kalliola-konserni

Opettajien haastatteluja ja kuvia

Tuula Moilanen

japanilaisen sivellinkalligrafian ja kirjansidonnan opettaja

 

Kuka olet?

Olen Tuula Moilanen ja opetan Kalliolassa japanilaista sivellinkalligrafiaa ja kirjansidontaa. Olen ammatiltani taidegraafikko, teen puupiirroksia ja taiteilijakirjoja. Lisäksi toimin freelance kuvittajana ja kirjoittajana.

 

Kuinka olet päätynyt taidegrafiikan pariin?

Isäni oli mainosgraafikko, joka teki sanomalehti-ilmoituksia ja kauppojen mainoskylttejä. Siihen aikaan ei ollut tietokoneita, vaan isäni teki itse käsin isoja paperisabluunoita, joiden avulla saatiin tehtyä tietyt kirjasinmallit. Minäkin sain harjoitella ja olla apuna. Olen siis pienestä asti ollut kirjainten kanssa tekemisissä. Kyllä ne on kaikki lapsuudesta lähtenyt.

Kiinnostus Japaniin taas lähti 80-luvulla Jyväskylän grafiikkakeskuksesta. Opetin siellä puupiirrosta ja eräässä taidegrafiikan historiaa käsittelevässä diasarjassa oli mukana japanilaisia puupiirroksia. Kurssilaiset kyselivät, että miten nuo on tehty, kun niissä viiva on niin ohutta. En osannut vastata ja se rupesi häiritsemään, joten päätin ottaa selvää.

Sain kirjaston kautta tilattua ulkomailta ukiyo-e puupiirroksia käsitteleviä kirjoja. Ne olivat yleensä japaninkielellä. Koska en vielä tuolloin osannut lukea japania, ajattelin, että pitää mennä Japaniin katsomaan miten noita kuvia tehdään. Ensimmäisen reissun jälkeen taas huomasin, että eihän se lyhyt reissu riittänyt mihinkään, joten menin uudestaan. Sillä kertaa taideyliopistoon ja mestareiden oppiin. Ja niin ykskaks siinä menikin se parikymmentä vuotta siellä Japanissa! Tänä päivänä Japani on kuin toinen kotimaani, jossa käyn edelleen vuosittain.

 

Mitä on japanilainen sivellinkalligrafia?

Japanilaisessa sivellingrafiikassa tehdään japanilaisia sanamerkkejä siveltimellä ja musteella ohuelle paperille. Sivellinkalligrafiaa on useita erilaisia tyylejä, mutta täällä Kalliolan kurssilla opetan ihan niitä perusteita. Kurssia suunnitellessa ajattelimme, että se olisi passeli erityisesti japaninkielen opiskelijoille. Ehkä hieman yllättäen muutkin ovat löytäneet sinne, ja olemme ottaneet mukaan vähän länsimaistakin kirjaimistoa.

Kurssilla lähdetään liikkeelle siitä, miten sivellintä pidetään kädessä. Siitä edetään perussiveltimenvetoihin ja kirjainmerkkiharjoitelmiin. Avaan oppilaille aina hieman sitä, mitä merkityksiä ja filosofiaa japanilaiset kyseiseen merkkiin liittävät. Näin japanilainen kulttuuri ja ajattelutapa tulee lähemmäksi siveltimenvetojen kautta.

On olemassa tietty järjestys, jolla merkit tehdään. Opettelemme kurssilla myös japanilaiset tavuaakkoset, jotta jokainen osaa kirjoittaa vaikkapa oman nimensä. Valmistamme lisäksi oman japanilaisen leimasimen, jolla teos signeerataan.

 

Minkälainen opettaja olet?

Olen omasta mielestäni lempeä opettaja, mutta kyllä minä kritiikkiäkin annan. En kuitenkaan koskaan halua arvostella opiskelijaa liian negatiivisesti, aina jotain hyvää löytyy jokaisesta yrityksestä. Kunnioitan sitä ihmistä, joka kurssilleni on tullut. Yritän huomioida kaikki opiskelijat, myös ne taustalla hiljaa ahertavat, jotka usein jäävät äänekkäimpien varjoon. Yksilöllinen eroavaisuus pitää yrittää ymmärtää taideaineita opetettaessa.

Opetan harrastajaryhmien ohessa myös ammattitaiteilijoita ja taideyliopistojen opiskelijoita. En erottele opetusta sen mukaan, missä opetan. Silti väistämättä opettaminen on vähän erilaista. Taidekoulussa opiskelijan oma suuntautuminen voi olla muualla kuin siinä mikä on minun kurssini aihe. Harrastajilla motivaatio saattaa olla siksi jopa suurempi.

 

Parasta opettamisessa?

Opettaminen vaatii paljon valmistautumista. Opetustilanteessa taas pitää osata jakaa huomiota monelle ja se on aina tietynlainen ponnistus. Ehkä se on vähän kuin urheilijalla, että vasta suorituksen jälkeen tulee hyvä olo. Parasta opettamisessa on siis hyvä mieli opettamisen jälkeen! Itsellä olevaa tietoa haluaa jakaa, ja ehkä tunnin jälkeen joku on ilahtunut uusista oppimistaan asioista.

Itse ajattelen, että ilmaisu on tärkeää, eikä kursseilla aina tarvitse tehdä mitään näyttelyvalmista teosta. Tekemisen pitää olla kivaa ja jos tekee rennolla mielellä, onnistuukin paremmin. Väkisin tekemällä ei tule hyvää.

Opettaessa oppii myös itse ja se on vastavuoroista. Oppilaat keksivät kaikenlaista uutta. Jos joku oppilas tekee kirjaimen vahingossa siveltimellä väärinpäin, siitä voikin tulla hyvää jälkeä! Pitää toki säilyttää aina avoin mieli.

 

 

Anna-Riitta Niemelä

Swahilin opettaja

 

opisto kalliola swahili

 

Kuka olet ja kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Anna-Riitta Niemelä ja opetan Kalliolan opistolla swahilia. Olen opiskellut Afrikan tutkimusta Helsingin yliopistolla ja täällä aloitin opettajana 2012. Tuttuni opetti täällä swahilia aiemmin, ja kun hänen tilalleen tarvittiin uusi opettaja, perin hänen paikkansa.

 

Kuinka olet itse tutustunut swahilin kieleen?

Opintojen kautta. Lisäksi olen asunut vuoden Sansibarilla Tansaniassa. Sitä kautta olen saanut sellaisen kielenosaamisen, että pystyn sitä myös opettamaan. Swahilin kieli kiinnostaa minua, sillä se on todella kaunis ja Suomessa kuitenkin aika harvinainen kieli.

Swahili on Afrikan puhutuin kieli , jota puhutaan muun muassa Tansaniassa ja Keniassa. Sillä on yli sata miljoonaa puhujaa. Haluaisin, että swahilin kielestä tulisi merkityksellisempi, eikä sitä nähtäisi marginaalisena kielenä, sillä sitä se ei ole. Swahili on iso ja merkittävä kieli itäisessä Afrikassa. Jos esimerkiksi matkustaa tai työskentelee sillä alueella, olisi hienoa, ettei aina mentäisi vain englannilla.

Mielestäni myös Suomessa swahilin osaamiselle olisi enemmänkin tarvetta.

 

Keitä kursseillasi käy?

Kansalaisopistossa se on kiva puoli, että täällä käy todella erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Opiskelijoita eläkeläisiin, kaikkia löytyy.

On hyvin erilaisia syitä siihen, miksi halutaan opiskella juuri tätä kieltä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi työ, jokin harrastus, swahilinkielinen puoliso, vapaaehtoistyö tai opiskelut. Harva nimittäin päätyy opiskelemaan tätä kieltä ihan sattumalta.

 

Mitä tunneilla tehdään?

Tunneilla teemme keskustelu- ja kuunteluharjoituksia ja tutustumme kielioppiin, sillä se eroaa niin paljon meille usein tutummista indoeurooppalaisista kielistä. Siksi kielen rakenteisiin tutustuminen on myös tärkeää.

Eniten haluan tuoda tunneille kuitenkin keskustelua ja kuuntelua, koska Suomessa swahilin kuuleminen on harvinaista. Yritän myös kannustaa opiskelijoita kuuntelemaan kotona. Onneksi nykyään on paljon materiaalia saatavilla verkossa ja kielen kuunteleminen kotona on helpompaa.

 

Minkälainen opettaja olet?

Olen mielestäni kannustava ja huumorintajuinen opettaja. Moni väittää olevansa huono oppimaan kieliä, mutta kyllä kaikki voivat oppia.  Oppilaat ovat hyviä eri asioissa, toiset ääntämisessä ja toiset kieliopissa. Hyvin harva on sellainen kielinero, että oppisi uuden kielen todella helposti. Kielenoppiminen vaatii työtä, mutta yritän kannustaa siihen. Kaikki kyllä pystyvät oppimaan.

 

Miksi suosittelisit swahilin opiskelua?

Kieli on avain kulttuuriin. Jos olet kiinnostunut swahilin puhealueen kulttuurista, kielen osaaminen on perusedellytys. Olisi hyvä osata edes ihan alkeet, tervehtiä ja muuta. Kieli ja kulttuuri yhdistyvät niin vahvasti toisiinsa.

