Mara Balls murjoo addiktioita ja kyseenalaistaa kulutuskulttuurin taiteellaan

Mara Ballsin Riippuvaiset installaatio esillä Mutterigalleriassa lokakuun loppuun.

Muusikkona tunnettu Mara Balls, siviilissä Maria Mattila, puhuu avoimesti addiktiotaustastaan sekä kuinka päästää irti omista hirviöistään. Marian installaatio ”Riippuvaiset” on taiteilijan tähän mennessä rajuin esilletulo, mikä on aiheuttanut myös hetkellisen luovan kriisin musiikin säveltämiselle. Installaatio on esillä kuun loppuun saakka Kalliolan Setlementin 24/7 tunnin MutteriGalleriassa.

Maria Mattila on kirjoittanut päihdeongelmista ja pakkomielteistään lyriikoissa, mutta Riippuvaiset-installaatio on taiteilijan raadollisin ulostulo. Se käsittelee hyvin henkilökohtaisella tasolla addiktioita. Idea syntyi välittömästi, kun Maria yhdisti juuri Kalliolan päihdekuntoutusyksikön pelastaneen hänen lähiomaisensa hengen. 

−Tää menee ihan nekstille levelille paljastumisessa. Riippuvaiset-prosessi on ollut rajuin myllytys, kirjaimellisesti mylly. Mä oon siirtänyt installaatioon omaa turhaumaa, surua ja vihaa monessa eri kerroksessa. Myös siitä näkökulmasta, millaista on ollut kasvaa perheessä, jossa on addikteja.

Riippuvaiset-installaatio koostuu muun muassa paperimassasta ja rautaromusta muotoilluista hahmoista.

− Nuket eivät ole profiloituja, mutta siellä on selkeästi lapsi ja vanhempi, miehiä ja naisia. Yksi on jonkinlainen irvikuva Jeesus Kristuksesta. Addiktiosta toipumiseen liittyy usein hengellinen herääminen, mutta toisaalta uskonnon harjoittaminenkin voi muuttua pakkomielteiseksi.

Maria ei kuulu kirkkoon, mutta hän kuvaa olevansa hengellinen ja ritualistinen. Hän pääsee hypnoottisen keskittyneeseen tilaan musiikin avulla ja maalatessaan.

−Taiteen tekeminen on mulle keino kommunikoida jumalan kanssa. Ehkä jopa se syy tehdä taidetta, jotta pääsisi lähemmäksi. Olen kosketuksissa luovaan tilan kautta jumalaan, joka myös puhuu mulle. Se, mitä jumala puhuu mulle, niin mä pystyn taiteen kautta puhumaan muille. Näin mä sen koen, Maria kuvailee.

Marialle jumala ei ole tietyn uskonnon jumala, vaan koko eliniän muuttuva henkilökohtainen pyhä.

−Se on myös tutkivaa. Mä en pysty nimeämään tai määrittämään, antamaan sille muotoa. Yhtä paljon se on kivi, ja seuraavaksi se on rakkaus. Mä en halua piirtää sille kasvoja.

Kuluttaminen on tämän päivän addiktio

Maria kuvaa maalaamistaan intuitiiviseksi. Kuvat, sanat tai lauseet vain syntyvät ja ne ovat samalla sielunmaiseman tarkkailua nousevien teemojen kautta.

−Olen maalannut vasta pari vuotta. Mulla on taiteen tekemisessä sellainen ajatus, että teen niillä materiaaleilla mitä kulloinkin sattuu olemaan käsillä. Pyrin käyttämään aina kierrätysmatskuja. En sido itteäni mihinkään tiettyyn tekniikkaan tai materiaaliin, vaan koitan olla auki. En ole ennen elämässäni tehnyt mitään paperimassasta. Riippuvaiset on kokeilevaa, ihan sellaista, kun pieni lapsi tutkii. On ollut hauska huomata, että olen vapaa oletuksista.

Riippuvaiset-installaatio kuvastaa Marian henkilökohtaisia addiktioita, mutta se on myös kannanotto nykypäivän addiktiosta yksilöä korostavassa hedonistisessa yhteiskunnassamme.

