ritva tuomi-rautiainen kalliola vapaaehtoistyö vapaaehtoinen

Viikon vapaaehtoinen: Ritva Tuomi-Rautiainen

Kuka olet?

Olen Ritva Tuomi-Rautiainen, opetan Kalliolassa vapaaehtoisena suomen kieltä. Koulutukseltani olen ekonomi, käytännössä juristi.

Aloitin vapaaehtoistyön Kalliolassa vuosien 2015 ja 2016 vaihteessa. Siihen aikaan Suomeen tuli paljon pakolaisia ja uutisista huomasi selvästi, että avuntarvetta on. Kävin SPR:n koulutuksen ja sain erään vapaaehtoisena toimineen ystäväni kautta kontakteja, joiden avulla pääsin aloittamaan suomen kielen opetuksen aluksi Malmilla, ja myöhemmin siirryin tänne Kalliolaan.

 

Miksi vapaaehtoistyö?

Olen tehnyt lukiolaisesta asti vapaaehtoistyötä. Olen ollut aiemmin muun muassa Oulunkylän sotaveteraanisairaalassa. Muuten elämässäni olen pyörinyt paljon ekonomi- ja juristipiireissä, mutta vapaaehtoistyössä olen saanut tutustua ihmisiin, joita en muuten tapaisi missään.

Vapaaehtoistyö on minulle normaali osa elämää. Tämän päivän työelämässä ihmiset eivät aina koe työtään merkitykselliseksi, täällä jokainen käynti on merkityksellinen. Kun tekee jotain hyvää riittävän usein, se lisää myös omaa hyvinvointia.

Yritän luoda omassa ryhmässäni sellaista ilmapiiriä, että minulta voi kysyä mitä vain. Suomen kielen opettamisen ohella pidän myös kulttuurin käsittelemistä hyödyllisenä. Uskon, että jos minä kerron asioita niin kuin ystävälle kerrotaan, sillä voi olla enemmän vaikutusta kuin viranomaisten ohjelapuista luettuna.

Ja mitä kaikkea olenkaan oppinut maailmasta! Minä olen heille hyvä, he ovat minulle hyviä ja hyvän kehä vain kasvaa. Hyvällä saa hyvää.

 

Parasta Kalliolassa?

Täällä on hyvä ilmapiiri ja kodikkaat tilat. Meidän vapaaehtoisten kanssa toimiva henkilökunta on mukavaa, mutta me saamme myös toimia hyvin itsenäisesti ja suunnitella itse omat tekemisemme.

En tiedä kuinka edes pukisin sanoiksi tämän ilon ja riemun, jonka saan siitä, että olen osa tällaista monikulttuurista ja monikansallista porukkaa. Kalliolassa on tämä ”naapuruus on mielentila”- slogan ja se kyllä pitää paikkaansa. Positiivinen mielentila on mielestäni leimaa antava juttu koko tälle meidän toiminnallemme.

 

Mieleenpainunut kokemus?

Isoin juttu on ehdottomasti pysyvät, pitkäaikaiset ihmissuhteet. Minulla on ollut reilusti yli sata opiskelijaa neljän vuoden aikana, ja heistä noin 15-20 on jäänyt aivan läheisiksi kavereiksi.  Olen saanut täältä uutta, laajennettua perhettä. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat pysyvästi elämässäni mukana niin onnessa kuin surussakin. Olen kotonani heidän kanssaan.

Mieleeni tulee myös sellaiset onnen ja ilon hetket, kun vasta Suomeen tulleet ihmiset, joilla ei ole mitään yhteistä kieltä, puhuvat iloisesti yhdessä tuolla Naapuruustiloissa. Heillä on kauniit ja hyvät tavat kohdata toisiaan ja siellä on niin paljon hymyä ja naurua.

Kyllähän sitä joskus tulee valittaneeksi itse kukin, mutta välillä myös muistaa olla kiitollinen omasta elämästään, jossa kuitenkin asiat ovat niin hyvin.