Swahili on kaunis ja runollinen kieli.  Se myös afrikkalaisista kielistä sellainen, josta löytyy hyvin oppimateriaalia, kirjallisuutta, sanomalehtitekstejä ja on myös olemassa vahva swahilinkielinen runousperinne. Monissa muissa afrikkalaisissa kielissä ei ole vastaavaa kirjallista perinnettä.

Swahilia voi suositella myös, jos on muuten kiinnostunut bantukielistä. Tai jos on kiinnostusta tutustua uuteen, erilaiseen kieleen ja siihen, miten eri tavalla kieli voi rakentua.

 

Parasta opettamisessa?

Opettamisessa parasta on vuorovaikutuksellisuus oppilaiden kanssa ja se, kun huomaa opiskelijoissa etenemistä ja oppimisen iloa.

Olen viihtynyt Kalliolassa tosi hyvin. Opiskelijat ovat ihania ja osallistuvia. Suurin osa on todella kiinnostuneita ja innostuneita kielestä.  On myös mukavaa, että Kalliolan opistolla voi opiskella vähän harvinaisempiakin kieliä. Siitä saa opettamisen iloa, kun saa opettaa tällaista ihan mahtavaa juttua, joka on kuitenkin meillä vähän marginaalissa.

 

Mitä muuta teet?

Harrastan kävelyä, palstaviljelyä ja elokuvissa käymistä. Viimeksi kävin katsomassa Pedro Almodóvarin elokuvan Kärsimys ja kunnia.

Minna Määttä

Pilates-, afrotanssi- ja kehonhuollon ohjaaja ja kouluttaja

 

 

Kuka olet? Kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Minna Määttä ja olen tanssin opettaja, pilates-ohjaaja ja -kouluttaja.

Aloitin Kalliolassa afrotanssin opettajana 1990-luvun alussa. Kalliolan opisto otti silloin ensimmäisten joukossa valikoimiinsa etnisiä tansseja. Kalliolan profiili on mielestäni syvän humanistinen, ja kun tarjoutui tilaisuus, tänne tuntui hyvin luontevalta tulla ohjaamaan. Täällä on ollut esimerkiksi monia keho-mieli -lajeja jo ennen kuin niitä alkoi olla kuntokeskuksissa, tanssikouluissa tai muissa kansalaisopistoissa ja työväenopistoissa.

Firmani toiminimi on Minnan Huoltamo, ja tällä hetkellä omista lajeista ohjaan eniten pilatesta. Opetan Kalliolan Opiston lisäksi omalla Pilates Wing -studiolla, UniSportissa ja Somatic Studiolla. Koulutan myös Pilates-ohjaajia (Terveysverkko / FIHF). Tanssi on minulle kuitenkin se suuri rakkaus – onneksi sekin pysyy mukana repertuaarissa.

 

Mitä on Pilates? Kenelle se sopii?

Eri tasoisena pilates sopii kenelle tahansa. Se on kokonaisvaltainen metodi, joka harjoittaa yhtä aikaa liikkuvuutta, voimaa, keskittymistä, kehotietoisuutta, koordinaatiota ja kehon tukivoimaa. Minua viehättävät nämä pilateksen perusperiaatteet, sekä liikkeen ja hengityksen yhdistäminen.

Pilatekseen ei kuulu mitään ideologiaa, ismiä tai jotain tiettyä kulttuurisidonnaista sisältöä, kuten moneen muuhun keho-mieli -lajiin. Vaikka pilates on hyvin tekninen laji en ole kiinnostunut siitä, onko jokin liike tehty ”kauniisti”, vaan että se parantaa harjoittelijan fyysistä ja psyykkistä elämänlaatua. Hengittäminen ja keskittyminen tuo ihanan irtioton kaikesta muusta. Harjoituksen jälkeen olo on virkistynyt, voimistunut, ja ihminen jaksaa kannatella omaa kehoaan. Kehollinen itsetunto paranee, jolloin uskaltaa ehkä tehdä muitakin asioita rohkeammin.

 

Kuinka olet päätynyt afrotanssin pariin?

Aloin harrastaa afrotanssia 80-luvun lopulla, kun etniset tanssit olivat vasta tuloillaan Suomeen. Se kiinnosti minua suuresti, ja lähdin pian länsi-Afrikkaan ja Ranskaan opiskelemaan, ja olen vuosien varrella ollut tanssileireillä ja -matkoilla lukuisia kertoja.

Afrotanssissa kiehtoi sen kokonaisvaltaisuus ja sosio-kulttuurinen perinne. Kyse ei kuitenkaan ole mistään museokamasta, vaan tässä päivässä elävästä kulttuurista, joka muuttuu ja kehittyy. Siitä saa energiaa ja se on tosi nopeasti hauskaa. Toki se täällä meidän tanssitunneillamme on kaukana alkuperäisestä kontekstista, vaikka opetankin perinteen pohjalta, perinteisiä tansseja ja rytmejä käyttäen. On loputtoman kiehtovaa, miten musiikista ja tanssista kuoriutuu oma sosiologinen ja kulttuurinen maailmansa, ja kuinka tanssilla voimme itseämme ilmaista ja keskenämme kommunikoida.

 

Minkälainen opettaja olet?

Tunneillani on paljon huumoria. Tekemisen pitää olla hauskaa ja tunneilla pitää viihtyä, vaikka opiskeltava asia olisi vaikeakin. Opiskelijat tietävät, että huumori voi olla välillä aika hurttiakin, mutta minulle on aina kuitenkin tärkeää, että asiakasta kohdellaan kunnioittavasti.

Opettajalla pitää olla syvällinen ymmärrys sisällöistä, joita opettaa. Niiden välittäminen muille pitää olla intohimon asia. Opettaminen on aina myös sosiaalinen vuorovaikutustilanne. On ehdottoman tärkeää muistaa, että kyse ei ole minusta, opettajasta, vaan heistä, jotka siellä tunneilla käyvät.

Kouluttaudun myös itse jatkuvasti. On tärkeää olla välillä myös osallistujan ja oppijan asemassa, sekä päivittää omien lajien ymmärrystä, ja niiden kehitystä. Pelkäksi opettajaksi jämähtäminen ei ole pidemmän päälle kenenkään kannalta kiinnostavaa.

 

Minkälaista on kehonhuolto?

Se on periaatteessa venyttelytunti, jossa käydään koko keho läpi. Siinä on pitkäkestoisia ja lyhytkestoisia venytyksiä. Tavoitteena on, että ihminen osaisi ominkin päin hyödyntää harjoituksia, saisi kehoon joustavuutta, eivätkä kehon jännitykset dominoisi liikaa. Venyttely ja kehonhuolto voi vähentää loukkaantumisriskiä, ja samalla energisoida kehoa ja mieltä. Kuten missä tahansa lajissa, myös kehonhuollossa sisältöä määrittää aina myös paljon se, minkälainen ryhmä on kyseessä.

 

Mikä on parasta Kalliolassa?

Olen viihtynyt täällä hyvin, ja ilolla seurannut opiston toiminnan uudistumista ja monipuolistumista. Tämä on matalan kynnyksen paikka tulla harrastamaan. Tarjonta on mielestäni tosi kiinnostavaa ja opettajat päteviä. Opetus on usein tasoltaan samaa kuin missä vaan yksityispuolen tunneilla. Yksi syistä, miksi haluan pitää kursseja Kalliolassa, on se, että kurssit ovat hyvin kohtuuhintaisia. Pilates on yksityisellä puolella kallista ja haluan olla ohjaajana myös niille, joilla ei välttämättä olisi varaa käydä yksityisellä puolella.

 

Mistä innostut vapaa-ajallasi?

Olen kulttuurin monialainen suurkuluttaja. Kulttuuriharrastusten lisäksi matkustelen, patikoin, uin ja saunon – olen Suomen Ladun ja Saunaseuran jäsen. Luontoon pääseminen on ihan parasta ja viime kesä oli ihana, kun sain olla paljon ulkona. Työni on sosiaalista, ja opettaessa on jatkuvasti näkyvillä. Luonnossa saa vain olla ja focus on ihan muualla.

 

Kaarina Jumisko-Puzone

latinan ja italian opettaja

 

 

Kuka olet ja kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?  

Olen Kaarina Jumisko-Puzone, italian ja latinan opettaja. Tulin Kalliolaan sijaiseksi 13 vuotta sitten ja sille tielle jäin. 

Olen unelma-ammatissani, sillä olen aina halunnut olla opettaja. Minusta ei koskaan tunnu siltä, että pitää lähteä töihin. Tuntuu siltä, kuin tulisin vain pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Parasta opettamisessa onkin ihmisten kanssa oleminen ja vuorovaikutus. 

Valmistumisen jälkeen olin vuoden opettajana lukiossa, mutta se ei ollut oma juttuni. Tykkään eniten opettaa aikuisia. Täällä Kalliolassa olen viihtynyt todella hyvin.  

 

Minkälaista on latinan opiskelu 

Aloitamme tunnit aina kääntämällä jonkin latinankielisen lentävän lauseen, joista moni on jo jostain ihmisille entuudestaan tuttuja. Kun opiskelee latinaa ja alkaa kiinnittää huomiota, latinaa tulee vastaan yllättävissä paikoissa, ihan täällä Helsingissäkin. Esimerkkinä vaikka exit- kyltit, sekin sana tulee suoraan latinasta ja tarkoittaa, että “hän menee ulos”.  