−Kansakunta on sairas, ja kukaan ei suostu sitä näkemään. Mielihyvän ja nautinnon tavoittelu yhdessä yltäkylläisyyden kanssa johtaa siihen, että ihmisen on vaikea määritellä rajojaan. Se on tämän ajan ilmiö, meillä on niin v**i liikaa. Ongelmana on, että kyseinen korreloituu elintasoon ja menestykseen sen sijaan, että se nähtäisiin sairautena. Asia nähdäänkin, että ”tolla tyypillä menee hyvin”, vaikka se saattaa oikeasti voida huonosti ja pakenee sisällönpuutetta, Maria toteaa.

Marian mukaan kyseessä on ei ole vain yksilön, vaan kollektiivinen addiktio.

−Hahmottamisen kautta voi olla helpompi alkaa hoitaa yksilöä sekä rajoittaa yltiöpäistä hysteeristä kulutuskulttuuria, kun ei sitä voi kriminalisoidakaan tai isovelimeiningillä rajoittaa, mitä saa kuluttaa.

Maria kannustaa asenneilmapiirin kyseenalaistamiseen, sillä omistaminen ja materiaali eivät ole yhtä kuin onnellisuus. Kauppakeskusten sijaan Maria toivoo kierrätyskeskuksia ja vanhan korjaamista.

−Minimalisti ja vähällä pärjääminen voisi olla uusi kauneus. Nämä on tosi muinaisia arvoja, mutta mihin ne ovat tästä ajasta kadonneet? Mä oon ite sellainen, että parsin mun vaatteita. Oon kuin jäänne, mutta tulen sellaisesta kodista, jossa joulupaperit säästettiin ja käytettiin seuraavana vuonna uudelleen. Kun mä katon tota kertakäyttökulttuuria niin mä en tajua, mitä lapsille opetetaan nykyään? Toki, nämä on sellaista, mitä mulle on opetettu aikoinaan, mutta mitä me opetetaan seuraaville?

Luovu ja luo uusi nahka

Maria tietää, mistä puhuu. Hän on sairastanut riippuvuuksista anoreksian, bulimian sekä kamppaillut päihderiippuvuuden kanssa. Hän on viettänyt aikoja suljetulla osastolla sekä kaksi kertaa päihdekuntoutuksessa, josta jälkimmäisen joutui jättämään kesken.  

−Mut heivattiin sieltä pihalle, ei retkahtamisen, vaan omapäisyyden takia. Mulle sanottiin ihan suoraan, että olen riski muille toipujille, koska sooloilin. Olen kontrolliin taipuvainen ja se on myös mun defenssi, mikä johti törmäyskurssille hoitohenkilökunnan kanssa. Mun oli vaikea taipua yhteisön sääntöihin ja päästää irti omavaltaisuudesta. Mä olin siitä tosi hämmentynyt, mutta ei siinä auttanut, kun alkaa kasaa palettia, kun tajusin, että tämä on mun omissa käsissä.

Marian mukaan hoidon keskeytymisessä oli myös oivaltava hyvä puoli.

−Mä tajusin, että mä en voi ulkoistaa tätä asiaa noille muille tyypeille. Se on ollut sielunhoidollinen ja itsesuggestiollinen prosessi, itsetarkkailua sekä omien fakkiintuneiden toimintatapojen kyseenalaistamista ja tunnistamista. Jokaiselle tekisi hyvää tutkia itseä ja myös irti päästämistä. On ehdottoman tärkeää päästää irti omasta kontrollista ja ottaa apua vastaan.

−Matkan varrella ihminen joutuu läpi elämän luopua ja uudistua. Ei kannata pelätä sitä, koska susta ei tuu tyhjää, vaan sä luot nahkaa. Tulee uudenlainen itsen ja minuuden kokemus tilalle.

Maria kuvailee, että ihmiset roikkuvat ja pitävät liikaa kiinni mielikuvista siitä, mitä olemme, mitä teemme ja miksi teemme. Addiktioiden hoitamisessa pitää luopua syvältä lähtevistä, toistuvista kaavoista ja haitallisiksi kasvaneista itsesuojelumekanismeista.

