kalliola-konserni

Opettajien haastatteluja ja kuvia

Gabriele Goria
Meditaatio-, Taiji- ja Kung Fu -opettaja

 

(kuva Cata Portin

Kuka olet?
Olen italialainen näyttelijä, teatteripedagogi ja Kung Fu – opettaja. Olen harjoittanut meditaatiota ja useita aasialaisia taistelulajeja lapsuudestani lähtien. Muutin Suomeen vuonna 2008 Tällä hetkellä syvennän tutkimustani, hiljaisuuden, tietoisen läsnäolon ja taiteen tekemisen välistä dialogia tohtorikoulutettavana Teatterikorkeakoulussa, jossa opetan myös Taiji Quania, Shaolin Quania ja meditaatiota.

Taiji
Millaista taijita opetat?

Opetan Taiji Quan Yang-tyyliä, mestari Chang Dsu Yaon perinteen mukaisesti. Tälle tyylille on ominaista pehmeät ja hitaat liikkeet sekä leveät asennot. Taijiin  kuuluvat meditatiiviset Qigong hengitysharjoitukset, pariharjoitteet ja Taiji Quanin pitkä muoto, joka sisältää 108 tekniikkaa.

Missä olet itse opiskellut taijita?
Olen opiskellut Taijita Italiassa, Mestari Chang Dsu Yaon perustamassa Kung Fu -koulussa, opettajanani on toiminut Mestari Sergio Volpiano. Käyn edelleen oman opettajani tunneilla pari kertaa vuodessa, aina kun käyn Italiassa.

Kuinka kauan olet harjoittanut taijita?
Olen harjoittanut taistelulajeja vuodesta 1989, jolloin aloitin japanilaisella Ju Tai Jutsulla. Vuonna 1994 aloitin Changin Kung Fu-koulussa, jossa olen opiskellut ja harjoittanut Taiji Quania ja Shaolin Quania sekä muita tyylejä kuten Mei Hua, Hsing I ja Kung Li.

Kenelle taiji sopii, mitä iloa ja hyötyä sen harjoittamisesta on?
Taiji sopii kaiken ikäisille ihmisille ja se on ainutlaatuinen yhdistelmä kiinalaista voimistelua, taistelulajeja ja dynaamista meditaatiota. Tämä laji parantaa fyysistä koordinaatiota ja vahvistaa mielenhallintaa ja läsnäoloa. Perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen tukeutuva Taiji on sekä mielelle että keholle tehokas laji. Taijin pitkä muoto on kuin kehollistunut kauneuden ja harmonian kyllästämä runo, joka ilmaisee olemassaolon iloa täyttäen tilan läsnäololla ja tietoisuudella.

Meditaatio
Opetat myös meditaatiota, millaista meditaatiota opetat?
Opetan uskontovapaata tietoisuuden harjoittamista, johon sisältyy keskittymisharjoitteita, kehollisten tuntemuksien tiedostamista sekä myötätunto-rakkaus-ystävällisyys -meditaatiota.

Miten olet tutustunut meditaatioon?
Vanhempani harjoittivat joogaa. Itse aloitin meditation neljä-vuotiaana. Koko elämäni olen tutkinut kolmea suurta meditaatioperinnettä: Paramahansa Yoganandan opettamaa Kriya Joogaa, katolista ruusukkorukousta ja S. N. Goenkan opettamaa Vipassana meditaatiota.

Miten ja missä olet opiskellut meditaatiota?
Opin Kriya Joogaa vanhemmitani sekä Self-Realization Fellowshipin oppimateriaaleista. Isovanhempani kautta opin katolisen ruusukkorukouksen kuten myös muita katolisen kirkon kontemplatiivisia perinteitä. Aikuisena syvensin näiden harjoitteiden tuntemustani haastattelemalla munkkeja ja erakkoja, joita kävin tapaamassa Italiassa. Vipassanaa opin osallistumalla useaan S.N. Goenkan assistenttiopettajien vetämään kymmenen päivän kurssiin.

Mikä meditaatiossa kiehtoo?
Meditaation on väline, jonka avulla on mahdollista tutustua itseensä ja samalla kehittää rehellistä ja myötätuntoista  suhdetta ympäröivään maailmaan. Se on myös työkalu, jolla voi käsitellä stressiä, ahdistusta ja negatiivisia tunteita ja jonka avulla voi tulla tietoisemmaksi omista ajatusmalleistaan.

Kenelle meditaatio sopii?
Meditaatio sopii kaikille, jotka ovat halukkaita viettämään aikaa rauhassa ja hiljaisuudessa. Se on ainutlaatuinen tapa tutkia kehon ja mielen välistä suhdetta.