Latinan opiskelu eroaa tietenkin hieman esimerkiksi italian opiskelusta, sillä latina ei ole enää puhuttu kieli. Kyllä tunneilla silti puhettakin on, käännämme kappaleita pareittain ja vastaillaan ja kysytään toisiltamme kysymyksiä. Kuitenkin latinan opiskelussa kielioppi on enemmän pääosassa ja kyllä latina on aika haastava kieli. Olenkin sanonut, että sen opiskelu pitää mielen virkeänä, vaikka vanhemmallakin iällä.  

Latinan opiskelu auttaa myös englannin tai muiden romaanisten kielten, etenkin italian tai espanjan, opiskelussa, koska se on siellä pohjalla.  

 

Entä italian opiskelu? Kenelle suosittelisit sitä?  

Jos matkailu Italiassa kiinnostaa, italian osaaminen on tärkeää, sillä Italiassa isojen kaupunkien ulkopuolella puhutaan huonosti englantia. Italia on kuitenkin kiitollinen maa kielenopiskelijalle, sillä siellä arvostetaan sitä, että edes yrittää. Jos ei jotain osaa niin ei haittaa, sen kun vaan puhuu. Alkeiden ja kakkoskurssin jälkeen voi matkustaa ja pärjää aivan hyvin.  

Tunneilla käymme aluksi enemmän kielioppia, sillä on tärkeää saada vahva pohja. Kun se on kunnossa, on itseluottamusta ja pystyy puhumaan vapaammin. Keskustelu on kuitenkin se, mikä on tärkeintä ja se aloitetaan ihan ensimmäisellä tunnilla. Opetellaan helppoja pikkujuttuja ja koko ajan lisätään, kun sanavarasto kasvaa.  

Ajattelen, että koska tämä on vapaaehtoista, opiskelun pitää olla hauskaa. Teemme tunneilla monipuolisesti kaikkeaVälillä katsotaan kieleen liittyviä videoita, joskus tuon mukana reseptejä, joita käännetään, ja silloin tällöin käännämme laulun sanoja ja laulamme yhdessä. Keskustellaan, ja kielioppi kulkee siinä sivussa. 

 

Minkälaisia opiskelijoita ryhmissäsi on? 

Moni latinanopiskelija on aikanaan lukenut latinaa koulussa tai on esimerkiksi antiikista kiinnostuneita. Italianopiskelijat taas ovat usein kiinnostuneet matkailusta, ruuasta, taiteesta ja musiikista, tai sitten on esimerkiksi italialainen tyttö- tai poikaystävä. 

Osa on käynyt pitkäänkin kursseillani ja on ollut kiva huomata, miten hyvin myös uudet otetaan porukkaan. Tiedän, että joskus uutena voi olla vaikea tulla mukaan, mutta minulla on niin kivat ryhmät, että sinne on helppo tulla.  

Joidenkin ryhmien kanssa käymme kurssin päätteeksi syömässä italialaissa ravintolassa, ja usein juomme kahvia tai matcha lattea Kalliolan aulassa Cafe Damascuksessa ennen tuntien alkua.  

 

Minkälainen opettaja olet? 

Olen oma itseni. Minulla ei ole työminää ja kotiminää, en vedä mitään roolia.  

Minua on aikanaan koulukiusattu ja tiedän mitä se on, kun jännittää ja pitäisi sanoa jotain ääneen tunnilla. Sen takia pyrin aina ottamaan oppilaan huomioon ja osaan katsoa, että keneltä uskaltaa vaatia enemmän, ja jos joku ei halua vastata, en ala painostamaan.  

 Opiskelijatkin ovat sanoneet, että ei tarvitse jännittää tai hävetä jos ei osaa. Rakastan vastata kysymyksiin, eikä ole tyhmiä kysymyksiäMinun tunneillani ei ole mitään pakkoa ja ymmärrän, ettei kaikki aina esimerkiksi ehdi tekemään läksyjä. 

Olen huomannut, että opiskelijat usein vertaavat itseään toisiin, mutta eivät huomaa sitä, mitä itse osaavat. Voi olla, ettei joku muista niin hyvin sanoja, mutta on hyvä ääntämään. Joku taas taistelee kieliopin kanssa, mutta hänellä on hyvä sanavarasto. Jokainen on hyvä jossain ja kaikilla on joku asia, joka on hankalampi.  

 

Mitä teet vapaa-ajallasi? 

Kun kurssit ovat käynnissä, käytän niiden suunnitteluun paljon aikaa, etsin esimerkiksi artikkeleita ja muuta materiaalia.  Jouluisin ja kesällä, kun ei ole opetusta, luen kirjoja italiaksi, suomeksi ja englanniksi ja käyn kuntosalilla. Matkustan myös paljon Italiassa, sekä yksin että mieheni kanssa, joka on italialainen. Lomilla käymme usein Sardiniassa hänen sukulaistensa luona. Oma suosikkipaikkani Italiassa on Riccione, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla Riminin alapuolella.  

 

 

Päivi Pylvänäinen

laulunopettaja

Kuka olet? Kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Päivi Pylvänäinen ja opetan Kalliolassa yksinlaulua. Olen valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja päätyönäni olen oopperalaulaja.

Ennen valmistumistani tuttava vinkkasi vapaata opettajan paikkaa Kalliolassa. Hän kertoi, että täällä olisi mielenkiintoinen ryhmä, jossa opetetaan yksinlaulua ryhmässä. En ollut itsekään kuulut sellaisesta aikaisemmin. Mutta tartuin tilaisuuteen ja olen opettanut tällä nyt neljä vuotta.

 

Miten opiskellaan yksinlaulua ryhmässä?

Kurssin muoto on poikkeuksellinen. Opiskelija pääsee kerran viikossa harjoittelemaan laulua pianistin säestyksellä. Samalla hän saa laulunopetuksellisia neuvoja ja kokemusta esiintymisestä muulle ryhmälle. Parhaimmillaan tunneista voi saada tosi paljon irti. Ihmiset voittavat pelkoja nousemalle lavalle muiden ihmisten eteen viikko toisensa jälkeen. Se on hieno mahdollisuus laulua opiskelevalle.

Myös muiden esiintymistä seuraamalla oppii. Saatan kannustaa opiskelijoita kiinnittämään huomiota johonkin tiettyyn asiaan ja sen kehittymiseen. Moni puhuu myös esimerkiksi jännityksestä ja tällaiselle vastavuoroiselle keskustelulle on toisinaan tilaa, ja se on ollut tosi hedelmällistä.

Kurssi päättyy matineaan, jolloin myös yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan esityksiä.

 

Kenelle suosittelisit kurssejasi?

Koska tässä on läsnä kymmenen silmäparia ja pianisti, tämä ei ole mikään helppo tapa aloittaa laulunopiskelua. Opiskelijan pitää pystyä haastamaan itseään joka viikko.

Sillä ei kuitenkaan ole niin väliä millä tasolla laulajana on, mutta asenteella kyllä. Osan kanssa harjoittelemme ihan perustekniikkaa, osan kanssa taas mennään syvemmälle detaljeihin.

Tunnilla on rajallinen määrä aikaa yhtä opiskelijaa kohden ja se on ollut myös opettajana haastavaa. Siksi ajattelen, että ryhmä toimii erityisesti heille, jotka harrastavat muutenkin laulua. Silloin kurssista saa eniten irti.

 

Minkälainen opettaja olet?

Mielestäni olen innostava, rehellinen, positiivinen ja yhteistyöhaluinen. Laulamisen opettaminen on hyvin henkilökohtaista ja siinä pitää olla tarkat tuntosarvet. Osa kaipaa silkkihansikkain käsittelyä ja toiset taas haluaavat, että sanotaan suoraan.

Olen pehmennyt näiden neljän vuoden aikana. Ehkä voisi sanoa, että minusta on tullut kiltimpi. Aiemmin olin vaativampi, mutta olen alkanut ymmärtää, että minun osuuteni opiskelijoideni oppimisesta on lopulta pieni. Vaikka itselläni on ammattilaisena kova vaatimustaso, tämä on ihmisille harrastus ja musiikin ilo on tärkein asia.

 

Mikä on parasta opettamisessa?

Ryhmä, jossa on niin laajasti erilaisia ihmisiä ja laulajia. Yksi hienoimpia asioita on laaja ikähaitari. Täällä olen oppinut sen, että ikä on oikeasti vain numero.

On hienoa nähdä, että joku on tehnyt töitä viikon aikana ja oppinut. Laulamisessa ollaan tietyllä tavalla tekemisissä ihmisen hyvin sisäisen persoonan kanssa. Se on hirvittävän mielenkiintoista.

Ja tietenkin se, että saa tehdä musiikin kanssa työtä. Musiikin voima. Vaikka tulisi kuinka väsyneenä pitkän päivän jälkeen, joka kerta kun täältä lähtee kotiin, on täynnä energiaa. Musiikki ja ihmiset tuovat sen energian.

 

Mitä teet Kalliolan ulkopuolella?

Päätyökseni olen esiintyvä artisti. Olen tehnyt eri produktioita Helsingissä, joista isoin oli Aino Acktén nimirooli Ilkka Kuusiston oopperassa 2017. Teen konsertteja ympäri Suomen ja lauloin muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla solistina viime kesänä.