−Mä olen oppinut tosi paljon armoa itseä kohtaan. Ruoskan viuhtominen on vähentynyt. Se on helpottavaa, koska yleensä olemme itsemme pahimpia ruoskijoita. On ihmistä eteenpäin puskevaa, mutta myös murentavaa ruoskimista, mistä pitää luopua.  

Maria kannustaa hyväksymään addiktiot osana kasvutarinaa, eikä nähdä vain virheinä.

−Kun on ottanut harha-askelia elämässä ja mennyt huolella ojaan, niin ne tulisi nähdä osana suurta matkaa, eikä vain peruuttamattomina virheinä, jotka tekisi elämänpolusta viallisen. Päinvastoin, ne tulee nähdä ja hyväksyä osaksi omaa kasvuprosessia. Toki mä oon omaa nuoruuttani joskus uhrannut sille syömishäiriön alttarille, ihan siis aikaa, omaa aikaa. Se on ollut sellaista hulluuden teatteria, jossa mulla on olut sellaisia kummallisia rituaaleja ja tosi itsetuhoisia toimintamalleja. Mutta nyt niistä on luojan kiitos irrottautunut niin jotenkin nekin pystyy hyväksymään, Maria toteaa.

Riippuvaiset-hirviöt herättää toimimaan

Työnsä kautta Maria voi puhua, tarjota vertaistukea ja lohtua. Taide auttaa Mariaa hyväksymään paremmin myös omat kokemukset. 

−Mä muotoilen omasta hirviöstä jotain, johon joku voi tarttua sen sijaan, että mulla olisi komerossa kokoelma hirviöitä, jotka piinaa ja ovat piilotettuina. Mä oonki alkanu muovaamaan niitä, että ”Hei, tartu toho, ota tosta kii!”.

Maria paljastaa, että Riippuvaiset-installaation perimmäinen ajatus on, että hän oikeuttaa rujon, ruman ja rankan teoksen sillä pienellä mahdollisuudella, että se saattaa herättää ihmisessä jonkun oivalluksen tai ajatuksen ja apua on tarjolla installaation sijainnin vieressä Kalliolan Setlementissä.

−Uskallan ravistella ja säikäyttää, koska mä tiedän, että ton teoksen eteen mahdollisesti pysähtyvä ihminen ei jää yksin. Näitä ajatuksia on turvallista tutkia just tossa. Ja jos joku tunnistaa tarvitsevansa vähääkään jeesiä niin ovi on ihan vieressä. Mä ikään kuin uhraudun ja paljastun oman addiktion kautta, ja silloin joku pystyy tarkkailemaan addiktioita myös itsessään. Mietin, et pystyn tekemään sitä sellaisena oodina ja kiitollisuuden eleenä duunille, jota Kalliolan Setlementti tekee. Mä ikään kuin jeesaan ja kannan korteni kekoon. En oo sosiaalityötekijä, eikä musta tuu sellaista, mutta minä ja mun ilmaisukeinot on nää, ja me tehdään ikään kuin samaa työtä, mutta omilla metodeilla, Maria toteaa.

Addiktioista kertova installaation työstö on syönyt intoa hetkellisesti sävellystaiteen tekemisestä.

−Levy on telakalla, luova kriisi. Ei aavistustakaan, mitä levyn kanssa tapahtuu. Se on osa taiteilijana olemista, koska musan tekemistä ei voi pakottaa. Ehkä se voi liittyä myös tähän Riippuvaiset-prosessiin, koska se on ollut niin raskas. Tarkoittaa, myös sitä, että annan itselleni aikaa, se puhdistaa ja antaa tilaa taas uudelle. Se on tässä myös se hienous.

***

Mara Ballsin, siviilissä Maria Mattilan Riippuvaiset-installaatio on esillä Sturenkadun ja Kirstinkadun kulmassa sijaitsevassa MutteriGalleriassa. Lisäksi Kalliolan setlementtitalolla on esillä ja myynnissä maalauksia (Sturenkatu 11, 00510 Helsinki, ma-pe ).
Installaation FB-event.

 

 

***

Teksti: Anna Kotaviita