Mitä muuta teet kuin harjoitat ja opetat taijita ja meditaatiota?
Opetukseni, taiteeni ja psykofyysisen treenini ohella, tutkin meditatiivista hiljaisuutta tohtorikoulutettavana Tutkivan taiteen laitoksella Teatterikorkeakoulussa. Vapaa-ajallani työskentelen puutarhurina, pelaan shakkia ja kirjoitan blogia: Unfolding Silence.

Gabrielea haastatteli Terttu Mylläri

 

Helena Mörsky, jooganopettaja, KM

“It’s not the Destination, It’s the journey.”

 Miten löysit tiesi Kalliolaan?
Kiinnostus joogaa kohtaan heräsi teini-iässä ja yliopistovuosina siitä tuli elämäntapa. Aineenopettajaksi valmistumisen jälkeen halusin syventää omaa harjoitustani. Jooga- ja meditaatio-ohjaajakoulutus vei uudelle tielle opettajana ja opiskelu jatkui iyengarjoogaopettajakoulutuksessa sekä kehonhuoltomenetelmien parissa. Jäin vuonna 2006 vapaalle vakituisesta työstä ja hakeuduin opettamaan joogaa ja kehonhuoltoa pääkaupunkiseudun opistoihin. Kalliolan kansalaisopisto kotikulmilla otti minut ilokseni tuntiopettajaksi. Joogan ja kehonhuollon opettaminen on ollut siitä asti päätyöni.

Onko Kalliolan kansalaisopiston ryhmien opettamisessa jotain mikä erottaa sen muiden ryhmien ohjauksesta?
Kalliolan kansalaisopistossa olen saanut kohdata hyvin eri-ikäisiä, eri elämän vaiheessa olevia joogan ja kehonhuollon opiskelijoita. Mielestäni opiston kursseille on matala kynnys osallistua jo edullisten hintojenkin vuoksi. Kurssimuotoinen opetus pienryhmissä mahdollistaa opetuksen erityttämisen tarpeen mukaan. Pedagogina koen, että juuri kurssimuotoisessa opetuksessa inspiroimme yhdessä toisiamme ja kehitymme parhaiten harjoituksen parissa. Opetuksen jatkuvuus näkyy myös opiskelijoiden motivoitumisessa ja sitoutumisessa kursseihin. Osa opiskelijoista on kulkenut yhteistä matkaa jo 13 vuotta.

Mika jooganopetuksessa on hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta?
Joogan ja kehonhuollon opettamisessa mielenkiintoisinta on erilaisten opiskelijoiden ja ryhmien kohtaaminen. Vuorovaikutus erilaisten ryhmien kanssa inspiroi minua lukukaudesta toiseen. Tuntisuunnitelma elää jokaisen ryhmän kohdalla antaen opettamiseen aina uusia haasteita. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat senioriryhmät. Ikääntyvien elämänlaadun tukeminen on erityisen palkitsevaa. Kurssimuotoisessa opetuksessa ryhmässä harjoittelu mahdollistaa omassa harjoituksessa kehittymisen, mutta myös saman henkisten ihmisten kohtaamisen ja uusien ystävyyssuhteiden luomisen. Olen kiitollinen joogan ja kehonhuollon perheestä. Vuosien varrella ”perheessä” on kohdattu monenlaisia elämän haasteita, mutta yhdessä harjoitteleminen on ollut kantava voima.

Helenaa haastatteli Terttu Mylläri

 

Joulukuun kuvassa joogaohjaaja Jepa Pihlainen

”Kukaan ei ole toivoton eikä kukaan ole valmis”

Miten löysit tiesi Kalliolaan?
Kalliola on yksi niistä paikoista, joissa olen harrastanut joogaa jo vuosia sitten, toimiessani vielä kulttuurialan freelancerina. Koska olen ollut ehdottomampi omien kiinnostusteni seuraamisen kuin tietyn elintason saavuttamisen suhteen, minulla on harvoin elämässäni ollut niin paljon rahaa, että olisin voinut joogata joogakouluilla. Sen sijaan kävin tunneilla Kalliolassa ja yliopiston liikuntapalveluiden joogissa. Kun viimein monien mutkien jälkeen kouluttauduin joogaohjaajaksi päälle nelikymppisenä, tuttu ja hyväksi koettu Kalliola oli ensimmäinen paikka, johon laitoin sähköpostia kysellen mahdollisuutta opettaa. Oikeastaan vasta täällä opettamisen myötä olen kunnolla havahtunut ymmärtämään, miten loistava paikka tämä oikeastaan on. Rakastan Kalliolan lämmintä ilmapiiriä Keru-kaappeineen ja saa virkata -lankakoreineen. En kaipaa joogaympäristööni luksusta enkä eliittitunnelmaa vaan nimenomaan avoimet ovet kaikenlaisille kulkijoille. Kalliolan tunneille voi tulla, vaikka ei olisi uusimpien kotkotusten mukaisia trikoita tai sattuisi olemaan hieman vanhempi ja jäykempi olento. Ei muissakaan paikoissa tietenkään hyljeksitä mahdollisia asiakkaita, mutta eri paikoissa on eri fiilis, ja uskoisin Kalliolaan olevan helpompi tulla, jos jooga on vain yksi palanen elämästä eikä koe kulkevansa ”joogapolkua”. (En itsekään koe semmoista kulkevani, koen eläväni ja oppivani.)