Eräs oppilas tuli tunnin jälkeen sanomaan, että oli ollut kesällä kuuntelemassa ja tykännyt kovasti. Se oli ihana kuulla ja siitä tuli itselleni sellainen olo, että hän voi myös luottaa siihen mitä opettajana sanon. Ajattelen, että se, että opettaja esiintyy itse säännöllisesti ei ole oppilailta pois, vaan pikemminkin päinvastoin.

 

Katja Seppinen

Keramiikan opettaja

 

 

Kuka olet ja kuinka olet päätynyt keramiikan pariin?

Olen Katja Seppinen, ja olen tehnyt keramiikkaa lapsesta saakka. Muistan vieläkin sen hetken, kun menin kuvataidekoulussa ensimmäisen kerran keramiikkaluokkaan. Olin heti, että saanko mä vaan jäädä tänne. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan keramiikka käsi- ja taideteolliseen, ja siitä Kuopion muotoiluakatemiaan.

Jossain vaiheessa tuli kuitenkin sellainen olo, että haluan tehdä jotain muuta. Asuin vähän aikaa ulkomailla ja päädyin Lapin yliopistoon opiskelemaan matkailun kulttuurintutkimusta. Kahdeksaan vuoteen en tehnyt ollenkaan keramiikkaa.

Päädyin muuttamaan Helsinkiin ja jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, että sitä pitää tehdä mitä elämässään eniten haluaa. Ja minulle se on keramiikka.

 

Kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Työskentelin työpajaohjaajana Helsingin kaupungin Uusix-verstalla. Pajalla tehdään keramiikkaa yhdessä pitkäaikaistyöttömien kanssa, joilla on elämänhallinnan haasteita. Se on vahvistanut näkemystäni savesta kuntouttavana ja hyvää mieltä tuovana prosessina.

Kalliolaan päädyin neljä vuotta sitten. Olin kehitellyt idean Kädet saveen- työpajasta, jossa omia ajatuksia siirretään saveen, ilman tarkoitusta säästää syntynyttä muotoa. Asuin tässä lähellä, joten otin yhteyttä koulutuspäällikköön ja hänestä työpaja oli hyvä idea. Toteutimme sen yhteistyössä Designmuseon kanssa. Syksyllä 2017 aloitin keramiikkakurssien tuntiopettajana. Olen viihtynyt tällä hyvin. Kalliola on tosi kotoisa, viihtyisä ja mukava. Täällä on hyvä ilmapiiri.

 

Mikä keramiikassa kiehtoo?

Savi on periaatteessa aika helppo, mutta samalla kuitenkin loppupeleissä todella vaikea materiaali työstää. Siinä on opittavaa loppuelämäksi. Tykkään etenkin sen kolmiulotteisuudesta verrattuna esimerkiksi maalauksen tekemiseen. Savesta voi myös tehdä ihan mitä tahansa.

Keramiikassa on luovaa sekin, että pitää aina vähän pähkäillä, kuinka jokin asia voidaan toteuttaa. Täällä kikkaillaan ja kehitellään kaikenlaisia virityksiä ja tukisysteemejä. Työkalutkin saa omasta keittiöstä, ja keraamikko katselee esimerkiksi rautakauppaa aika eri silmin kuin joku toinen.

Sillä ei ole kauheasti väliä, oletko päihdekuntoutuja tai stressaantunut työelämässä. Kun tulee tänne ja saa savipalan käteen, niin se tuo hyvää oloa. “Kädet saveen” on hyvä termi.  Se on fyysistä hommaa. Keramiikan teon konkretia tukee aivotoimintaa.

 

Mitä kursseillasi tehdään?

Kaikki tekevät oikeastaan omanlaisiaan töitä. Toki käymme läpi ihan teknisiä asioita siitä, miten keramiikkaa tehdään. Haluan ennen kaikkea tukea harrastajien luovuutta, sitä, että pääsee toteuttamaan itseään. Toivon, että ihminen alkaa löytää omaa juttuansa ja haluan auttaa häntä siinä prosessissa. Usein ihmisillä on jokin idea, kun he tulevat kurssille. Toinen vaihtoehto on, että annan vain palan savea ja he alkavat tekemään siitä.

Parasta opettamisessa on yhteinen into materiaaliin. Se jaettu kokemus, että meillä on sama fiilis tästä savesta ja keramiikasta, tuo tosi paljon iloa. Totta kai minua innostaa myös nämä ihanat työt, joita ihmiset tekevät. Olen tosi iloinen ja ylpeä niistä. Täällä on niin taitavia ihmisiä, jotka tekevät vaikka mitä.

 

Onko keramiikan tekeminen muuttunut vuosien aikana?

Keramiikka on tällä hetkellä tosi suosittua. Kaiken maailman bradpittit ja muut isot julkkikset tekevät keramiikkaa. Ihmiset bongaavat nykyisin Instagramista paljon ideoita. On selvästi vaihtuvia trendejä mitä juuri nyt halutaan keramiikasta tehdä. Kurssille tulevien ei välttämättä tarvitse luoda mitään ihan uutta, vaikka mielelläni kannustan siihenkin.

On myös saatavilla enemmän erilaisia savimassoja ja lasitteet ovat kehittyneet paljon, ja se maailma on muutenkin laajentunut. Olen iloinen siitä, että on enemmän mahdollisuuksia. Toisaalta keramiikan valmistamisen prosessit ovat edelleen ihan samoja mitä ne ovat olleet Kiinan dynastioista saakka.

Mistä olet innostunut viime aikoina?

Aloitin täällä Kalliolassa japanilaisen sivellinkalligrafian opiskelun. Kävin keväällä Japanissa, jossa on vahva keramiikkaperinne. Jostain syystä nappasin sieltä kuitenkin sen kalligrafian. Kurssilla tuli mieleen sellainen hämärä lapsuuden muisto, kun ala-asteella opettelin kirjoittamaan kaunoa.

Sivellinkalligrafian harjoittelu on tosi hauskaa ja on jo vaikuttanut omaan keraamiseen työskentelyyni. Valmistan tällä hetkellä keramiikkaa Tapanilassa tilaustyöperiaatteella.

 

kuva: Nelli Kivinen

 

 

Susanna Nurminen

baletinopettaja

 

 

Kuka olet ja minkälainen on taustasi baletin parissa?

Olen Susanna Nurminen ja olen kotoisin Rovaniemeltä. Tanssimisen aloitin lapsena baletista Rovalan kansalaisopistossa.

Kun olin yläasteikäinen Rovaniemelle muutti tanssinopettaja Virpi Wirlander-Asplund. Hän opetti myös nykytanssia, jazztanssia, sambaa ja steppiä. Kävin myös näillä tunneilla, mutta baletti oli edelleen se pääjuttuni. Saman opettajan kannustamana aloitin opiskelut Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella, josta valmistuin tanssitaiteen maisteriksi 1993 tanssinopettajan suuntautumisvaihtoehdosta.

Valmistumisen jälkeen palasin pohjoiseen, jossa tein kymmenen vuotta tanssinopettajan ja tanssijan työtä. Opetin myös balettia, mutten kokenut sitä silloin omakseni. Koulutukseni kautta nykytanssi oli minulla silloin vahvempi ja se tuntui mielenkiintoisemmalta ja omimmalta.

 

Kuinka olet päätynyt baletinopettajaksi Kalliolaan?

Vuonna 2003 muutin takaisin Helsinkiin. Samana vuonna törmäsin ensimmäisen kerran Klein- tekniikkaan, joka vei mennessään. Aloitin Klein-tekniikan opettaja opinnot ja valmistuin 2016. Tekniikka auttaa löytämään kehon syvät tukilihakset ja ymmärtämään niiden roolin luurangan linjaajana ja liikuttajana. Tavoitteena on lisätä kehon ymmärrystä ja kehittää kehoa kokonaisuutena.

Tämän yksilöllisen kehon anatomian ymmärtämisen kautta baletin opetus alkoi tuntua taas todella mielenkiintoiselta. Nykyään opetan paljon aikuisbalettia ja olen siis palannut juurilleni. Kalliolassa aloitin aluksi sijaisena. Omat ryhmät minulla on ollut kymmenisen vuotta.

 

Minkälaista on aikuisbaletti?

Baletin liikekielen estetiikka on suunniteltu hyvin spesifille ruumiinrakenteelle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vain tämän rakenteen omaavat ihmiset voisivat tanssia balettia. Se ei vain näytä ulkoisesti samalle, ja se pitää hyväksyä. Pääasia on, että jokainen voi ja saa nauttia baletin liikekielentuottamasta mielihyvästä, ilman että sitä tarvitsee arvottaa ulkopuolisella katseella.

Aikuisbaletti taipuu moneksi ja tällä hetkellä tarjontaa on paljon. Uskonkin, että pääkaupunkiseudulla aikuisbaletin harrastaja voi löytää itselleen sopivan opettajan ja lähestymistyylin. Itse olen opettajana hyvin analyyttinen. Pelkkä ulkoisen muodon kopiointi ei kiehdo minua. Minulle pääasia on, että oppilas ymmärtää mitä tekee ja miksi tekee. Lähestymistapani on pitkälti, että baletin liikekielen kautta tutustutaan oman kehon anatomiaan.

