Tekijäksi Kalliolaan? Haemme vapaaehtoistoimintaan ohjaavaa koordinaattoria

Olet kehittämismyönteinen, idearikas ja erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva vapaaehtoistoiminnan ammattilainen. Sinulla on kokemusta ja näkemystä vapaaehtoistoiminnasta, sekä kiinnostus sen yhteiskunnallisesti tärkeää roolia kohtaan. Koet mielekkääksi laajojen kokonaisuuksien hallinnan, joskus tiukallakin aikataululla, ja et säikähdä, vaikka kaikki työpäivät eivät olisikaan samanlaisia. Jos edellä mainitut kuvaukset tuntuvat sopivan sinuun, kannattaa lukaista alla oleva työtehtävän kuvaus sekä toiveemme tehtävään hakevalle. Ehkä juuri sinusta tulee uusi tiimimme jäsen osaksi innostunutta, osaavaa ja aikaansaavaa yhteisöä. Toimintaamme rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskus (STEA). 

Tehtävässäsi toimit kehittämispäällikön alaisuudessa, osana innokasta ja motivoitunutta Naapuruus- ja vapaaehtoistoiminnan tiimiä. Innostat uusia ihmisiä mukaan Kalliolan monipuoliseen vapaaehtoistoimintaan yhdessä asiantuntevan ja mukavan tiimin kanssa. Koordinoit vapaaehtoistoiminnan prosessia sekä pidät vapaaehtoisista hyvää huolta. Kalliolan Setlementillä vapaaehtoiset ovat avainasemassa. Pyrimme työllämme vähentämään eriarvoisuutta tarjoamalla ja kehittämällä monipuolisia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia sekä edesauttamalla ihmisiä löytämään omia vahvuuksia vapaaehtoistoimintaan. Meille on kunnia-asia tarjota vapaaehtoisillemme onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia. 

Työtehtäviisi kuuluu: 

  • Vapaaehtoisten rekrytointiprosessit, kouluttaminen, ohjaaminen, tukeminen ja kohtaaminen
  • Vapaaehtoistoiminnan suunnittelu ja kehittäminen
  • Naapuruus- ja vapaaehtoistoiminta -yksikön laajentamis- ja kehittämistyö yhdessä tiimin kanssa
  • Tapahtumien ja erilaisten ryhmien/toimintojen ideointi ja toteutus
  • Digitaalinen tiedotus/viestintä

Toivomme sinulta:

  • Tietoa ja osaamista vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä, sekä kykyä nähdä vapaaehtoistoiminnan monipuoliset mahdollisuudet
  • Kokemusta tapahtumien järjestämisestäja ryhmien ohjaamisesta
  • Kykyä motivoida, innostaa ja tukea vapaaehtoisia
  • Pidät ihmisten kanssa työskentelystä, verkostoitumisesta ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot
  • Sujuvat viestintätaidot suullisesti, kirjallisesti ja sosiaalisen median keinoin
  • Sitoutumista Kalliolan Setlementin arvoihin
  • Korkeakoulututkinto
  • Eduksi katsotaan osaaminen ja kokemus monikulttuurisesta toiminnastasekä kokemus toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) käytöstä

 Tarjoamme sinulle

  • Mahdollisuuden kehittyä monipuolisessa vapaaehtoistoiminnan tehtävässä
  • Sitoutuneen ja innostuneen työyhteisön yhteiskunnallisesti vaikuttavassa organisaatiossa
  • Henkilöstönsä hyvinvointiin ja kehittymiseen panostavan työnantajan, joka tukee työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista (mm. työaikajoustot, etätyömahdollisuus, tasa-arvoiset perhevapaajärjestelyt)
  • Monipuoliset henkilöstöedut (mm. lounassetelit, kattava työterveyshuolto, maksuton kuntosali, hyvinvointia edistävät tiimipalkinnot ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet)

 

Tehtävä on määräaikainen aikavälillä 12.10.2020 – 20.9.2021Tehtävä sisältää jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä. Työpiste sijaitsee Kalliolan setlementtitalolla (Sturenkatu 11).

Jos kiinnostuit, lähetä kirjallinen hakemus palkkatoiveineen sekä ansioluettelosi osoitteeseen: rekrytointi@kalliola.fi 27.9.2020 mennessä. Otsikoi viesti ”Vapaaehtoistoiminnan ohjaava koordinaattori”. Haastattelut järjestetään viikolla 41. 

Lisätiedot: 

Fanni Ali-Melkkilä, kehittämispäällikkö, Naapuruus- ja vapaaehtoistoiminta 
fanni.ali-melkkila@kalliola.fi tai puhelimitse 050 463 4825 torstaina 17.9. klo 13-15 ja maanantaina 21.9. klo 14-16. 

 

Kalliola on yhteiskunnallinen toimija, joka lisää pääomaa hyvälle elämälle. Konserni koostuu yhdistyksestä ja sen omistamasta osakeyhtiöstä. Vuonna 1919 perustetussa Kalliolassa tehdään setlementtiarvoihin pohjaavaa työtä, joka ulottuu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle sekä koulutus- ja sivistysalalle. Konsernissa työskentelee noin 200 vakituista työntekijää. Konsernin tuotot vuonna 2018 olivat noin 14 miljoonaa euroa.