Onko Kalliolan kansalaisopiston ryhmien opettamisessa jotain mikä erottaa sen muiden ryhmien ohjauksesta?
Opettajana arvostan sitä, että oppiminen on järjestetty kurssimuotoisesti. Kurssilla ryhmä rentoutuu toistensa seuraan ja tukee toisiaan, uskaltautuu vähitellen ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja kehostaan. Lisäksi opettaja voi paloitella juuri tälle ryhmälle mielekkään oppisisällön sopiviksi annoksiksi monen seuraavan tunnin ajalle: kaikkea ei tarvitse oppia tässä nyt heti, vaan taitoja voi vähitellen kasvattaa ja syventää. Toisin kuin drop in -tunneilla, kurssia opettaessaan näkee oppilaiden vähittäisen edistymisen ja heidän liikkumisensa laadun muutoksen. Parhaimmillaan oppilaat käyvät samalla viikkotunnilla jopa vuosia – silloin voidaan oikeasti puhua jo opettaja-oppilassuhteesta ja siitä, että pelkän liikkeen lisäksi tullee oppineeksi myös paljon muuta: omaan kehoon ja mieleen suhtautumista, tunteiden säätelyä, pitkäjänteisyyttä, armollisuutta.

Mika jooganopetuksessa on hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta?
Se, että tässä työssä voi soveltaa kaikkea oppimaansa, joka ikistä oivallusta! Työskentelin pitkään akateemisten alojen freelancerina ja muutaman kerran asiantuntijatehtävissä. Niissä oli harvoin mahdollista hyödyntää vaikkapa filosofiasta (josta tein ensimmäisen tutkintoni) mukaan tarttuneita kysymyksenasetteluita. Joogaa ohjatessa sen sijaan tarvitsen kaiken: anatomian vaihtoehtoisine koulukuntineen, tiedon kehojen yksilöllisyydestä niin kudosrakenteen kuin reagoinnin tasolla, tiedon kuntoutumisen vaiheista ja psykologisen voimaantumisen tärkeydestä kehon takaisin kivulta valtaamisessa, tiedon oppimisesta ja asiantuntijuuden kehityksestä, kysymykset mind-body -suhteesta ja kehollisuudesta, etiikan ja estetiikan, tunteiden säätelyn teorian – harvemmin tätä tulee sanallistettua omille tuntilaisille, mutta se kaikki jyllää taustalla, kun astuu LiikeStudioon, tervehtii oppilaita ja kysyy, onko heillä toiveita tunnin suhteen. On palkitsevaa huomata, miten oppilaiden toiveissa alkavat kuulua heitä oikeasti omassa kehossaan ja liikkumisessaan askarruttavat seikat. Ja miten kysymykset muuttuvat, kun harjoituksen myötä oman kehon, liikkeen ja hengityksen hahmottaminen tarkentuu. Mutta ensin pitää saada vastaus ensimmäisiin akuutteihin kysymyksiin, oli niissä sitten kyse niskahartiaseudun kiristyksestä tai alaselän kipeytymisestä.

Minulle on tosi tärkeää vastuuttaa kurssilaisia omasta oppimisestaan, koska oppimistulokset ovat ihan erilaisia silloin, kun opiskelee omasta tiedonjanostaan käsin. On mielenkiintoista, mikä saa ihmisen suuntaamaan aktiivisesti oppimistaan sen sijaan että hän vain tulisi paikalle ja suorittaisi opettajan kammiossaan etukäteen suunnittelemat ja tuntilaisille näyttämät liikkeet. Joillekin riittää, että sanoo ääneen, ettei tässä olla oppimassa asanoita vaan tutustumassa omaan kehoon, hengitykseen ja mieleen: asanat ovat vain apuvälineitä, joiden avulla voi oivaltaa yhtä sun toista tavastaan kohdella itseään (ja usein myös toisia). Toisten on huomattava, että helpoksi kuviteltu oli vaikeaa tai että mahdottomaksi kuviteltu olikin mahdollista. Ja ehkä joidenkin on vain saatava riittävän kauan työskennellä samassa ryhmässä, jotta sen tuella on turvallista kiinnostua omasta elämästään ja sen yksityiskohdista. Kun joogatunnilla uskaltaa toivoa tunnille itseään askarruttavaa teemaa, ollaan jo voiton puolella oman harjoituksen ja elämän suuntaamisessa!