Baletti tempaisee mukaansa, sillä se vaatii niin paljon keskittymistä. Tunnilla kaikki muu unohtuu, arki ja työstressit. Jotkut ovat sanoneet, että tämä on samalla aivobicia.

 

Kenelle suosittelet aikuisbalettia?

Jos baletti on joskus ollut haaveena, niin kannattaa tulla kokeilemaan. Alkeistunnilla ei tarvitse tietää mitään, riittää että on avoin mieli. Jokaisella on oikeus edetä ja omaksua liikkeitä omaan tahtiin.

Minulle on tärkeää, että vaikka aloittaisi aikuisena voi halutessaan pikkuhiljaa edetä kohti haastavampia liikkeitä. Meillä on Kalliolassa neljä aikuisbaletin tasoryhmää. Joillekin uudet haasteet tuovat motivaatiota, toisille taas nautinto tulee tuttujen liikesarjojen toistosta ja kertauksesta.

Baletti auttaa tulemaan sinuiksi oman kehonsa kanssa. Sellaiselle, joka ei ole koskaan harrastanut mitään tanssia tai liikuntaa, se on jopa tärkeämpää kuin niille, jotka ovat tehneet kehon koordinaatiota kehittäviä lajeja lapsesta asti. Oman kehotietoisuuden löytäminen ja sen parantaminen vaikuttaa hyvin moneen asiaan; siihen miten näet ja koet itsesi sekä miten kannat itseäsi.

 

Esiinnyttekö yleisölle?

Teemme yhden tanssin lukukauden aikana, ja samana päivänä harjoittelevat ryhmät esiintyvät toisilleen. Joskus olemme esiintyneet myös Sandelsin talon asukkaille. Jokaisessa ryhmässä on niitä, jotka haluavat esiintyä, ja toisaalta niitä, jotka eivät missään nimessä halua. Siksi esityksiin osallistuminen ei ole pakollista.

Esiintyminen on kuitenkin yksi lisäaskel, joka auttaa pääsemään kokemaan miltä tuntuu kun sinua katsotaan. Siinä joutuu kohtaamaan ja selviämään oman esitysjännityksen kanssa, kun opettaja ei olekaan näyttämässä eteen eikä sanomassa mikä liike tulee seuraavaksi. Sitä kautta yhdessä tekeminen paranee ja kehittyy. Ryhmä alkaa luottamaan itseään, ja esiintyjät saavat tukea ja turvaa toisistaan.

 

Mistä muusta innostut?

Tanssi kulkee minulla aina mukana. Olen nyt harrastanut kolme vuotta argentiinalaista tangoa. Minulla oli paritanssilajin aloittamiseen iso kynnys. Kun on koko elämänsä tehnyt vain yksilölajia, tanssiminen koko ajan kontaktissa toiseen pelotti. Mutta olen onnellinen, että rohkenin ottaa tämän askeleen ja se on tuonut iloa elämääni. Muuten tykkään tehdä paljon käsillä. Entisöin huonekaluja, tuunaan vaatteita ja nautin kokkaamisesta.

 

Jenni Blomqvist

kuntonyrkkeily

Kuka olet ja kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Jenni Blomqvist, kuntonyrkkeilyohjaaja. Koulutukseni on fysioterapiasta ja liikunta-alalta.

Aloitin kuntonyrkkeilyn lukiossa. Olen harrastanut kuntonyrkkeilyn lisäksi kilpanyrkkeilyä ja savatea, eli ranskalaista potkunyrkkeilyä. Seuraan aktiivisesti nyrkkeilymaailman tapahtumia ja tykkään välillä tuoda tunneillakin niitä esiin.

Kalliola tuli minulle tutuksi kaverini kautta, joka ohjasi täällä kuntonyrkkeilyä aiemmin. Sijaistin häntä välillä, kunnes tulin hänen tilalleen vetämään omia kursseja.

 

Miksi juuri kuntonyrkkeily?

Kuntonyrkkeilyssä voi rääkätä itseään aika täysillä ja laittaa vähän sisua peliin. Fyysisen puolen lisäksi saa käyttää älyä, rytmitajua, koordinaatiota, reaktiokykyä ja vaikka mitä. Ja kuten kaikissa urheilulajeissa, kehittyminen on ikuista. Kun saa yhden palikan kohdalleen, saakin alkaa jo hioa seuraavaa.

Ylipäätään nyrkkeilyssä kuten kaikissa kamppailulajeissa on myös läsnä se vastustaja. Eli kun yrität tehdä omaa hyvää suoritusta, vastustaja häiritsee ja punoo omia juoniaan. Siinä on se psyykkinen elementti, että miten pitää päänsä kasassa ja hallitsee itsensä. Se on jotenkin hienoa. Kamppailulajeja harrastava saa olla aika reipashenkinen, eikä se ole aina helppoa.

 

Kerro tunneistasi, mitä siellä tehdään?

Pyrin siihen, että nyrkkeilytuntini olisivat hauskoja, mutta silti haastavia.

Pääosuus tunnista on tekniikkaharjoittelu parin kanssa. Ensin sovitaan millainen sarja lyödään, ja pari nostaa hanskat merkiksi siitä mihin kohtaan. Eli ei osumaharjoituksia, vaan hanskat laitetaan aina maaliksi. Se on vauhdikasta ja kyllä siinä saa hien pintaan, kun parin kanssa huiskii!

Välillä on haastavampia sarjoja, jotka vaativat vähän aivojumppaa, ja välillä taas helpompia, jolloin voi vain tehdä täysillä ja antaa mennä. Olen silti aika tarkka siitä, että tekniikka kehittyy. En haluaisi että olla esteenä niin, että joku haluaisi aloittaa kilpanyrkkeilyn, enkä minä olisi koskaan muistuttanut, että leuka kannattaa pitää alhaalla ja kädet ylhäällä.

 

Keitä tunneillasi käy? 

Kaikenikäisiä ihmisiä eri taustoista. Jotkut voivat olla hyvinkin urheilullisia, ja toiset taas pitkästä aikaa uskaltautuneet tekemään jotain urheilullista.

Pyrin järjestämään tunnit niin, että jokainen saa irti sen, mitä itse liikunnallisesti hakee. Joku voi tehdä halutessaan kevyemmän version ja joku toinen lisätä tempoa ja nostaa tehoja.

Itseltään saa vaatia, mutta pitää muista, että me olemme kaikki eri lähtökohdista. Aina ei myöskään pysty samaan kuin toisena päivänä. Toivon, että kaikilla olisi sellainen olo, että tänne voi tulla rohkeasti sellaisena kuin on.

 

Mikä on parasta opettamisisessa?

Parasta on se, kun näkee miten ihmiset innostuvat vauhdikkaisiin suorituksiin. Joskus vain katson ja nautin oman ohjaustyöni tuloksista. On ihanaa nähdä, miten ihmiset kehittyvät teknisesti ja antavat kaikkensa.

Tunneillani on mukavaa porukka, joka kohtelevat toisiaan hyvin ja luovat yhdessä kivaa ilmapiiriä. Kiitos heille siitä. On kuin palaisi kaveriporukkaan, kun näkee täällä ne samat, hauskat tyypit. Tietysti on myös hauska tavata uusia ja huomata kuinka heistäkin tulee vanhoja tuttuja.

 

Kenelle suosittelet kuntonyrkkeilyä?

Olen vähän sellainen sanansaattaja, että suosittelen tätä aina kaikille.

Vauhdikkaille tyypeille, tässä lajissa on sellaista riehakasta meininkiä. Jos omaa vähän sellaista tsemppihenkeä, niin tämä on täydellinen laji.

Myös sellaisille, jotka eivät ihan vielä löytäneet omaa lajia ja haluaisivat jotain hauskaa tekemistä. Tässä voi pitää hauskaa ja liikunta tulee kaupan päälle.

Syke nousee ja kädet käy, eli jos sellainen sopii, niin ei kun jumppakassia pakkaamaan!

 

Mikä on parasta Kalliolassa?

Tämä on ihana paikka, täällä on hyvä ilmapiiri ja kaikki ovat tervetulleita.

Mielestäni Kalliola on myös aika innovatiivinen paikka. Täällä on kahvila ja Keru-jääkaappi, ihanat oleskelunurkkaukset ja ties mitä harrastusmahdollisuuksia. Tämä tosiaan on sellainen kaikkien ihmisten olohuone.

Tämä on myös suhteellisen edullinen paikka harrastaa. Jossain toisessa paikassa yhden kuukauden maksulla saa täällä koko kauden.

 

Mitä teet, kun et ole ohjaamassa Kalliolassa?

Päivätyönäni pelastan Itämerta John Nurmisen Säätiössä. Muuten käytän aikaani eniten nyrkkeilyn parissa. Käyn itse nyrkkeilemässä ja ohjaan myös erityiskuntonyrkkeilyä Helsingin Invalidien Yhdistyksessä.

 

 

Sonja Korkman

laulupedagogi, kuoronjohtaja

 

 

Kuka olet? Kuinka olet löytänyt tiesi Kalliolaan?

Olen Sonja Korkman, laulupedagogi ja kuoronjohtaja.

Päädyin Kalliolaan kolme vuotta sitten kuultuani, että Arjen laululle tarvittiin uutta kuoronjohtajaa. Ehdotin itse myös muutamaa muuta laulukurssia siihen kaveriksi, ja opetan laulua myös henkilökohtaisesti ja ryhmässä.

