukaudesta toiseen. Tuntisuunnitelma elää jokaisen ryhmän kohdalla antaen opettamiseen aina uusia haasteita. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat senioriryhmät. Ikääntyvien elämänlaadun tukeminen on erityisen palkitsevaa. Kurssimuotoisessa opetuksessa ryhmässä harjoittelu mahdollistaa omassa harjoituksessa kehittymisen, mutta myös saman henkisten ihmisten kohtaamisen ja uusien ystävyyssuhteiden luomisen. Olen kiitollinen joogan ja kehonhuollon perheestä. Vuosien varrella ”perheessä” on kohdattu monenlaisia elämän haasteita, mutta yhdessä harjoitteleminen on ollut kantava voima.

Haastattelu: Terttu Mylläri