Tämänhetkinen mottosi?
”Kukaan ei ole toivoton eikä kukaan ole valmis.” Saan tästä ajatuksesta valtavasti voimaa kouluttautuessani eteenpäin liikunta-alalla; en ole nuori, notkea, taitava enkä erityisen rohkeakaan mutta minulla on lupa olla kiinnostunut liikkumisesta, terveydestä ja palautumisesta. Olen kaukana valmiista – mutta toisaalta myös kaukana itsetuomitusta toivottomuudesta. Samaa uteliasta ja takertumatonta asennetta toivon pystyväni välittämään joogatunneillani.

Jepaa haastatteli Terttu Mylläri

Haastattelussa keramiikkaopettaja Sami Rinne, keramiikkamuotoilija  

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen 45-vuotias keramiikkamuotoilija, yrittäjä ja opettaja Helsingistä. Keramiikkayrittäjänä olen toiminut vuodesta 1999. Olen valmistunut Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta keramiikan artenomiksi sekä suorittanut yrittäjätutkinnon ja opetuksen pedagogiset opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Olet palkittu keramiikkamuotoilija. Mistä sinut tunnetaan parhaiten?
Eniten julkisuutta ovat saaneet Enkeli-, Lepakko- ja Pääkallo-sarjojen siivekkäät astiani, joita on esitelty kotimaisissa sisustusohjelmissa ja Korean televisiossa asti. Tuotteitani myydään lahjatavara- ja sisustusliikkeissä 10 maassa ja minulla on oma myymälä Runeberginkadulla, jossa sijaitsee myös keramiikkatuotannon studioni.

Kuinka kauan olet opettanut keramiikkaa Kalliolassa?
Opettajana olen toiminut kaiken kaikkiaan 20 vuoden ajan ja Kalliolassa 5 vuotta. Olen yhdeksästä viiteen keramiikkayrittäjä ja iltaisin opetan.

Mitä keramiikkakurssilla tapahtuu lukukauden aikana?
Henkilökohtaisesti pyrin olemaan tukena siinä työssä, mitä opiskelijat haluavat tehdä. Mietimme yhdessä ilmaisuun liittyviä asioita ja neuvon opiskelijoita tekniikassa. Viimeksi olemme valmistaneet espressokupin, kannun ja reliefin muotteja. Oma erikoisalani on valutekniikan opetus.

Kenelle suosittelisit keramiikkakurssia?
Keramiikkaharrastus on helppo aloittaa tai sitä voi jatkaa tauon jälkeen, kun on taas aikaa. Osa kurssilaisistani on käynyt tunneillani jopa 10 vuoden ajan. Opettajan työssä on parasta, kun voi nähdä oppilaan innostuksen ja edistyksen työskentelyssä.

Kunnianhimoinen tavoitteeni on varmistaa keramiikan opetuksen monipuolinen ja korkea taso kansalaisopistossa ja saada ala uuteen nousuun. Innokkaiden harrastajien parissa syntyy oikeasti korkealaatuisia taideteoksia. Kurssit ovat vetäneet hyvin, joten kannattaa olla aktiivinen, jos haluaa mukaan.

Mistä ammennat omaa luomisvoimaasi?
Saan voimaa luonnosta ja ihmisistä. Matkoillani tarkkailen vieraiden kulttuurien tapoja, värejä ja muotoja. Kuvaan paljon, dokumentoin ja imen vaikutteita. Matkailu kehittää ilmaisuani ja antaa myös opetustyöhön uusia virikkeitä. Tällä hetkellä minua inspiroi Amerikan monimuotoinen, vehreän luonnon ja urbaanin elämän vastakkaisuus. Japanin teekulttuuri jaksaa myös aina koskettaa keramiikkamuotoilijaa.

Kuinka ilmaisisit muotoilufilosofiasi?
Töissäni on arki ja fantasia. Ne kertovat elämänkatsomuksestani, rakkaudesta luontoon, jonka moninaisuus on helpompi kuvata keraamisina kuvina ja muotoina kuin kertoa sanoilla. Työni elävät ja muuttuvat havainnoinnin ja uusien ajatusten myötä. Keraaminen tarinani jatkuu niin kauan kuin savi muotoutuu käsissäni.

Haastatteli Kristiina Halttunen