 

Kerro Arjen laulusta?

Arjen laulu on hauska ja rempseä porukka, joka laulaa kaikenlaisia kuoro-ohjelmistoja. Arjen laulun erikoisuus on se, että pidämme yllä työväen laulukulttuuria. Kuoro on perustettu yli 65 vuotta sitten ja meillä on ainakin yksi jäsen, joka on ollut mukana alusta asti! Joka vuosi tulee mukaan kuitenkin myös uusia jäseniä.

Meillä on usein meneillään jokin teema. Sisällissodan muistovuonna lauloimme sisällissodan aikaisia lauluja, sitä seurannut teema taas oli rauha. Tänä syksynä teemana on Helsinki. Laulujamme ovat esimerkiksi Leevi and the Leavingisin “Jos Helsinki on kaunis” ja Hectorin “Nukkuva Stadi”.

Meillä on vuosittain joulukonsertti ja kevätkonsertti, joka sijoittuu usein vapun tienoille, mikä sopiikin hyvin yhteen työväenlaulujen kanssa. Meillä on ollut myös paljon slangi- lauluja, sekä muuten työväestön arkea ja kaupungin elämää sivuavia lauluja. Osallistumme myös erilaisiin kuorotapahtumiin, kuten Kuorojen kierrokseen ja kuorokavalkadiin.

 

Minkälaisia muut laulutuntisi ovat?

Laulutekniikkakurssit on rakennettu niin, että ryhmätunnit ovat johdanto, jossa käydään läpi kaikille yhteistä asiaa laulusta ja laulutekniikasta.

Henkilökohtaisessa opetuksessa taas käydään läpi yksilökohtaisia asioita ja integroidaan ryhmätunneilla opittuja asioita oppilaan omaan laulamiseen. Eli ensin ryhmätunti, ja siitä jatketaan henkilökohtaiseen.

Ne täydentävät tosi hyvin toisiaan, eikä yksityistunteja tarvitse käyttää yleisten asioiden opettamiseen, vaan voi keskittyä juuri siihen, mikä on erityistä juuri sille ihmiselle.

 

Keitä tunneillasi käy? Onko kuoroon pääsyvaatimuksia?

Tunneilla käy ihmisiä laidasta laitaan. Kaksikymppisistä kahdeksankymppisiin — ja päälle. Kuorossa on laaja ikähaitari ja se on tosi hauskaa, iällä ei ole merkitystä. Kuoroon ei ole myöskään mitään vaatimuksia tai koelaulua eikä tarvitse osata esimerkiksi nuotteja.

Laulutekniikkatunneilla käy sekä niitä, jotka ovat treenanneet laulua aikaisemmin, että niitä, jotka eivät ole koskaan aiemmin laulaneet.

 

Minkälainen opettaja olet?

Olen kannustava, enkä aliarvioi oppilasta. En ole millään lailla ankara opettaja, mutta olen sillä tavalla ehkä vaativa, että ajattelen, että jokainen voi kehittyä.

Pyrin haastamaan sopivasti, suhteessa oppilaan omaan tasoon ja hyvällä fiiliksellä. Pyrin opiskelijalähtöisyyteen, niin että oppilaat voivat toivoa omia biisejä ja henkilökohtaisilla tunneilla pystyy räätälöimään yksilön mukaan toiveet ja tavoitteet. Ryhmässä henkilökohtaisen opetussuunnitelman toteuttaminen on toki vaikeampaa, mutta otan jokaisen oppilaan tosissaan ja pyrin viemään oppimista niin pitkälle kuin oppilaasta itsestä tuntuu hyvältä.

 

Voiko kuka tahansa opiskella laulamista?

Joskus joku Sandelsin talon asukas on tullut sanomaan, että minä olen jo yli 80-vuotias, en minä enää voi opiskella. Minä sanoin siihen, että kuule, kyllä minun kurssillani on saman ikäisiä ja hyvin on edistynyt! Ei se ole koskaan liian myöhäistä.

Eri ikäisillä on erilaisia haasteita. Jotkin asiat ovat helpompia nuorempana. Ja kun on enemmän elämänkokemusta, jotkut toiset asiat voivat olla helpompia. Se, onko jokin helppoa vai vaikeaa riippuu ihan omista standardeista ja siitä, mikä on itselle tuttua tai vierasta.

Oli sitten kuinka pitkällä tai alussa hyvänsä, jokainen on yhtä lailla keskellä prosessia. Minä olen opiskellut laulua 25 vuotta, ja minulla omat juttuni, joita treenaan ja joissa en ole vielä niin hyvä.

Pitäisi unohtaa kaikki sellainen, että onko joku hyvä tai huono. Jokainen on menossa jossain vaiheessa oppimismatkaansa ja jokaisella on oma polkunsa. Sen seuraaminen opettajana on kiehtovaa, ja siinä oivaltaa koko ajan itsekin.

 

Dmitry Guzenko

Venäjän opettaja

 

 

 

Kuka olet ja kuinka löysit tiesi Kalliolaan?

Olen Dmitry Guzenko, venäjän opettaja. Olen kotoisin Moskovasta. Valmistuin Moskovan yliopistosta englannin opettajaksi, ja opetin siellä vähän aikaa englantia. Suomeen tulin vuonna 2003 opiskelemaan suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Valitsin sivuaineeksi venäjän kielen, ja omaksi yllätyksekseni päädyin venäjän opettajaksi. Olen toiminut venäjän opettajana vuodesta 2007, ja Kalliolassa aloitin vuonna 2011. Tieni tänne löysin ystäväni kautta, joka toimi Kalliolassa aiemmin venäjän opettajana. Törmäsimme kadulla ja hän kertoi olevansa lähdössä ja suositteli lämpimästi tätä paikkaa.

 

Parasta opettamisessa?

Ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus. Eli se, että voin kommunikoida ihmisten kanssa, enkä vain istu koko ajan tietokoneen ääressä ja tee jotain itsekseni. Olen kokeillut myös kääntämistä, mutta se ei oikein kiinnostanut juuri siitä syystä, että se on yksinäistä työtä.

Lisäksi tietenkin se, että opettamisen kautta pystyy itse syventymään kieleen ja kehittyä jatkuvasti opettajana. Välillä tunnilla tulee vastaan joku erikoinen kysymys, että miksi tämä asia on näin, ja pääsee tutkimaan sitä. Minua kiinnostaa myös ihan metodiset asiat, eli miten voi paremmin opettaa, koska tapoja on niin paljon erilaisia.

 

Miksi suosittelet venäjän opiskelua?

Venäjä on naapurimaa, ja aina on hyvä osata ihan pikkusen edes naapurimaan kieliä. Venäjä on hyvin erilainen kieli suomeen verrattuna ja se on mielenkiintoista. Olisi hyvä osata ainakin kirjaimet, että pystyy lukemaan.

Tai jos vaikka matkustaa Venäjällä. Pietarihan on ihan lähellä, tuossa naapurissa. Moni on kertonut kurssilla, miten hauska siellä oli käydä ja puhua vähän venäjää. Se myös laajentaa omaa tietämystä ja opettaa kaikenlaista uutta kulttuurista. Kielen kautta voi tutustua kulttuuriin.

 

Entä mikä on parasta Kalliolassa?

Täällä tapaa paljon erilaisia ihmisiä, aivan laidasta laitaan. Se laajentaa käsitystäni suomalaisista. Oppilaani ovat myös hyvin motivoituneita ja kiinnostuneita Venäjästä ja venäjän kielestä, ja heitä on ilo opettaa.

Kalliolan kansalaisopiston ryhmät ovat pieniä ja se helpottaa keskustelua. On matalampi kynnys puhua. Ryhmät myös jatkuvat monta vuotta ja on tutut oppilaat, jotka tuntevat toinen toisiaan. Siitä tulee rento ilmapiiri ja kotoisa fiilis. Ei mitään stressiä, vaikka ei osaa jotain.

 

Miten tunneillasi opitaan?

Tunnit ovat vain kerran viikossa, joten olen sitä mieltä, että se aika pitää käyttää mahdollisimman paljon puhumiseen. Tunneilla on siis enemmän keskustelumuotoisia tehtäviä. Ne ovat toki myös hankalimpia, koska puhuminen on vaikeinta.

En kuitenkaan halua, että oppilaat vain itsekseen tekevät jotain tehtäviä. Esimerkiksi kielioppi on tärkeää, mutta en panosta siihen niin paljoa. Kyllä sitäkin harjoitellaan, mutta tärkeintä on, että kommunikaatio onnistuu.

 

Mistä innostut vapaa-ajallasi?

Jos vaan on aikaa ja sää sallii, menen metsään kävelemään. Rakastan suomalaista luontoa. Kotiani lähellä on upea ulkoilualue, ja käyn siellä niin usein kuin on mahdollista, erityisesti lomilla ja kesällä.

Minua kiinnostaa kielet. Aloitin saksan yliopistossa ja opettelen sitä vieläkin. Viime vuosina olen alkanut opiskelemaan turkkia, ja tänä syksynä ilmoittauduin kreikan alkeiskurssille täällä Kalliolassa. Usein kävellessä kuuntelen jotain dialogia tai kurssia. Siinä tulee lenkki ja kieltenopiskelu samassa.

