kalliolan setlementti logo

Monikulttuurinen vapaaehtoistoiminnan kurssi sai pontta keväisestä energiasta ja tarjosi jokaiselle jotakin

Päivitetty 22.3.2018, Kalliolan Setlementtitalo


Päivä 1 – Huumoria, monimuotoisuutta ja tiedonjyviä

 

Monikulttuurinen vapaaehtoistyön kurssi starttasi viime lauantaina 10.3. iloisissa ja innostavissa merkeissä. Kurssille osallistui täydet toistakymmentä vapaaehtoistoiminnasta kiinnostunutta, ja kansallisuuksien kirjo ulottui Suomen Lapista Keniaan saakka. Joku tuli Ukrainasta, toinen Valko-Venäjältä, useampi eri Lähi-idän maista ja Afrikastakin. Myös ikähaarukka oli kurssilla laaja.

Lauantaina kokoonnuttiin osallistujien kesken tutustumaan ja kuulemaan Kalliolasta ja vapaaehtoistoiminnan periaatteista Suomessa. Aktiivisella ja innokkaalla porukalla keskusteltiin, naurettiin, laulettiin, eläydyttiin tilanteisiin, joita vapaaehtoisena saattaa kohdata ja syötiin lounasta yhdessä. Yhteinen sävel löytyi monen eri kielen ja eleiden avulla, mutta ennen kaikkea leikkimielisyyden ja huumorin kautta.

Osallistujat saivat ilmaista kiinnostuksensa eri vapaaehtoistoiminnan vaihtoehtoja kohtaan, joista suosituin näytti tällä kertaa olevan kielikahvilatoiminta.

 

Päivä 2 – Intoa ja ideointia, jokaiselle jotakin

 

Ensimmäisestä kurssipäivästä jäi palautteiden perusteella lämmin ja hauska fiilis. Siitä oli hyvä jatkaa torstaina 15.3. vähintäänkin yhtä energisissä merkeissä, kun jakauduttiin tulevien vapaaehtoistehtävien mukaan kuulemaan ja keskustelemaan tulevasta harjoittelusta tarkemmin. Toisella kerralla mukaan liittyi jopa pari uutta toiminnasta kiinnostunutta.

Kurssia seuraavalla viikolla osallistujat aloittivat vapaaehtoistoiminnan harjoittelun pareittain tai pienissä porukoissa seitsemässä eri paikassa Kalliolan ja yhteistyökumppaneiden piirissä.

Vapaaehtoistehtävät liittyivät muun muassa vanhusten auttamiseen, asunnottomien päiväkeskuksen tarpeisiin, Pasilan asukastalon ja Setlementtitalon askareisiin sekä tapahtumien järjestämiseen. Kalliolassa vasta alkanut kielikahvilatoiminta tulee muotoutumaan osaltaan kurssilaisten ideoiden ja aktiivisuuden tuloksena.

Kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille, ja iloa vapaaehtoistoiminnan harjoitteluun!

Heidi ja Viivi,
Kalliolan vapaaehtoistoiminta

 


Takaisin pääsivulle