Itse uskon siihen, että pitää kuunnella paljon, jos haluaa oppia kieltä. Se ei riitä, että käy tunnilla ja tekee kotitehtävät. Pitää aktiivisesti vastaanottaa kieltä mahdollisimman paljon. Nykyään siihen on paljon mahdollisuuksia, kun netin kautta voi kuunnella mitä vain.

 

Jepa Pihlainen

joogaohjaaja

”Kukaan ei ole toivoton eikä kukaan ole valmis”

 

Miten löysit tiesi Kalliolaan?
Kalliola on yksi niistä paikoista, joissa olen harrastanut joogaa jo vuosia sitten, toimiessani vielä kulttuurialan freelancerina. Koska olen ollut ehdottomampi omien kiinnostusteni seuraamisen kuin tietyn elintason saavuttamisen suhteen, minulla on harvoin elämässäni ollut niin paljon rahaa, että olisin voinut joogata joogakouluilla. Sen sijaan kävin tunneilla Kalliolassa ja yliopiston liikuntapalveluiden joogissa. Kun viimein monien mutkien jälkeen kouluttauduin joogaohjaajaksi päälle nelikymppisenä, tuttu ja hyväksi koettu Kalliola oli ensimmäinen paikka, johon laitoin sähköpostia kysellen mahdollisuutta opettaa. Oikeastaan vasta täällä opettamisen myötä olen kunnolla havahtunut ymmärtämään, miten loistava paikka tämä oikeastaan on. Rakastan Kalliolan lämmintä ilmapiiriä Keru-kaappeineen ja saa virkata -lankakoreineen. En kaipaa joogaympäristööni luksusta enkä eliittitunnelmaa vaan nimenomaan avoimet ovet kaikenlaisille kulkijoille. Kalliolan tunneille voi tulla, vaikka ei olisi uusimpien kotkotusten mukaisia trikoita tai sattuisi olemaan hieman vanhempi ja jäykempi olento. Ei muissakaan paikoissa tietenkään hyljeksitä mahdollisia asiakkaita, mutta eri paikoissa on eri fiilis, ja uskoisin Kalliolaan olevan helpompi tulla, jos jooga on vain yksi palanen elämästä eikä koe kulkevansa ”joogapolkua”. (En itsekään koe semmoista kulkevani, koen eläväni ja oppivani.)

 

Onko Kalliolan kansalaisopiston ryhmien opettamisessa jotain mikä erottaa sen muiden ryhmien ohjauksesta?
Opettajana arvostan sitä, että oppiminen on järjestetty kurssimuotoisesti. Kurssilla ryhmä rentoutuu toistensa seuraan ja tukee toisiaan, uskaltautuu vähitellen ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja kehostaan. Lisäksi opettaja voi paloitella juuri tälle ryhmälle mielekkään oppisisällön sopiviksi annoksiksi monen seuraavan tunnin ajalle: kaikkea ei tarvitse oppia tässä nyt heti, vaan taitoja voi vähitellen kasvattaa ja syventää. Toisin kuin drop in -tunneilla, kurssia opettaessaan näkee oppilaiden vähittäisen edistymisen ja heidän liikkumisensa laadun muutoksen. Parhaimmillaan oppilaat käyvät samalla viikkotunnilla jopa vuosia – silloin voidaan oikeasti puhua jo opettaja-oppilassuhteesta ja siitä, että pelkän liikkeen lisäksi tullee oppineeksi myös paljon muuta: omaan kehoon ja mieleen suhtautumista, tunteiden säätelyä, pitkäjänteisyyttä, armollisuutta.

 

Mikä jooganopetuksessa on hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta?
Se, että tässä työssä voi soveltaa kaikkea oppimaansa, joka ikistä oivallusta! Työskentelin pitkään akateemisten alojen freelancerina ja muutaman kerran asiantuntijatehtävissä. Niissä oli harvoin mahdollista hyödyntää vaikkapa filosofiasta (josta tein ensimmäisen tutkintoni) mukaan tarttuneita kysymyksenasetteluita. Joogaa ohjatessa sen sijaan tarvitsen kaiken: anatomian vaihtoehtoisine koulukuntineen, tiedon kehojen yksilöllisyydestä niin kudosrakenteen kuin reagoinnin tasolla, tiedon kuntoutumisen vaiheista ja psykologisen voimaantumisen tärkeydestä kehon takaisin kivulta valtaamisessa, tiedon oppimisesta ja asiantuntijuuden kehityksestä, kysymykset mind-body -suhteesta ja kehollisuudesta, etiikan ja estetiikan, tunteiden säätelyn teorian – harvemmin tätä tulee sanallistettua omille tuntilaisille, mutta se kaikki jyllää taustalla, kun astuu LiikeStudioon, tervehtii oppilaita ja kysyy, onko heillä toiveita tunnin suhteen. On palkitsevaa huomata, miten oppilaiden toiveissa alkavat kuulua heitä oikeasti omassa kehossaan ja liikkumisessaan askarruttavat seikat. Ja miten kysymykset muuttuvat, kun harjoituksen myötä oman kehon, liikkeen ja hengityksen hahmottaminen tarkentuu. Mutta ensin pitää saada vastaus ensimmäisiin akuutteihin kysymyksiin, oli niissä sitten kyse niskahartiaseudun kiristyksestä tai alaselän kipeytymisestä.

Minulle on tosi tärkeää vastuuttaa kurssilaisia omasta oppimisestaan, koska oppimistulokset ovat ihan erilaisia silloin, kun opiskelee omasta tiedonjanostaan käsin. On mielenkiintoista, mikä saa ihmisen suuntaamaan aktiivisesti oppimistaan sen sijaan että hän vain tulisi paikalle ja suorittaisi opettajan kammiossaan etukäteen suunnittelemat ja tuntilaisille näyttämät liikkeet. Joillekin riittää, että sanoo ääneen, ettei tässä olla oppimassa asanoita vaan tutustumassa omaan kehoon, hengitykseen ja mieleen: asanat ovat vain apuvälineitä, joiden avulla voi oivaltaa yhtä sun toista tavastaan kohdella itseään (ja usein myös toisia). Toisten on huomattava, että helpoksi kuviteltu oli vaikeaa tai että mahdottomaksi kuviteltu olikin mahdollista. Ja ehkä joidenkin on vain saatava riittävän kauan työskennellä samassa ryhmässä, jotta sen tuella on turvallista kiinnostua omasta elämästään ja sen yksityiskohdista. Kun joogatunnilla uskaltaa toivoa tunnille itseään askarruttavaa teemaa, ollaan jo voiton puolella oman harjoituksen ja elämän suuntaamisessa!

 

Tämänhetkinen mottosi?
”Kukaan ei ole toivoton eikä kukaan ole valmis.” Saan tästä ajatuksesta valtavasti voimaa kouluttautuessani eteenpäin liikunta-alalla; en ole nuori, notkea, taitava enkä erityisen rohkeakaan mutta minulla on lupa olla kiinnostunut liikkumisesta, terveydestä ja palautumisesta. Olen kaukana valmiista – mutta toisaalta myös kaukana itsetuomitusta toivottomuudesta. Samaa uteliasta ja takertumatonta asennetta toivon pystyväni välittämään joogatunneillani.

Haastattelu: Terttu Mylläri

 

Sami Rinne

keramiikkamuotoilija ja -opettaja

 

 

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen 45-vuotias keramiikkamuotoilija, yrittäjä ja opettaja Helsingistä. Keramiikkayrittäjänä olen toiminut vuodesta 1999. Olen valmistunut Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta keramiikan artenomiksi sekä suorittanut yrittäjätutkinnon ja opetuksen pedagogiset opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

 

Olet palkittu keramiikkamuotoilija. Mistä sinut tunnetaan parhaiten?
Eniten julkisuutta ovat saaneet Enkeli-, Lepakko- ja Pääkallo-sarjojen siivekkäät astiani, joita on esitelty kotimaisissa sisustusohjelmissa ja Korean televisiossa asti. Tuotteitani myydään lahjatavara- ja sisustusliikkeissä 10 maassa ja minulla on oma myymälä Runeberginkadulla, jossa sijaitsee myös keramiikkatuotannon studioni.

 

Kuinka kauan olet opettanut keramiikkaa Kalliolassa?
Opettajana olen toiminut kaiken kaikkiaan 20 vuoden ajan ja Kalliolassa 5 vuotta. Olen yhdeksästä viiteen keramiikkayrittäjä ja iltaisin opetan.

 

Mitä keramiikkakurssilla tapahtuu lukukauden aikana?
Henkilökohtaisesti pyrin olemaan tukena siinä työssä, mitä opiskelijat haluavat tehdä. Mietimme yhdessä ilmaisuun liittyviä asioita ja neuvon opiskelijoita tekniikassa. Viimeksi olemme valmistaneet espressokupin, kannun ja reliefin muotteja. Oma erikoisalani on valutekniikan opetus.

 

Kenelle suosittelisit keramiikkakurssia?
Keramiikkaharrastus on helppo aloittaa tai sitä voi jatkaa tauon jälkeen, kun on taas aikaa. Osa kurssilaisistani on käynyt tunneillani jopa 10 vuoden ajan. Opettajan työssä on parasta, kun voi nähdä oppilaan innostuksen ja edistyksen työskentelyssä.

Kunnianhimoinen tavoitteeni on varmistaa keramiikan opetuksen monipuolinen ja korkea taso kansalaisopistossa ja saada ala uuteen nousuun. Innokkaiden harrastajien parissa syntyy oikeasti korkealaatuisia taideteoksia. Kurssit ovat vetäneet hyvin, joten kannattaa olla aktiivinen, jos haluaa mukaan.

 

Mistä ammennat omaa luomisvoimaasi?
Saan voimaa luonnosta ja ihmisistä. Matkoillani tarkkailen vieraiden kulttuurien tapoja, värejä ja muotoja. Kuvaan paljon, dokumentoin ja imen vaikutteita. Matkailu kehittää ilmaisuani ja antaa myös opetustyöhön uusia virikkeitä. Tällä hetkellä minua inspiroi Amerikan monimuotoinen, vehreän luonnon ja urbaanin elämän vastakkaisuus. Japanin teekulttuuri jaksaa myös aina koskettaa keramiikkamuotoilijaa.

 

Kuinka ilmaisisit muotoilufilosofiasi?
Töissäni on arki ja fantasia. Ne kertovat elämänkatsomuksestani, rakkaudesta luontoon, jonka moninaisuus on helpompi kuvata keraamisina kuvina ja muotoina kuin kertoa sanoilla. Työni elävät ja muuttuvat havainnoinnin ja uusien ajatusten myötä. Keraaminen tarinani jatkuu niin kauan kuin savi muotoutuu käsissäni.

Haastattelu: Kristiina Halttunen

 

 

Gabriele Goria

meditaatio-, taiji- ja kung fu -opettaja

 

 

Kuka olet?
Olen italialainen näyttelijä, teatteripedagogi ja Kung Fu – opettaja. Olen harjoittanut meditaatiota ja useita aasialaisia taistelulajeja lapsuudestani lähtien. Muutin Suomeen vuonna 2008 Tällä hetkellä syvennän tutkimustani, hiljaisuuden, tietoisen läsnäolon ja taiteen tekemisen välistä dialogia tohtorikoulutettavana Teatterikorkeakoulussa, jossa opetan myös Taiji Quania, Shaolin Quania ja meditaatiota.

 

Minkälaista taijita opetat?
Opetan Taiji Quan Yang-tyyliä, mestari Chang Dsu Yaon perinteen mukaisesti. Tälle tyylille on ominaista pehmeät ja hitaat liikkeet sekä leveät asennot. Taijiin  kuuluvat meditatiiviset Qigong hengitysharjoitukset, pariharjoitteet ja Taiji Quanin pitkä muoto, joka sisältää 108 tekniikkaa.

 

Missä olet itse opiskellut taijita?
Olen opiskellut Taijita Italiassa, Mestari Chang Dsu Yaon perustamassa Kung Fu -koulussa, opettajanani on toiminut Mestari Sergio Volpiano. Käyn edelleen oman opettajani tunneilla pari kertaa vuodessa, aina kun käyn Italiassa.

 

Kuinka kauan olet harjoittanut taijita?
Olen harjoittanut taistelulajeja vuodesta 1989, jolloin aloitin japanilaisella Ju Tai Jutsulla. Vuonna 1994 aloitin Changin Kung Fu-koulussa, jossa olen opiskellut ja harjoittanut Taiji Quania ja Shaolin Quania sekä muita tyylejä kuten Mei Hua, Hsing I ja Kung Li.

 

Kenelle taiji sopii, mitä iloa ja hyötyä sen harjoittamisesta on?
Taiji sopii kaiken ikäisille ihmisille ja se on ainutlaatuinen yhdistelmä kiinalaista voimistelua, taistelulajeja ja dynaamista meditaatiota. Tämä laji parantaa fyysistä koordinaatiota ja vahvistaa mielenhallintaa ja läsnäoloa. Perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen tukeutuva Taiji on sekä mielelle että keholle tehokas laji. Taijin pitkä muoto on kuin kehollistunut kauneuden ja harmonian kyllästämä runo, joka ilmaisee olemassaolon iloa täyttäen tilan läsnäololla ja tietoisuudella.

 

Opetat myös meditaatiota, millaista meditaatiota opetat?
Opetan uskontovapaata tietoisuuden harjoittamista, johon sisältyy keskittymisharjoitteita, kehollisten tuntemuksien tiedostamista sekä myötätunto-rakkaus-ystävällisyys -meditaatiota.

 

Miten olet tutustunut meditaatioon?
Vanhempani harjoittivat joogaa. Itse aloitin meditation neljä-vuotiaana. Koko elämäni olen tutkinut kolmea suurta meditaatioperinnettä: Paramahansa Yoganandan opettamaa Kriya Joogaa, katolista ruusukkorukousta ja S. N. Goenkan opettamaa Vipassana meditaatiota.

 

Miten ja missä olet opiskellut meditaatiota?
Opin Kriya Joogaa vanhemmitani sekä Self-Realization Fellowshipin oppimateriaaleista. Isovanhempani kautta opin katolisen ruusukkorukouksen kuten myös muita katolisen kirkon kontemplatiivisia perinteitä. Aikuisena syvensin näiden harjoitteiden tuntemustani haastattelemalla munkkeja ja erakkoja, joita kävin tapaamassa Italiassa. Vipassanaa opin osallistumalla useaan S.N. Goenkan assistenttiopettajien vetämään kymmenen päivän kurssiin.

 

Mikä meditaatiossa kiehtoo?
Meditaation on väline, jonka avulla on mahdollista tutustua itseensä ja samalla kehittää rehellistä ja myötätuntoista  suhdetta ympäröivään maailmaan. Se on myös työkalu, jolla voi käsitellä stressiä, ahdistusta ja negatiivisia tunteita ja jonka avulla voi tulla tietoisemmaksi omista ajatusmalleistaan.

 

Kenelle meditaatio sopii?
Meditaatio sopii kaikille, jotka ovat halukkaita viettämään aikaa rauhassa ja hiljaisuudessa. Se on ainutlaatuinen tapa tutkia kehon ja mielen välistä suhdetta.

 

Mitä muuta teet kuin harjoitat ja opetat taijita ja meditaatiota?
Opetukseni, taiteeni ja psykofyysisen treenini ohella, tutkin meditatiivista hiljaisuutta tohtorikoulutettavana Tutkivan taiteen laitoksella Teatterikorkeakoulussa. Vapaa-ajallani työskentelen puutarhurina, pelaan shakkia ja kirjoitan blogia: Unfolding Silence.

Haastattelu: Terttu Mylläri

Kuva: Cata Portin

 

Helena Mörsky

joogaopettaja, KM

 

“It’s not the Destination, It’s the journey.”

 

Miten löysit tiesi Kalliolaan?
Kiinnostus joogaa kohtaan heräsi teini-iässä ja yliopistovuosina siitä tuli elämäntapa. Aineenopettajaksi valmistumisen jälkeen halusin syventää omaa harjoitustani. Jooga- ja meditaatio-ohjaajakoulutus vei uudelle tielle opettajana ja opiskelu jatkui iyengarjoogaopettajakoulutuksessa sekä kehonhuoltomenetelmien parissa. Jäin vuonna 2006 vapaalle vakituisesta työstä ja hakeuduin opettamaan joogaa ja kehonhuoltoa pääkaupunkiseudun opistoihin. Kalliolan kansalaisopisto kotikulmilla otti minut ilokseni tuntiopettajaksi. Joogan ja kehonhuollon opettaminen on ollut siitä asti päätyöni.

 

Onko Kalliolan kansalaisopiston ryhmien opettamisessa jotain mikä erottaa sen muiden ryhmien ohjauksesta?
Kalliolan kansalaisopistossa olen saanut kohdata hyvin eri-ikäisiä, eri elämän vaiheessa olevia joogan ja kehonhuollon opiskelijoita. Mielestäni opiston kursseille on matala kynnys osallistua jo edullisten hintojenkin vuoksi. Kurssimuotoinen opetus pienryhmissä mahdollistaa opetuksen erityttämisen tarpeen mukaan. Pedagogina koen, että juuri kurssimuotoisessa opetuksessa inspiroimme yhdessä toisiamme ja kehitymme parhaiten harjoituksen parissa. Opetuksen jatkuvuus näkyy myös opiskelijoiden motivoitumisessa ja sitoutumisessa kursseihin. Osa opiskelijoista on kulkenut yhteistä matkaa jo 13 vuotta.

 

Mikä jooganopetuksessa on hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta?
Joogan ja kehonhuollon opettamisessa mielenkiintoisinta on erilaisten opiskelijoiden ja ryhmien kohtaaminen. Vuorovaikutus erilaisten ryhmien kanssa inspiroi minua lukukaudesta toiseen. Tuntisuunnitelma elää jokaisen ryhmän kohdalla antaen opettamiseen aina uusia haasteita. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat senioriryhmät. Ikääntyvien elämänlaadun tukeminen on erityisen palkitsevaa. Kurssimuotoisessa opetuksessa ryhmässä harjoittelu mahdollistaa omassa harjoituksessa kehittymisen, mutta myös saman henkisten ihmisten kohtaamisen ja uusien ystävyyssuhteiden luomisen. Olen kiitollinen joogan ja kehonhuollon perheestä. Vuosien varrella ”perheessä” on kohdattu monenlaisia elämän haasteita, mutta yhdessä harjoitteleminen on ollut kantava voima.

Haastattelu: Terttu Mylläri